Haavoittuvuus

Fides-lehden pääkirjoitus 7.8.2020

Korona on sysännyt monta itsestäänselvyyttä romukoppaan. Nyky-yhteiskunta on huomannut olevansa haavoittuvainen, vaikka yhä vieläkin osa meistä kuvittelee olevansa tuon haavoittuvuuden ylä- ja ulkopuolella. Sittenkin, kun oman haavoittuvuutensa tajuaa ja jopa hyväksyy, tuon uuden ymmärryksen kanssa eläminen voi olla vaikeaa.

Me kaipaamme turvallisuutta, mutta se on poissa; me haluamme terveyttä, mutta se on uhattuna; me haluamme matkustaa, mutta ei ole minne mennä; me haluamme kokoontua yhteen, mutta sitä on vältettävä. Huomaamme, ettemme olekaan omnipotentteja, kaikkeen pystyviä. Ulkopuolinen todellisuus rajoittaa meitä ja meidän mahdollisuuksiamme.

Oman haavoittuvuuden tunnistaminen ja tunnustaminen on hyvä asia. Se auttaa meitä ymmärtämään vähän paremmin omaa paikkaamme maailmankaikkeudessa, osana kirkkoa, yhteiskuntaa ja perhettä. Parhaimmillaan se auttaa meitä korjaamaan virheitämme ja kääntämään elämämme suuntaa. Se antaa meille nöyryyttä näkemään, ettei kaikki ole omissa käsissämme.

Kristittyinä uskomme siihen, että me kannamme omassa ihmisyydessämme kuvaa Jumalasta, jonka kaltaisiksi meidät on tehty, ja että meidän olemassaolomme on varma merkki Jumalan rakkaudesta – osallisuutta rakastavan Jumalan omasta olemassaolosta. Elämäämme ja olemassaoloamme ei todellisuudessa pysty irrottamaan Jumalan yhteydestä, vaikka me kuinka yrittäisimme. Siksi uskallan sanoa näin: Haavoittuvuutemme on mahdollisuus lähestyä Kristusta ja jakaa oma elämämme hänen kanssaan. Hän on todellinen turvapaikkamme.

Marko Tervaportti