Ainainen juhla

Eräs ystäväni tilasi kerran Neuvostoliitossa kahvinsa kanssa rahkapiirakkaa. Myyjä katsoi tyrmistyneesti. Ei nyt ole pääsiäisaika, hän murahti.

Neuvostoliitto oli periaatteessa uskonnoton maa. Silti tukahdutetut perinteet saattoivat joskus olla yllättävän elinvoimaisia. Ehkä tähän vaikutti venäläisten joustava tapa noudattaa annettuja määräyksiä. Moni asia oli ankarasti kielletty, mutta käytännössä sallittu. Virallinen ideologia määritteli kansalaisten elämänkatsomuksen, mutta mitä kukin sisimmässään ajatteli, oli sitten toinen juttu.

Suomessa neuvostotarjoilijan vastaus kuulostaisi oudolta. Meillä ovatkin juhla ja arki sekoittuneet perusteellisesti, jo vuosia sitten. Ensimmäiset joululahjamainokset ilmestyvät ruutuun lokakuun lopussa. Ja jo tammikuussa voi marketista ostaa mämmiä ja muita pääsiäisruokia. Laskiaispullia syödään pitkin talvea. Runebergintortut tekevät kauppansa keskellä kesää.

Jouluun ja pääsiäiseen on tapana hypähtää suoraan, ilman rasittavia ja kiusallisia valmistusaikoja. Paasto kyllä huomataan, se on yksi terveyttä edistävistä toimista. ”Paasto on parhaimmillaan ruumiin hemmottelua, kehon kaivattu latautumistauko”, blogisti kirjoittaa. Ja toinen lisää: ”Ota paastosta kaikki irti. Jokainen meistä on tyytyväinen päästessään eroon muutamasta ylimääräisestä kilosta.”

Paasto on alennettu terveyskuuriksi, ja järjestämme joulun ja pääsiäisen etukäteen, milloin haluamme, nappia painamalla ja luottokorttia vilauttamalla. Juhlasta on tullut arkea ja arjesta juhlaa. Mainokset kehottavat ”kirkastamaan arjen”, pitämään huolta siitä, ettei päivään mahdu ainuttakaan ikävystyttävää hetkeä. Mutta kuka kantaa huolta siitä, että elämäntapamme pilaa koko olemassaolomme, latistaa juhlan ja tekee siitä arkea. On latistanut jo kauan sitten.

Arki ilman juhlaa on uuvuttavaa. Tästä on kokemusta vaikkapa vangeilla, jotka ovat totalitaaristen maiden työleireillä joutuneet raatamaan päivästä toiseen ilman ainuttakaan hengähdyshetkeä. Mutta meidät on hillitön vapaudenkaipuumme sulkenut toisenlaiseen vankilaan. Siinä ovat seininä itsekkyyden muurit. Ja synkempiä muureja on enää vaikea kuvitella.

”Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo” ( Joel 2:12-13).

Heikki Hakamies