Hiippakunnan rekisterissä oli vuodenvaihteessa jo yli 16 000 katolilaista. Täsmällinen luku oli 16 360. Tämä tarkoittaa, että jo vuosikymmeniä tasaisena jatkunut jäsenmäärän kasvu jatkuu edelleen. Kasvua oli vuodessa n. 2,8 prosenttia. Keskimääräinen kasvu viimeisen viiden vuoden ajalla on ollut 2,5 prosenttia vuodessa.
Hiippakunnan jäsenrekisterin raporttien tuottamisessa on kuitenkin joitakin vaikeuksia, ainakin seurakuntien välisen muuttoliikkeen rekisteröimisessä, ja sen takia vertailu aikaisempiin vuosiin on joskus vaikeaa. Tälläkin kertaa nykyiset tiedot viittaavat siihen, että edellisen vuodenvaihteen jäsenmäärä olisi ollut joitakin kymmeniä suurempi kuin viime vuonna ilmoitettiin. Toivottavasti rekisterin raporttien luettavuus jatkossa paranee. Kokonaismäärät ovat kuitenkin varsin tarkkoja.
Katedraaliseurakunnan jäsenmäärä yli 5000 – Maria kasvoi eniten
Joka tapauksessa voidaan todeta, että jäsenmäärä on kasvanut kaikissa seurakunnissa. Kasvun kärjessä on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti Pyhän Marian seurakunta, jossa kasvua oli 176 jäsenen verran eli 4,0 prosenttia.
Jäsenmäärältään Suomen suurin katolinen seurakunta on edelleen Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta. Siellä jäseniä oli vuodenvaihteessa 5003. Suhteellisesti ottaen parin prosentin kasvua nähtiin Henrikin lisäksi myös Turun ja Oulun seurakunnissa. 3,5 % prosentin kasvua näytti myös Pyhän Olavin seurakunta Jyväskylässä.
Kieli- ja kansalaisuussuhteissa ei ole havaittavissa suurta muutosta. Suomea tai ruotsia puhuu äidinkielenään 44,3 % rekisteröidyistä katolilaisista ja Suomen kansalaisuus on 43 prosentilla jäsenistä. Suurimmat jäsenmäärät ovat seuraavissa kaupungeissa: Helsinki: 4426, Espoo 2020, Vantaa 1560, Turku 1156, Tampere lähialueineen 835, Oulu 350.
Kasvun ja vähenemisen syitä
Seurakuntien jäsenmäärän kasvu perustuu kolmeen tekijään: kasteiden (175) ja kirkkoonottamisen (41) kautta, muista syistä ja maahanmuuton seurauksena jäsenmäärä lisääntyi yhteensä 599 henkilöllä. Vastaavasti jäsenmäärä väheni esimerkiksi kuolemien (48), muualle muuttamisen (20) ja kirkosta eroamisen (89) kautta, niin, että kokonaislisäystä tuli yhteensä 396 henkilöä.
Sakramentteja ja opetusta
Ensikommuunion sai vuonna 2021 yhteensä 219 seurakuntalaista. Vastaavasti vahvistuksen sakramentti annettiin 168 seurakuntalaiselle. Avioliittoja solmittiin hiippakunnan alueella yhteensä 34 kappaletta, niistä 12:ssa molemmat osapuolet olivat katolilaisia.
Toistaiseksi ei ole saatavilla riittävän kattavaa tietoa siitä, kuinka paljon lapset ja nuoret osallistuvat lakisääteiseen oman uskonnon opetukseen kouluissa tai saavat samansisältöistä opetusta esimerkiksi niin sanottujen lauantaikurssien yhteydessä. Tilanne on haastava, koska tieto olisi tärkeää sekä opetuksenjärjestäjille että hiippakunnan ja seurakuntien työlle.
KATT