Johannes Messenius ja pyhä (!) Hemming: Suomen riimikronikka
Tänään on Hemmingin päivä, ja siksi on sopiva hetki perehtyä hieman lisää autuaaseen piispa Hemminkiin (k. 1366), jonka kunnioitus on kokemassa hiippakunnassamme jonkinlaista renessanssia. Hemming-pyhiinvaellukset, Hemming-leivokset, Hemming-rukouskortit, Hemming-elämäkerta, Hemming-pyhäksijulistamisprosessi – siinä joitain esimerkkejä ilmiöstä viimeisen reilun vuosikymmenen ajalta. Kirjassani Katolisempi kuin luulit: aikamatkoja Suomen historiaan (2017) on myös kokonainen luku Hemmingistä 1300-luvun kontekstissa.
Nyt olen kuitenkin löytänyt jotain uutta, vaikka se onkin samalla jo noin 400 vuotta vanhaa. Törmäsin nimittäin kirjamessuilla SKS:n julkaisemaan Johannes Messeniuksen teokseen Suomen riimikronikka (toim. ja suom. Harry Lönnroth ja Martti Linna, 2004), joka on 1620-luvulla kirjoitettu Suomesta kertova historiateos. Messenius kirjoitti sen vankilassa Kajaanin linnassa. Jotkut muistavat ehkä Finlandia Catholicasta, että Messenius tunnustautui Kajaanin vankeudessa katoliseen uskoon ja sanoi haluavansa myös kuolla pyhän katolisen kirkon yhteydessä.
Suomen viimeinen katolilainen
Messeniusta voi oikeutetusti kutsua Suomen viimeiseksi katolilaiseksi. Oulussa vuonna 1636 kuolleen Messeniuksen jälkeen Suomessa ei ollut yhtään katolista kristittyä yli sataan vuoteen (Finlandia Catholica, s. 11). Noin 1580 syntynyt Messenius oli omaksunut katolisen uskon Vadstenan koulussa, Ruotsin viimeisessä katolisuuden linnakkeessa. Puolassa hän opiskeli jesuiittaseminaarissa, mutta palattuaan Ruotsiin hän joutui irtisanoutumaan katolisuudesta ja laatimaan jesuiittoja arvostelevia kiistakirjoituksia. Silti hän kävi salaista kirjeenvaihtoa puolalaisten katolilaisten kanssa.
Kun Messeniuksen katolisuus paljastui, hänet tuomittiin kuolemaan, mutta Kustaa II Aadolf lievensi tuomiota, ja Messenius lähetettiin 1616 vankeuteen Kajaanin linnaan. Ankeista oloista huolimatta Messenius kirjoitti vankeusaikanaan useamman merkittävän historiateoksen, kuuluisimpana Skandinaviaa käsittelevä Scondia illustrata. Kun kuningas kuoli, Messenius pyysi holhoojahallitukselta vapautusta ja sai sen 1635. Jo seuraavana vuonna hän kuitenkin kuoli, ja hänet haudattiin Oulun tuomiokirkkoon.
”Arvosta tätä kirjaa”
Messenius kirjoitti kolme ruotsinkielistä riimikronikkaa, joiden aiheina olivat Tukholman, Taalainmaan ja Suomen vaiheet. Suomen riimikronikan esipuheessa Messenius kirjoittaa: ”Jos olet suomalainen, hurskas lukija, arvosta tätä kirjaa, sillä se auttaa sinua ja muita ymmärtämään isänmaasi kunniaa. Tässä on valaistu asioita, joita et ole ennen nähnyt etkä kuullut!
Tämä pätee varmasti monille myös siihen, mitä riimikronikka kertoo piispa Hemmingistä. On erittäin mielenkiintoista lukea, kuinka 1600-lukulainen katolinen oppinut esittää Hemmingin luterilaisen ortodoksian ajan suomalaisille. Riimikronikka avaa meille ikkunan Hemmingin kunnioitukseen maassamme 300 vuotta Hemmingin oman ajan jälkeen.
”Sitten viran kävi niin, että sen sai oikeutetusti eräs, jonka nimi oli Hemminki.”
Hemming esitellään riimikronikan lukijoille luonnollisesti siinä vaiheessa, kun hän astuu Turun piispanistuimelle. ”Sitten viran kävi niin, että sen sai oikeutetusti eräs, jonka nimi oli Hemminki.” Melkein heti tämän jälkeen seuraa ensimmäinen jymyjuttu, kun Messenius siirtyy saman tien puhumaan Hemmingistä pyhimyksenä – ei vain autuaana, vaan nimenomaan pyhänä Hemminginä:
Hän teki hiippakunnassaan usein hyvää, kuten olen ymmärtänyt. Hän oli Jumalaa pelkääväinen ja hyvin viisas. Pyhyytensä tähden häntä ylistetään. Tämä auttoi häntä niin suuresti, että hän on aikaansaanut monta ihmettä! Tämä mies kirjoitettiin pyhimysten joukkoon [Helgons taal] ja häntä kutsutaan Pyhäksi Hemmingiksi [Sanchte Heming, så kallas han].
Ainakin minulle oli täysi yllätys, että Messenius kutsuu Hemmingiä tässä pyhäksi. Sanchte Hemming! Mitä tämä tarkoittaa suhteessa Hemmingin pyhäksijulistamisprosessiin (1500-luvulla katkenneeseen ja nyt käynnissä olevaan)? Ehkä voisimme Messeniuksen tavoin ajatella, että meillä on jo joka tapauksessa pyhä Hemming. Autuaat ovat pyhiä ja päinvastoin, näinhän se oli myös pitkään kirkon historiassa ennen kaksivaiheisen prosessin vakiintumista.
Kymmenykset kirkolle!
Jymyjutut eivät kuitenkaan lopu Hemmingin pyhyyteen. Heti pyhimysstatuksen esittämisen jälkeen Messenius selittää, että Hemming antoi kaksi vuotta piispana oltuaan ”ankaran asetuksen, että jokaisen pitäjänpapin tulee ketään suojelematta julistaa pannaan ne, jotka niskoittelevat kymmenysten maksamisessa vastoin Pyhässä kirjoituksessa olevia Jumalan käskyjä”. Huh!
Ensin tässä on mietittävää niille, jotka ylpeilevät katolisen uskon muuttumattomuudella vaikkapa protestantteja vastaan. Nykypäivänä kukaan katolilainen ei taida pitää kymmenyksiä Jumalan Raamatussa ilmoittamana, kristittyjäkin velvoittavana käskynä – jos joku tätä traditiota opettaa, niin todennäköisimmin hän on helluntailainen!
Toisaalta Hemmingin ankara asetus on meille ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Hiippakuntamme kipuilee talouden kanssa ja on yrittänyt saada ihmisiä maksamaan 1,5 prosenttia jäsenmaksua, mutta sekään ei ole riittänyt. Pannat sikseen, mutta seuraava piispa voisi kyllä harkita Hemmingin ja Raamatun mallia: ei mitään 1,5 vaan 10 prosenttia! Alkaisivat siunaukset virrata! Sanchte Hemming, ora pro nobis!
Hemmingin translaatio ja kanonisaatio
Messenius jatkaa Hemming-raporttiaan kertomalla, mitä kaikkea Hemming teki ”morsiamensa”, Turun piispanistuimen puolesta: ”Hän antoi aiheellisesti Turun piispanistuimelle, joka oli hänen morsiamensa, monta arvokasta messukasukkaa, kuten myös monta maatilaa ja piispansauvan. Sen lisäksi hän lahjoitti kalliin piispanhiipan ja sitä paitsi myös kauniita kirjoja. Jumala palkitkoon hänet siksi.”
Hemmingin kuolemasta Messenius kirjoittaa lyhyesti ja toteaa, että ”hänen ruumiinsa lepää Turussa” – tuohon aikaan Hemmingin luut olivat siis vielä tallella ja niiden paikka tiedossa. Erikoista on se, että Messenius esittää Hemmingin translaatiojuhlan ja kanonisaation kahtena eri tapahtumana kahden eri piispan aikana. Esimerkiksi tämänhetkinen Wikipedian mukaan translaatio ja beatifikaatio tapahtuivat vuonna 1514, ja näin minäkin olin aiemmin ymmärtänyt.
Messenius kertoo kuitenkin, että piispa Maunu (III Särkilahti) ”otatti maasta Pyhän Hemmingin luut, jotka siirrettiin suuressa kulkueessa ja laitettiin kunnianarvoisalle paikalle. Paavi oli antanut siihen suostumuksensa. Kaikki suljettiin hopealippaaseen. Tämä tapahtui niiden ihmeiden takia, jotka varmasti Jumala näytti hänen haudallaan.” Tämä olisi tapahtunut vuonna 1499.
Sen sijaan Arvid Kurki, ”viimeinen vihitty piispa, joka Suomessa oli vanhaa uskoa”, toimi Messeniuksen mukaan ”koko tarmollaan, jotta Pyhän Hemmingin pyhimykseksi julistaminen [Heligh Görningh] saatiin päätökseen”. Jälleen puhutaan siis nimenomaan pyhäksi eikä autuaaksi julistamisesta. Kun arkkipiispa ja Strängnäsin piispa saivat kanonisaatioon tarvittavat valtuudet, he ja ”moni muu maallikko ja oppinut tulivat Turkuun”, missä vietettiin ”tuo suuri juhla”. Messenius toteaakin tästä juhlasta: ”luulen, ettei siellä koskaan ollut suurempaa”.
Hyvää pyhän Hemmingin päivää kaikille!
Emil Anton
