Katolilaisia on maailmassa jo yli 1,3 miljardia. Kirkkoon kuuluu 17,73 % maailman väestöstä.
Kirkon lähetystyöjärjestöjen tiedotusorganisaatio Agenzia Fides (fides.org) on jälleen lähetyssunnuntaina julkaissut kirkollisia tilastoja. Niistä nähdään muun muassa seuraavia tietoja vuodenvaihteesta 2017-2018:
Maailman väkiluku on noin 7 408 374 000 ihmistä, ja se on kasvanut vuodessa noin 56 miljoonalla, eniten Afrikassa (33 milj.) ja Aasiassa (11 milj.). Samaan aikaan katolilaisten määrä on noin 1 313 278 000, jossa on kasvua noin 14 miljoonaa eli 1 prosentin verran. Myös Euroopassa katolilaisten määrä on kääntynyt jälleen kasvuun. Kasvumäärät ovat seuraavat: Amerikoissa +6,08 milj., Afrikassa +5,61 milj., Aasiassa +2,1 milj., Euroopassa +0,26 milj. ja Oseaniassa +0,19 milj. Katolilaisten osuus maailman väestöstä on kasvanut aavistuksen verran ja on nyt 17,73 %.
Yhtä pappia kohti on keskimäärin 3 168 katolilaista. Vertailun vuoksi tämä tarkoittaa, että Suomessa olisi vain 5-7 pappia – riippuen siitä, lasketaanko mukaan myös arvio ei-rekisteröityneiden katolilaisten määrästä.
Kirkollisia hallintoalueita on 3 017, lähetysasemia, joissa on pappi pysyvästi, on 2 659. Piispoja on yhteensä 5 389, 36 enemmän kuin edellisenä vuonna. Heistä 24 % on sääntökuntien jäseniä. Lähetyskongregaation alaisuuteen kuuluu lisäksi 1 115 hallintoaluetta.
Pappeja on 414 582 eli 382 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurinta väheneminen on Euroopassa, kasvu puolestaan Aasiassa ja Afrikassa. Hiippakuntapappeja tästä määrästä on 281 810, sääntökuntiin kuuluvia 132 772. Pysyviä diakoneja on 46 894. Määrä on vähän kasvanut.
Sääntökuntiin kuuluvia miehiä, jotka eivät ole saaneet vihkimyksen sakramenttia, on 51 535. Vähenemistä on tapahtunut 1 090. Sääntökuntiin kuulouvia naisia on 648 910, missä on vähenemistä noin 1,6 %.
Seminaristien lukumäärä on 115 328. Vaikka määrä on kasvanut Afrikassa ja Oseaniassa, se on vähentynyt muilla alueilla. Hiippakuntapapeiksi opiskelee heistä 70 706, ja sääntökuntia varten 44 622.
Katolisia oppilaitoksia on seuraavasti: esikouluja 71 305, joissa käy 7,3 miljoonaa lasta; alakouluja 101 527, joissa käy 34,6 miljoonaa oppilasta; yläkouluja 48 560, joissa käy 20,3 miljoonaa oppilasta; 2,3 miljoonaa toisen asteen oppilasta ja 2,9 miljoonaa yliopisto-opiskelijaa.
Katolisia sairaaloita on 5 269, ja muunlaisia hoitoyksiköitä on noin 17 000. Vanhainkoteja, saattokoteja ja hoitokoteja on 15 735, orpokoteja on 9 813.
KATT / fides.org