Isä Oskari Juurikkalan jouluaiheinen podcast-retretti on vapaasti kuunneltavissa, missä ja milloin tahdotkin.
Joulun alla pidin viikonlopun mittaisen retretin opiskelijoille. Kannustan sinuakin osallistumaan retrettiin. Tiedän kuitenkin, että monille meistä on vaikea lähteä arjesta pariksi päiväksi maaseudun hiljaisuuteen. Siksi päätin nauhoittaa pitämäni puolen tunnin mietiskelyt. Julkaisin ne podcast-alustalla, joka on nyt pysyvästi kuunneltavissa tästä sekä muilta podcast-alustoilta (esimerkiksi Spotify, Breaker sekä RadioPublic).
Retretti tai retriitti tarkoittaa vetäytymistä. Kristillisessä perinteessä sillä tarkoitetaan yleensä yhden tai useamman päivän mittaista aikaa, joka on omistettu rukoilemista ja mietiskelyä varten. Johdetussa retretissä on tavallisesti jokin teema, jota avataan esitelmien ja rukoushetkien muodossa. Niiden lisäksi on aikaa omalle hiljentymiselle, hengelliselle ohjaukselle yms.
Seitsemän jakson jouluretretti
Nauhoittamani mietiskelyt ovat teemaltaan jouluretretti. Se koostuu seitsemästä puolen tunnin jaksosta, joissa olen yhdistänyt toisiinsa jouluevankeliumin tekstejä ja perinteisiä pidemmän retretin teemoja. Aiheet etenevät ihmisen alkuperästä ja kutsumuksesta synnin mysteerin kautta kohti uskoa, rukousta ja täydempää kristillistä elämää.
Vaikka kyseessä on jouluretretti, sitä voi hyvin kuunnella milloin vain, myös joulunajan päätyttyä. Luomallani kanavalla tulen myöhemmin julkaisemaan muita retriittejä, kunhan niitä tulee tilaisuus pitää. Kevään aikana näkökulmana saattaisi olla paastoretretti.
Jos haluaisit osallistua viikonlopun mittaiseen retrettiin maaseudun rauhassa, ota rohkeasti yhteyttä (oskari.juurikkala(at)katolinen.fi). Niitä järjestetään vuoden aikana useampia eri yleisöille.
Hengellistä ravintoa joka viikko
Jos et aiemmin ole tutustunut viikottaisiin Hetki Jeesukselle -mietiskelyihini, kannustan kokeilemaan myös niitä. Hetki Jeesukselle on viime vuoden pääsiäisenä perustamani podcast-kanava, jossa julkaisen joka viikko yhden suomenkielisen ja yhden englanninkielisen puolen tunnin rukoushetken. Jaksot on nauhoitettu live-tilanteessa Opus Dein opiskelijakotien kappeleissa (Silta-klubi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja Tavasttähti) opiskelijayleisön kanssa.
Hetki Jeesukselle ja Retriitti-podcast palvelevat kaikkia niitä, jotka haluavat uudistaa hengellistä elämäänsä arjen kiireiden keskellä. Podcasteja voi kuunnella suoraan netistä, ja vielä helpompaa se on lataamalla kännykkään jokin podcast-sovellus (esim. Spotify on tältä osin maksuton). Suosittelen niitä kaikille, jotka haluavat säännöllistä lisäravintoa kristillisen elämänsä tueksi.
Hetki Jeesukselle -podcastia varten on perustettu myös WhatsApp-ryhmä, johon lähetän kerran viikossa tiedon uudesta jaksosta. Siihen voi liittyä klikkaamalla tätä linkkiä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Ryhmässä ei ole muita viestejä. (Englanninkielisiä jaksoja varten on toinen ryhmä, jonka liittymislinkki on tässä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).) Jos et käytä Whatsappia, mutta haluaisit sähköpostitse muistutuksen uusiksi jaksoista, lähetä rohkeasti sähköpostia (oskari.juurikkala(at)katolinen.fi), niin perustan sähköpostiryhmän tätä tarkoitusta varten.
Siunattua uuden vuoden alkua!
Isä Oskari Juurikkala