Ruotsalaiset, katoliseen kirkkoon liittyneet Livets Ordin eli Elämän Sanan perustajat Ulf ja Birgitta Ekman vierailivat Helsingissä 22.-23.1.2020. Kristittyjen ykseyden rukousviikolle osuneen vierailun ohjelma alkoi keskiviikkona 22.1. Pitäjänmäen kirkolta ja huipentui Academicum Catholicumin luentoiltaan Studium Catholicumin täyteen pakatussa Angelicum-salissa torstai-iltana.
Pitäjänmäessä Ekmanien isäntänä toimi kirkkoherra Arto Antturi, joka on itse aikoinaan siirtynyt helluntailaisuudesta Suomen ev.-lut. kirkon palvelukseen. Kirkkosaliin oli kokoontunut noin 50 kuulijaa, joiden joukossa oli ainakin katolilaisia, luterilaisia ja helluntailaisia sekä myös joitain Ekmanien perustaman Livets Ordin raamattukoulun vanhoja oppilaita. Keskustelun jälkeen rukoiltiin yhdessä kompletorium.
Albania: ”Minäkin olen katolilainen!”
Kansaa tietysti kiinnosti tietää, kuinka Ekmanien tie katoliseen kirkkoon alkoi. Livets Ord evankelioi ahkerasti Itä-Eurooppaa kommunismin kaatumisen jälkeen, ja sinne syntyi useita itsenäisiä seurakuntia. Albaniassa Livets Ord pääsi järjestämään ”kulttuuritapahtuman” pääkaupungin Tiranan suurelle stadionille vielä kommunistihallinnon viime hetkinä 1990-luvun alussa.
Ruotsalainen kuoro lauloi, ja Ekman saarnasi evankeliumia ylösnousseesta Kristuksesta täysin vapaasti maassa, jossa Jeesuksen nimen lausuminenkin oli ollut aiemmin kiellettyä. Kaiken huipuksi kaksituntinen tapahtuma televisioitiin valtiollisella kanavalla, jolla oli vain neljä tuntia ohjelmaa päivittäin. Ihmiset olivat hurmoksessa, ja tuhannet antoivat elämänsä Kristukselle.
Myöhemmin Ekman oli jälleen Albaniassa ja tapasi maan presidentin sihteerin. Hän muisteli ihmeellistä stadionitilaisuutta ja totesi Ekmanille iloisesti: ”Minäkin olen katolilainen!” Hölmistynyt Ekman ei hetkeen tiennyt, mitä sanoa, sillä hänen päässään pyörivät sekunnissa seuraavanlaiset ajatukset: ”En ole katolilainen, olen protestantti – vanhurskauttamisopissa luterilainen, pyhitysopissa metodisti, kasteopissa lähempänä baptistia, mutta oikeastaan helluntailainen, mitä tulee Pyhään Henkeen…”
Yhtäkkiä Ekman näki, että hän oli kristikunnan suuren puun oksastossa kaukana laidalla eikä suinkaan keskellä sen suurta runkoa. Tämä oli alkusysäys kristillisen ykseyden etsimiselle, joka kesti vielä parikymmentä vuotta.
Jerusalem: ”Älä enää koskaan kutsu mitään kuolleeksi!”
Torstai-iltapäivänä Ekmanit istuutuivat juttelemaan kokemuksistaan neljän toimittajan kanssa Studium Catholicumin Angelicum-salissa. He kertoivat muun muassa siitä, kuinka merkittävä rooli Jerusalemissa asumisella oli ollut heidän uskonmatkallaan. Elämme 2000-luvun alkupuolta, ja Ekmanit, jotka eivät aiemmin olleet juurikaan olleet tekemisissä katolilaisten kanssa, kohtasivat yhtäkkiä katolilaisia joka puolella.
Erityisen puhutteleva oli kokemus Ein Keremissä, missä Neitsyt Maria aikoinaan kohtasi Elisabetin, Johannes Kastajan äidin. Siellä Ulf näki vanhan oliivipuun, joka näytti aivan kuolleelta. Yhtäkkiä hän kuuli sisällään ikään kuin äänen, joka sanoi: ”Se on kuollut, eikö olekin?” Myönteisen vastauksen saatuaan sisäinen ääni sanoi: ”Katso uudestaan!” Tuolloin Ulf Ekman näki, että puu oli täynnä pienen pieniä vihreitä lehtiä – elämää! Sitten kuului ankara kehotus: ”Älä enää koskaan kutsu mitään kuolleeksi!”
Ekman tulkitsi tämän Pyhän Hengen puhutteluksi. Kysymys oli suhteesta vanhoihin kirkkoihin, joita karismaattisissa piireissä usein pidetään ”kuolleina”. Tutustuttuaan katolilaisiin Ekmanit olivat erittäin vaikuttuneita heidän suuresta rakkaudesta Jeesusta kohtaan, vakaasta uskosta yliluonnolliseen ja objektiiviseen totuuteen sekä ihmeisiin. Livets Ordissa ja katolisuudessa oli paljon yhteistä, ja Ekmanit alkoivat huomata, että sen lisäksi katolisuudessa oli myös paljon sellaista, mitä protestanteilta puuttui ja mitä he todella tarvitsivat.
Rooma: ”Kuka pyhä isä on sinulle?”
Torstai-iltana Academicum Catholicumin luennolle (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (video) ahtautui yli 80 uteliasta kuulijaa, kun Ulf ja Birgitta kertoivat matkastaan katoliseen kirkkoon. Ulfille merkittävin teologinen kysymys keskittyi kirkon olemukseen – ei teoreettisena vaan hyvin käytännöllisenä ongelmana, sillä Livets Ordin seurakunnissa Venäjällä alkoi ilmetä toinen toistaan villimpiä pastoreita ja raamatuntulkintoja. Protestanttisella ”yksin Raamattu” -motolla ja matalakirkollisella ”paikallisseurakunta on itsenäinen” -periaatteella juuri mitään ei ollut tehtävissä.
Ekmanit vierailivat useaan otteeseen Roomassa eri yhteyksissä, ja kerran he osallistuivat paavin yleisvastaanotolle Pietarinkirkon aukiolla. Yhtäkkiä tuntematon mies kysyi Ulf Ekmanilta: ”Kuka pyhä isä on sinulle?” Hämmentynyt Ekman vastasi: ”Hän on Rooman piispa”, mutta sai takaisin jämäkän katseen ja vastakysymyksen: ”Onko siinä kaikki?” Toisen kerran Ekmanit pääsivät käymään Pietarin kirkon alla kaivauksissa, mistä Pietarin luut löydettiin. Ulf Ekman oli saarnannut usein Matteus 16:18:sta ja siitä, kuinka ”kallio” ei tarkoita paavia, mutta nyt häneen iski taju siitä, että ihan fyysisestikin tämä kirkko on rakennettu Pietarin päälle.
Monien muiden protestanttien tavoin Ekman ymmärsi, ettei slogan ”yksin Raamattu” itse asiassa edes ole raamatullinen oppi, vaan Kristus perusti yhden kirkon Keefas-Kalliolle. Ekmanit havahtuivat myös siihen, että jos kirkon opetus sakramenteista oli totta, niin he olivat ikään kuin leipomon ulkopuolella, ikkunan takana, eivätkä he pääsisi maistamaan herkkuja muuten kuin astumalla sisään.
”Askel eteenpäin ei ole potku taaksepäin”
Katoliseen kirkkoon liittyminen ei tarkoita sen hyvän hylkäämistä, mitä Ekmanit saivat Livets Ordissa kokea. ”Askel eteenpäin ei ole potku taaksepäin.” Ekmaneilla ei ole pahaa sanottavaa Livets Ordista. Virheitä toki tehtiin, mutta Ekmanit eivät lähteneet Livets Ordista siksi, että sillä olisi mennyt huonosti – päinvastoin, kyseessä oli kukoistava liike. Kyse oli totuudesta, henkilökohtaisesta vakaumuksesta, Herran tahdosta.
Olennaista oli, että Ekmanit olivat pitkän opiskelun jälkeen oppineet tuntemaan kirkon olemuksen, sen ykseyden ja jatkuvuuden sekä sen, että kristitty tarvitsee kaikkea sitä, mitä kirkolla on annettavanaan: sakramentteja, apostolista virkaa, pyhäin yhteyttä, jne. ”Katolisuudessa on leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus”, Ulf Ekman toteaa.
Viitaten pyhäin yhteyteen ja liturgiseen elämään, erityisesti messuun, Ekman jatkaa, että ”aiemmin taivas oli jotain, joka odotti meitä kuoleman jälkeen, mutta nyt taivas on tullut valtavan läsnäolevaksi, se ympäröi meitä joka hetki”.
Ulf ja Birgitta Ekmanin kirja Den stora upptäckten: Vår väg till katolska kyrkan on julkaistu kahdeksalla kielellä, mm. englanniksi nimellä The Great Discovery: Our Journey to the Catholic Church.
Ulf Ekman pitää ruotsiksi 20-minuuttista podcastia nimeltä Tjugo minuter med Ulf Ekman.
Emil Anton
Kuvassa kirjoittaja Ekmanien kanssa.