Paavi Franciscuksen viesti Maailman lähetyspäivää varten 2022
Rakkaat veljet ja sisaret!
Nämä sanat kuuluvat ylösnousseen Jeesuksen viimeiseen keskusteluun opetuslastensa kanssa ennen kuin hän astui taivaaseen, kuten Apostolien teoissa kuvataan: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka” (1:8). Se on myös Maailman lähetyspäivän teema 2022. Kuten aina, lähetyspäivä muistuttaa meitä siitä, että kirkko on olemukseltaan missionaarinen. Tänä vuonna lähetyspäivä on erityinen tilaisuus muistaa useita kirkon elämän ja lähetystehtävän kannalta tärkeitä tapahtumia. 400 vuotta sitten perustettiin kongregaatio de Propaganda Fide (Uskon levittämisen kongregaatio, nykyään Kansojen evankelioimisen kongregaatio). 200 vuotta sitten perustettiin Uskon levittämisen seura; 100 vuotta sitten sille, yhdessä Pyhän lapseuden seuran ja Pyhän apostoli Pietarin seuran kanssa, annettiin Paavillisen lähetysseuran arvonimi.
Mietiskelkäämme kolmea avainlausetta, joissa tiivistyy kolme opetuslasten elämän ja lähetystehtävän peruspilaria: ”te olette minun todistajani”, ”maan ääriin saakka” ja ”te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin”.
1. ”Te olette minun todistajani” – kaikki kristityt on kutsuttu todistamaan Kristuksesta
Tämä on keskeistä, ydinsanoma Jeesuksen opetuksessa opetuslapsille heidän lähetystehtävästään maailmassa. Kaikki opetuslapset ovat Jeesuksen todistajia saamansa Pyhän Hengen ansiosta: armo tekee heistä todistajia, minne menevätkin ja missä ovatkin. Niin kuin Kristus on ensimmäinen Isän lähettämä (vrt. Joh. 20:21) ja hänen “luotettava todistajansa” (vrt. Ilm. 1:5), jokainen kristitty on kutsuttu olemaan lähetystyöntekijä ja Kristuksen todistaja. Kirkolla, Kristuksen opetuslasten yhteisöllä, ei ole muuta lähetystehtävää kuin evankelioida maailma ja todistaa Kristuksesta. Kirkon identiteetti on evankelioiminen.
Tarkempi pohdinta selventää muutamia aina ajankohtaisia näkökohtia Kristuksen opetuslapsilleen uskomasta lähetystehtävästä: ”te olette minun todistajani”. Monikkomuoto korostaa opetuslasten lähetyskutsun yhteisöllis-kirkollista luonnetta. Jokainen kastettu on kutsuttu lähetystehtävään kirkossa ja kirkon valtuuttamana. Lähetystehtävä kuitenkin toteutetaan yhdessä eikä yksin, yhteydessä kirkollisen yhteisön kanssa eikä omasta aloitteesta. Ja vaikka joku jossakin hyvin erityisessä tilanteessa toteuttaisikin evankelioimistehtävää yksin, hän tekee ja hänen täytyy tehdä niin yhteydessä kirkon kanssa, joka on hänet lähettänyt. Kuten pyhä Paavali VI opetti apostolisessa kehotuskirjeessä Evangelii nuntiandi, joka on minulle hyvin rakas: ”Evankelioiminen ei ole kenenkään yksilöllistä ja omaa puuhaa, vaan se on täysin kirkollista toimintaa. Kaikkein yksinkertaisinkin saarnamies, uskonnonopettaja tai sielunhoitaja, joka maailman etäisimmässä kolkassa julistaa evankeliumia, kokoaa pienen seurakuntansa tai jakaa sakramentteja, tekee kirkon työtä silloinkin, kun hän on aivan yksin. Institutionaaliset suhteet, mutta myös näkymättömät siteet ja salattu armonjärjestys sitovat hänen toimintansa koko kirkon uskon julistukseen” (n. 60). Ei ole sattumaa, että Herra Jeesus lähetti opetuslapsensa lähetystyöhön kaksittain; kristittyjen todistus Kristuksesta on ennen kaikkea luonteeltaan yhteisöllistä. Siksi on olennaisen tärkeää, että lähetystehtävän toteuttamisessa on läsnä yhteisö, vaikka se olisi pienikin.
Toiseksi opetuslapsia kehotetaan elämään henkilökohtaista elämäänsä lähetystehtävän näkökulmasta. Jeesus ei lähetä heitä maailmaan vain tekemään lähetystyötä, vaan myös ja ennen kaikkea elämään todeksi heille uskottua lähetystehtävää; ei vain antamaan todistusta, vaan myös ja ennen kaikkea olemaan Kristuksen todistajia. Kuten apostoli Paavali koskettavasti sanoo: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin” (2. Kor. 4:10). Lähetystyön olemus on Kristuksesta todistaminen, eli todistaminen hänen elämästään, kärsimisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan rakkaudesta Isää ja ihmisiä kohtaan. Ei ole sattumaa, että apostolit etsivät Juudaksen korvaajaa niiden keskuudesta, jotka heidän laillaan olivat Kristuksen ylösnousemuksen todistajia (vrt. Ap.t. 1:22). Kristus, ylösnoussut Kristus, on se josta meidän on todistettava ja jonka elämä meidän on jaettava. Kristuksen lähetystyöläisiä ei ole lähetetty julistamaan itseään, osoittamaan taivuttelutaitojaan ja hallintokykyjään. Sen sijaan heillä on korkein kunnia tuoda ilmi Kristusta sanoin ja teoin, julistaa kaikille hänen pelastuksensa hyvää sanomaa iloiten ja rohkeasti, kuten ensimmäiset apostolit tekivät.
Siksi tosi todistaja on lopulta “marttyyri”, joka antaa elämänsä Kristuksen puolesta, vastaa siihen, että Hän on lahjoittanut itsensä meille. ”Ensimmäinen evankeliumin julistaminen syy on Jeesuksen rakkaus, jonka olemme ottaneet vastaan, kokemus siitä, että hän on pelastanut meidät, mikä innoittaa meitä rakastamaan häntä yhä enemmän” (Evangelii gaudium, 264).
Kristillistä todistusta koskeva pyhän Paavali VI:n huomatus on aina pätevä: ”Nykyajan ihminen kuuntelee mieluummin todistajia kuin oppineita, ja jos hän kuuntelee oppineita, hän tekee niin sen vuoksi, että he ovat todistajia” (Evangelii nuntiandi, 41). Siksi kristittyjen todistus evankeliumin mukaisesta elämästä on perustavanlaatuisen tärkeää uskon välittämiseksi. Toisaalta yhtä välttämätöntä on tehtävä julistaa Kristuksen persoonaa ja sanomaa. Paavali VI jatkaa: ”Julistus, sanoman suullinen esitys, on välttämätön nyt niin kuin aina ennenkin… Sana on aina ajankohtainen, varsinkin jos siihen sisältyy Jumalan voima. Apostoli Paavalin periaate pitää paikkansa yhä vielä: ’Usko tulee kuulemisesta’ (Room. 10:17). Kuultu sana siis johdattaa uskoon” (ibid., 42).
Evankelioimistyössä kristillisen elämän esimerkki ja julistus Kristuksesta kuuluvat siis yhteen. Toinen palvelee toista. Ne ovat kaksi keuhkoa, joilla yhteisön on hengitettävä ollakseen missionaarinen. Tällainen kokonaisvaltainen, johdonmukainen ja iloinen Kristuksesta todistaminen on varmasti vetovoimatekijä kirkon kasvulle kolmannella vuosituhannellakin. Siksi kehotan kaikkia jälleen rohkeuteen, pelottomuuteen, ensimmäisten kristittyjen parreesiaan, todistamaan Kristuksesta sanoin ja teoin kaikilla elämän alueilla.
2. ”Maan ääriin saakka”– yleismaailmallinen evankelioimistehtävä on aina ajankohtainen
Kun ylösnoussut Herra kehottaa opetuslapsia olemaan hänen todistajiaan, hän ilmoittaa myös minne heidät lähetetään: ”Jerusalemiin, koko Juudeaan ja Samariaan ja maan ääriin saakka” (vrt. Ap.t. 1:8). Siitä käy selvästi ilmi opetuslasten lähetystehtävän yleismaailmallinen luonne. Siinä korostuu “keskipakoinen” maantieteellinen liike, ikään kuin samankeskisinä ympyröinä Jerusalemista, jota juutalainen traditio piti maailman keskuksena, Juudeaan ja Samariaan ja ”maan ääriin saakka”. Heitä ei lähetetä käännyttämään, vaan julistamaan; kristitty ei harjoita proselytismiä. Apostolien teoissa kerrotaan tästä lähetystyöliikkeestä: siinä kuvataan kauniisti kirkkoa, joka “lähtee ulos” toteuttamaan kutsumustaan todistaa Herrasta Kristuksesta ja jota jumalallinen katselmus ohjaa konkreettisissa elämäntilanteissa. Ensimmäisiä kristittyjä vainottiin Jerusalemissa; siksi he hajaantuivat Juudeaan ja Samariaan ja todistivat Kristuksesta kaikkialla (vrt. Ap.t. 8:1.4).
Jotain samanlaista tapahtuu meidänkin aikanamme. Uskonnollisten vainojen ja sota- ja väkivaltatilanteiden takia monien kristittyjen on pakko paeta maastaan toisiin maihin. Olemme kiitollisia näille veljille ja sisarille, jotka eivät sulkeudu kärsimykseensä vaan todistavat Kristuksesta ja Jumalan rakkaudesta maissa, jotka ottavat heidät vastaan. Tähän heitä kehotti pyhä Paavali VI ajatellen ”siirtolaisten vastuuta heidät vastaanottaneissa maissa” (Evangelii nuntiandi, 21). Koemme yhä enemmän sen, kuinka eri kansallisuuksiin kuuluvien uskovien läsnäolo rikastuttaa seurakuntia ja tekee niistä universaalimpia, katolisempia. Siirtolaisten sielunhoito on tärkeää lähetystoimintaa, joka voi auttaa myös paikallisia uskovia löytämään uudelleen vastaanottamansa kristillisen uskon ilon.
Sanojen “maan ääriin saakka” tulisi haastaa Jeesuksen opetuslapsia kaikkina aikoina ja pakottaa heitä menemään totunnaisten paikkojen ulkopuolelle todistamaan hänestä. Kaikista uuden ajan edistysten tuomista mahdollisuuksista huolimatta vielä nykyäänkin on on maantieteellisiä alueita, jonne Kristuksesta todistavat lähetystyöntekijät eivät ole saapuneet tuomaan hyvää sanomaa hänen rakkaudestaan. Toisaalta mikään inhimillinen todellisuus ei ole vieras Kristuksen opetuslasten lähetystehtävälle. Kristuksen kirkko oli ja on aina “lähdössä” kohti uusia maantieteellisiä, sosiaalisia, eksistentiaalisia horisontteja, ”rajalla” olevia paikkoja ja inhimillisiä tilanteita, todistaakseen Kristuksesta ja hänen rakkaudestaan kaikille miehille ja naisille kaikista kansoista, kulttuureista ja yhteiskuntaluokista. Tässä mielessä lähetystyö on aina myös missio ad gentes, kuten Vatikaanin II kirkolliskokous opetti, koska kirkon täytyy aina mennä pidemmälle, yli rajojensa, todistaakseen kaikille Kristuksen rakkaudesta. Haluan muistaa ja kiittää monia lähetystyöntekijöitä, jotka ovat antaneet elämänsä mennäkseen “ulos”, ”ruumiillistaakseen” Kristuksen rakkauden monille kohtaamilleen veljille ja sisarille.
3. ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin” – aina Hengen vahvistamina ja ohjaamina
Kun ylösnoussut Kristus sanoi opetuslapsille, että heidän tehtävänsä on todistaa hänestä, hän lupasi myös armon tuota suurta vastuuta varten: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani” (Ap.t. 1:8). Apostolien tekojen mukaan juuri sen jälkeen kun Pyhä Henki oli laskeutunut Jeesuksen opetuslasten ylle tapahtui ensimmäinen todistaminen kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta, kerygmaattinen julistus, pyhän Pietarin niin sanottu lähetyspuhe Jerusalemin asukkaille. Niin alkoi maailman evankelioimisen aika Jeesuksen opetuslasten toimesta, jotka ennen olivat heikkoja, pelokkaita ja sulkeutuneita. Pyhä Henki vahvisti heitä, antoi heille rohkeutta ja viisautta todistaa Kristuksesta kaikkien edessä.
”Kukaan ei myöskään voi sanoa: ’Jeesus on Herra’, muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta” (1. Kor. 12:3); kukaan kristitty ei voi täysin ja aidosti todistaa Herrasta Kristuksesta ilman Hengen inspiraatiota ja apua. Kristuksen lähetysopetuslapset on kutsuttu tunnistamaan, kuinka olennaisen tärkeää on Hengen toiminta, eläminen hänen kanssaan joka päivä ja jatkuva voiman ja innoituksen saaminen häneltä. Muistakaamme juuri väsyneinä, innottomina ja eksyneinä turvautua Pyhään Henkeen rukouksessa, jolla – tätä haluan korostaa – on perustavanlaatuinen rooli lähetyselämässä. Siinä hän elvyttää ja vahvistaa meitä, hän on ehtymätön uuden voiman ja ilon lähde, jotta voimme jakaa toisten kanssa Kristuksen elämän. ”Hengen ilon saaminen on armo. Se on ainoa voima, joka meillä voi olla julistaaksemme evankeliumia, tunnustaaksemme uskomme Herraan” (viesti paavillisille lähetysseuroille 21. toukokuuta 2020). Siten Henki on lähetystyön päähenkilö: hän antaa oikean sanan oikealla hetkellä ja oikealla tavalla.
Pyhän Hengen toiminnan valossa haluamme mietiskellä myös myös vuoteen 2022 osuvia lähetystyön merkkivuosia. Pyhän kongregaation de propaganda fide perustaminen vuonna 1622 johtui halusta edistää lähetystehtävää uusilla alueilla. Kaitselmuksellinen intuitio! Kongregaatio osoittautui olennaisen tärkeäksi siinä, että kirkon evankelioimistehtävä tehtiin todella kirkon tehtäväksi eli riippumattomaksi maallisten valtojen sekaantumisesta, jotta perustettiin paikalliskirkkoja, jotka nykyään ovat hyvin elinvoimaisia. Toivomme, että kuten kuluneina neljänä vuosisatana, kongregaatio Hengen valolla ja voimalla jatkaisi ja voimistaisi työtään koordinoida, organisoida ja innoittaa kirkon lähetystoimintaa.
Sama Henki, joka ohjaa yleismaailmallista kirkkoa, innoittaa myös tavallisia miehiä ja naisia epätavallisiin lähetystehtäviin. Siten nuori ranskalaisnainen Pauline Jaricot perusti tasan 200 vuotta sitten Uskon levittämisen seuran; hänen autuaaksi julistamistaan vietetään tänä riemuvuonna. Heikosta tilanteesta huolimatta hän vastaanotti Jumalalta saamansa innoitteen ja perusti rukous- ja kolehtiverkoston lähetystyöntekijöiden auttamiseksi, jotta uskovat voisivat aktiivisesti osallistua lähetystyöhön “maan ääriin saakka”. Tästä loistavasta ajatuksesta syntyi Maailman lähetyspäivä, jota vuosittain vietämme ja jonka kolehti kaikista paikallisyhteisöistä kerätään yleismaailmalliseen rahastoon, jolla paavi tukee lähetystoimintaa.
Tässä yhteydessä muistan myös ranskalaista piispaa Charles de Forbin-Jansonia, joka perusti Pyhän lapseuden seuran edistämään lähetystyötä lasten keskuudessa, tunnuslauseena “lapset evankelioivat lapsia, lapset rukoilevat lasten puolesta, lapset auttavat koko maailman lapsia”. Muistan myös rouva Jeanne Bigardia, joka perusti Pyhän apostoli Pietarin seuran tukemaan seminaristeja ja pappeja lähetysmaissa. Nämä kolme lähetysseuraa saivat ”paavillisen lähetysseuran” tunnustuksen juuri 100 vuotta sitten. Pyhän Hengen innoittamana ja ohjaamana autuas Paolo Manna, jonka syntymästä on 150 vuotta, perusti nykyisen Paavillisen lähetysunionin lisäämään tietoisuutta ja innoittamaan lähetystyöhön pappeja, sääntökuntalaisia ja koko Jumalan kansaa. Viimeksi mainittuun lähetysseuraan kuului myös Paavali VI itse; hän vahvisti sille paavillisen tunnustuksen. Mainitsen nämä neljä paavillista lähetysseuraa niiden historiallisten ansioiden tähden ja myös kutsuakseni teitä iloitsemaan niiden kanssa tänä juhlavuonna niiden toiminnasta kirkon evankelioimistehtävän tueksi niin yleismaailmallisessa kirkossa kuin paikalliskirkoissakin. Toivon, että paikalliskirkot näkisivät nämä seurat varmaksi keinoksi ravita Jumalan kansan lähetyshenkeä.
Rakkaat veljet ja sisaret, unelmoin jatkuvasti siitä, että kirkko olisi kokonaan missionaarinen ja että alkaisi kristillisten yhteisöjen uusi lähetystyön aika. Toistan Mooseksen toiveen vaeltavalle Jumalan kansalle: ”Kunpa koko Herran kansa olisi profeettoja!” (4. Moos. 11:29). Olkaamme me kaikki kirkossa sitä, mitä jo olemme kasteen ansiosta: profeettoja, todistajia, Herran lähettiläitä! Pyhän Hengen voimalla ja aina maan ääriin saakka. Maria, lähetystyön kuningatar, rukoile puolestamme!
Roomassa, Lateraanibasilikassa 6. tammikuuta 2022, Herran ilmestymisen juhlapyhänä
Franciscus