Huhtikuun lopulla Turussa, pääkaupunkiseudulla ja aina Oulun seurakunnan diasporassa asti käynyt Bonifatiuswerkin Pia Wittek vastasi Fideksen kysymyksiin Suomen vierailustaan.
25-vuotias Pia kouluttautuu toimittajaksi Bonifatiuswerkin viestintäosastolla. Hänen vastuullaan on päivittää kymmenen vuotta sitten julkaistu, järjestön tukea saavista maista tehty maakohtainen Suomi-kirjanen, jossa paikalliskirkkoamme esitellään kattavasti. Paljon on tietysti kymmenessä vuodessa ehtinyt muuttuakin.
Mikä on Bonifatiuswerkin tarkoitus?
Bonifatiuswerkin toiminta alkoi jo 175 vuotta sitten. ”Sen tavoitteena on tukea katolilaisia diasporassa, mihin viittaa jo mottommekin: ’Keiner soll alleine glauben – Kenenkään ei pidä uskoa yksin’”, Pia Wittek muistuttaa. ”Sitä ajatusta me yritämme toiminnassamme toteuttaa myös Pohjoismaissa, Islannissa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, sekä Baltian maista Virossa ja Latviassa” samoin kuin entisen Itä-Saksan alueella ja Saksan pohjoisosissa. Kaikkialla, missä katolilaiset elävät diasporassa ja jossa kirkollisen elämän järjestäminen voi olla vaikeaa taloudellisten resurssien vähyyden tai tarpeellisten rakenteiden puuttumisen takia. Silloin ei ehkä ole niin helppoa järjestää tapahtumia tai suunnitella toimintaa. ”Juuri siellä Bonifatiuswerk haluaa olla avuksi, tukea niin rahallisesti kuin hengellisestikin näitä yhteisöjä. Haluamme antaa apua niin, että nämä yhteisöt voisivat itse auttaa itseään.”
Tätä tekevät omalta osaltaan myös Bonifatiuswerkin harjoittelijat, joita järjestö lähettää kohdemaihin vuosittain 3, 6, jopa 12 kuukauden mittaisiksi kausiksi. Suomessa saksalaisia harjoittelijoita on tällä hetkellä kaksi Turussa. ”He eivät ole täällä tietenkään vain auttamassa ja työskentelemässä” – esimerkiksi birgittalaissisarten apuna – ”vaan nimenomaan myös viemässä uskoa eteenpäin ja toisaalta saamassa kokemuksia paikallisen yhteisön uskosta. Näitä positiivisia kokemuksia he sitten vievät takaisin Saksaan.”
Mitä tällaiset harjoittelijat yleensä tekevät? ”Bonifatiuswerkillä on joka vuosi noin 23 harjoittelijaa eri Pohjoismaissa ja Baltiassa, parhaillaan kaksi heistä Suomessa.” Useimmat harjoittelijat ovat juuri koulunsa päättäneitä, noin 18–19-vuotiaita nuoria. Harjoittelujakso antaa heille usein lisäaikaa pohtia tulevia opintoja ja ammatillisia tavoitteita. Samalla he oppivat tuntemaan vähän toisenlaisen kirkon, kirkon diasporassa. Turun harjoittelijat esimerkiksi asuvat sisarten vierasmajan tiloissa ja työskentelevät muun muassa huoneita siivoten, vieraita vastaanottaen tai keittiössä auttaen.
”Mutta kysymys on myös toisilta oppimisesta. Sisaret kertoivat minulle, että he iloitsevat suuresti keskusteluista harjoittelijoiden kanssa uskosta ja monista muista aiheista. Ja nuoret saavat tällaisista tapaamisista elämänmittaisia kokemuksia.”
Pia Wittek kertoo iloisesti, että harjoittelupaikkoja on myös Saksassa: ”Katoliset nuoret ’diasporamaista’ voivat myös tulla luoksemme Saksaan!” Kysymys on vuoden mittaisesta vapaaehtoistyöjaksosta, jolloin voi kerätä kokemusta Bonifatiuswerkissä ja laajemmin kirkon toiminnassa Saksassa. ”Bonifatiuswerk on avoin talo, johon jokainen on sydämellisesti tervetullut!”
Suomen kokemuksia
Ensimmäiset päivät Pia Wittek vietti Turussa. ”Tutustuin siellä tietenkin seurakuntaan, tapasin kirkkoherra Peter Gebaran, birgittalaissisaret ja meidän harjoittelijamme. Turussa osallistuin ensimmäistä kertaa myös suomenkieliseen messuun. Se oli hyvin mielenkiintoista, sillä en osaa suomea ollenkaan, mutta onneksi messun järjestys on aina sama, ja siksi sitä pystyi hyvin seuraamaan.”
Turun jälkeen Helsinki. ”Helsingissä yövyin ja elin ursuliinisisarten luona, vierailin Studium Catholicumissa, seurasin päivän katolisen uskonnon opetusta ruotsinkielisissä kouluissa ja tapasin esimerkiksi yhden ’ekumeenisen perheen’, jolta opin paljon suomalaisesta ekumeniasta. Täällä ekumenia on tärkeä teema.” Myös Juventus Catholican jäseniä ja monia muita katolilaisia Pia Wittek ehti tavata, samoin kuin piispa Raimon, ennen kuin hän lähti kolmanteen kohteeseensa: Ouluun.
Joulupukista vapaa
Bonifatiuswerk tunnetaan myös hyväntahtoisesta mutta taustaltaan vakavasta kampanjasta, jonka nimi kertoo kaiken: ”Weihnachtsmannfreie Zone – Joulupukista vapaa alue”. Järjestö on useita vuosia kampanjoinut Saksassa sen puolesta, että jouluna muistettaisiin lahjojen tuojana satuhahmo Santa Clausin tai joulupukin sijaan oikeata, historiallista pyhää Nikolausta samoin kuin Jeesus-lasta. ”Sain lähtiessä suuren tehtävän: kun tulen Pohjois-Suomeen, mahdollisesti Rovaniemelle saakka, minun olisi ehdottomasti saatava kuva poroista niin, että siinä näkyisi myös Weihnachtsmannfreie Zone -kyltti!” Poroja ei kuitenkaan näkynyt Rovaniemelläkään, vaikka isä Donbosco Thomas vei hänet napapiirille asti.
”Opin Suomessa paljon uutta tästä maasta ja katolisesta kirkosta. Tietenkin minulla oli paljon ennakkokäsityksiä, mutta vasta paikan päällä siitä kaikesta tulee totta, kun näkee ja kokee ja tapaa ihmisiä. Minulla oli tullessani oma perspektiivi asioihin, mutta täällä olen huomannut, että katolilaiset ovat varsin hurskaita, messut ovat juhlallisia ja perinteisiä, – eikä ollenkaan negatiivisessa mielessä – vaan suurta uskoa ilmentäen, intensiivisesti.” Tällaista näkee Saksassa ilmeisesti enää harvemmin. ”Se vaikutti minuun kovasti ja otan sen mielelläni mukaan takaisin Saksaan.”
Pia Wittekin matkapäivät eivät olleet kevään kauniimpia. Ei ihme, että hän naurahtaa ja toteaa lopuksi: ”Jonakin kesänä tulen varmasti takaisin!”
Marko Tervaportti