Paavi Leo Suuren muistopäivänä 10.11.2021 näki päivänvalon uusi suomenkielinen teos, joka tarjoaa laajan katsauksen kristittyjen varhaisvaiheisiin aina pyhästä Pietarista pyhään Gregorius Suureen. Hanke on osa Studiumin vuodesta 1949 jatkunutta tehtävää ja palvelua toimia kulttuurisena siltana Suomen ja katolisen Euroopan välillä. Tarkoitus on yhteisen hyvän edistäminen ekumeenisessa ja dialogisessa hengessä kaikkien kanssa. Paavius kantaa mukanaan antiikista nykyaikaan asti niin uskonnollisesti kuin kulttuurisestikin olennaisia merkityskerrostumia ja siksi kirja on laajalle lukijakunnalle tarkoitettu sivistysteos. Se perustuu vankkaan tutkimuskirjallisuuteen ja monipuoliseen kuvitukseen seikkaperäisine selityksineen. Kirjailija Jaro Karkinen Kirkkonummelta on aiemmin julkaissut kaunokirjallisuutta ja Jyväskylän yliopiston historian maisterin tutkinnon jälkeen ollut tutkimusavustajana. Paavius ja historia sekä tutkimuksen tekeminen on häntä kiinnostanut alakouluikäisestä asti. Monialainen kiinnostus ja kertynyt osaaminen tulee näin jaettavaksi.
Kirjan yksi tarkoitus on vastata osaltaan ekumeenisissa yhteyksissä havaittuun vaillinaiseen tietoon paaviuden merkityksestä kirkon ja yhteiskunnan elämässä. Aikojen saatossa paaviuteen on suhtauduttu varsin monella tavalla, mutta nyt 2000-luvun globaalissa maailmassa on yleisesti tunnustettua, että paavi on selkeästi näkyvin ja vaikutusvaltaisin kristinuskon ääni ja edustaja. On havaittavissa aitoa pyrkimystä löytää sopivia tapoja paavin paimenviran toteuttamiseksi eri kirkollisissa ja kristillisissä yhteisöissä yhteiseksi hyväksi. Toisaalta kirja tarjoaa myös katsauksen melko vähän tunnettuihin yleisen historian vaiheisiin antiikin Roomasta ja Italiasta, jossa kristityt ensin olivat vainottuja, sitten nousivat valtionuskonnoksi ns. konstantinolaisen käänteen myötä ja lopulta jälleen asemoituivat uudelleen Rooman valtakunnan murennuttua.
Lähestymistapana on paavi Benedictus XVI:n Jeesus Nasaretilainen kirjasarjassa esiinnostama tarve, rohkaisu ja esimerkki tutkia myös kristinuskon varhaista aikaa avoimin mielin ja historiatieteen menetelmin. Historian tutkimisen näkökulmasta voidaan syvemmin ja paremmin ymmärtää kirkon traditiota ja perinnettä sellaisena kuin siihen on mahdollista tutkimuksen myötä päästä käsiksi. Voidaan katsoa kehityskulkuja tapahtumina myös puhtaasti “ulkoapäin” näyttäytyvinä. Kirjalliset ja arkeologiset lähteet, joihin tutkimus ja objektiivinen tieto voi tukeutua, ovat varsin vähäisiä ja sirpalemaisia käsiteltävältä aikakaudelta. Siksi tulkintojen ja näkemysten kirjo on valtaisa. Suomessa yleisistä kirjastoista, nettitietosanakirjoista ja oppimateriaaleista löytyvät paaviuden historian yleisesitykset ovat verrattain suppeita, eikä ehkä ainakaan kaikilta osin tavoita katolisen kirkon itseymmärrystä Kristuksen Pietarille ja hänen seuraajilleen antamasta tehtävästä eli paaviudesta.
Nyt julkaistu teos on suunnattu mahdollisimman laajalle yleisölle tutustuttavaksi. Siinä pyritään avoimeen dialogiseen sivistyshenkeen niin kuvamateriaalin kuin sisällöllisen esityksenkin osalta. Lisäksi runsas viitemäärä paitsi tukee esityksen huolellisuutta niin myös tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen ja omatoimiseen jatkotyöskentelyyn halukkaille.
Ilolla voikin jo kuukauden jälkeen todeta, että kirja on otettu myönteisesti vastaan kirjastojen ja kirjakauppojenkin kokoelmiin. Eri esittelyissä sekä arvioissa on nostettu esiin rohkaisevasti pyrkimys tuoda esiin totuutta selkeästi. Palautteessa on arvostettu, että lukijalle tuodaan arvioitavaksi erilaisia esitettyjä näkemyksiä eikä vain tyrkytetä yhden tulkinnan kapeaa esittämistä. Luonnollisesti kuitenkin kirjan raameina ovat katolisen kirkon virallisen paaviluettelon mukaiset henkilöt ja heidän kronologinen esittämisensä. Lisäksi on selvää, että tarpeellisissa kohdin tuodaan esiin viittaukset katolisen kirkon katekismukseen tai dogmaattisiin asiakirjoihin. Työpöydällä on piirrustus vielä neljästä osasta, ja toista osaa sarjaan on jo kynä sauhuten kirjoitettu. Kuten on selvää, että totuus ei pala tulessakaan, niin samoin kirjasta käy lopulta kirkkaasti ilmi, että katolisen kirkon teologinen ymmärrys ja olennainen traditio paaviudesta lepää kestävällä ja tukevalla historiallisellakin pohjalla, vaikka historiatieteen menetelmillä ei pääsyä yksityiskohtiin kaukaisessa historiassa tai uskonymmärrykseen ja dogmatiikkaan tietenkään ole. Kirkon opetusvirka ja paavi viime kädessä määrittävät uskon ja moraalin totuudet.
veli Gabriel Salmela OP