11.5.1923 – 16.1.2022
Meidän kaikkien stellisläisten, lastentarhalaisten, turkulaisten ja hesalaisten Simppi, Pyhän Sydämen sisar Simplicitas, eli hienon, ansaitun pitkän elämän, joka päättyi 98-vuotiaana 16. tammikuuta 2022 Hollannissa, maassa, missä hän oli syntynyt isoon sisaruskatraaseen.
Itse en edes muista aikaa ennen sisar Simppiä. Suomeen tultuaan hän oli aluksi Turussa, mutta innokkaasti odotin kesiä, jolloin Simppi tulisi taas Stellikseen meidän iloksemme. Hän oli aina iloinen ja urheili tasavertaisesti meidän kanssa. Hän juoksi kilpaa Stelliksen talon ympäri, pelasi futista sisarten pitkä kaapu päällä. Sittemmin hän kertoi olleensa hyvin iloinen, kun sisarten pukua ei tarvinnut enää käyttää. Ei kuulemma tarvinnut kestää ihmisten tuijotuksia.
Hän järjesti meille kaiken maailman pelejä ja kilpailuja. Hän tuli hyvin toimeen vilkkaiden poikien kanssa – mitä vilkkaampi sitä enemmän hän piti. Hänellä oli jopa oma nukkumasoppensa niin kutsuttujen isojen poikien makuusalin yhteydessä.
En muista koskaan nähneeni sisar Simppiä vihaisena. Hän vei lapset metsään keräämään mustikoita, ja kupillisesta mustikoista sai aina karkin. Pienimmillä suut olivat toki siniset, kun niitä mustikoita osui enemmän suuhun kuin mukiin, mutta karkin siitä kupillisesta kuitenkin sai. Paljon nauroi tämä meidän hento ja energinen Simppimme. Laiturilla hän aina vahti lapsia, kun olimme uimassa, ja huuteli sieltä, että rantaan päin, kun satuimme menemään liian syvälle. Meri oli niin läpinäkyvän kirkas, että nappasimme kalojakin käsin.
Henrikin kirkolla hän opetti lastentarhassa, jota tietysti kävivät myös poikani ja tyttäreni. Eihän seuraavasta sukupolvesta ilman Simpin kasvatusta olisi mitään tullut. Lapseni muistavat hänet iloisena, ystävällisenä, sydämellisenä, huumorintajuisena, naureskelevana, hymyilevänä, puheliaana, nopealiikkeisenä ja aina oikeudenmukaisena. Hän jaksoi aina leikkiä lasten kanssa, oli leikki mikä tahansa. Hän oli lyhyt ja laiha ja silti täynnä energiaa. Hän opetti myös englantia. Balderin salissa Aleksanterinkadulla Simppi järjesti joulujuhlaohjelmaa. Kaikki lapset saivat sieltä lähtiessään pienen paperipussin namuja.
Kun sisar Simppi lähti takaisin Hollantiin, hänelle pidettiin Henrikin kirkossa läksiäismessu ja kahvitilaisuus pappilassa. Muistan itkeneeni vuolaasti. Hänen tuttavapiirinsä Suomessa oli valtava. Juolukorttiyhteys meillä säilyi ja tuli sitä Nijmegenissä käytyäkin Simppiä tapaamassa. Aina kun hän vieraili Suomessa, me tapasimme ja hän oli aina yhtä hento ja iloinen. Ei ollut yhtään muuttunut tämä meidän ilopillerimme ja meidän kaikkien rakastama sisar Simppi.
Kati Pap-Dévényi