Tuore Helsingin piispa Raimo Goyarrola kertoi maaliskuussa Fides-lehdelle kuulumisiaan ja esitteli suunnitelmiaan. Kiireinen piispa on täynnä iloa ja luottamusta.
Marraskuun 25. päivänä alkoi virallisesti Helsingin uuden piispan, monsignore Raimo Goyarrolan työ koko Suomen kattavan hiippakunnan paimenena. Tuon päivän jälkeen piispa Raimo on ehtinyt jo vierailla maamme kaikissa seurakunnissa ja monilla diasporapaikkakunnilla, joissa messuja vietetään silloin tällöin, usein luterilaisen tai ortodoksisen kirkon tiloissa.
Yhdessä eteenpäin
”Piispaksi vihkimiseni jälkeen olen jo kiertänyt ympäri Suomen. Olen huomannut, että kirkkotäällä on yhtenäinen. Olen saanut kokea paljon iloa ja toivoa ja kiinnostusta. On halua kulkea yhdessä eteenpäin. Tämä tuottaa minulle paljon iloa ja luottamusta. Kiitos Jumalalle!”
Piispan kalenteri on ollut täynnä jo ensimmäisestä ”työpäivästä” lähtien. ”Monet ihmiset kehottavat minua välillä lepäämään ja ottamaan vähän vapaata. Niin tietysti pitäisi, mutta tähän mennessä en oikein ole ennättänyt. Tässä alussa – neljän piispattoman vuoden jälkeen – tehtävää on niin paljon.”
Piispa Raimo hymyilee ja toistaa vielä: ”Iloa, rauhaa ja unelmia koko kirkon kanssa. Se on kokemukseni.” Seurakunnissa hän on havainnut juuri tuota samaa iloa ja valmiutta mennä yhdessä eteenpäin.
Monia tarpeita, yhteinen suunnitelma
Hiippakunnan paimenen vastuulle kuuluu myös olla selvillä, mitä seurakunnissa halutaan ja mitä siellä tarvitaan. Piispa Raimo yrittää sitä juuri selvittää ja työskentelee määrätietoisestisen eteen, että niin seurakunnissa kuin hiippakunnassakin saataisiin laadittua kunnollinen pastoraalisuunnitelma, ehkä viideksi vuodeksi eteenpäin, jota sitten voitaisiin toteuttaa.
”Tähän asti meillä on toki paljon messuja niin kirkoissa kuin diasporassakin, mutta toimintamme joissain paikoissa on melko lailla vain viikosta toiseen elämistä. Olemme joskus kuin ratsailla ison hevosen selässä, mutta emme sitä juuri ohjaa.” Tavoite on, että tuo hevonen ei määrää tahtia vaan että piispa ja papit yhdessä maallikkojen kanssa todella ratsastaisivat sillä ja ohjaisivat sitä sinne, minne Pyhä Henki johdattaa meitä.
”Meidän on tärkeää miettiä, mitä tarvitsemme: katekeesia, lapsi- ja nuorisotyötä, vanhusten, sairaiden ja perheiden sielunhoitoa. Me emme saa jäädä vain reagoimaan, vaan meidän on osattava ennakoida ja itse ohjata tapahtumia. Emme voi vain seurata haasteita ja vastata ongelmiin.” Siksi on suunniteltava eteenpäin, luotava strategiaa ”Jeesuksen armon voimalla”.
Rukoileva ja kuunteleva kirkko
Piispa Raimo kannustaa pappeja ja kaikkia uskovia rukoukseen. ”Nyt on koko kirkossa rukouksen vuosi. Olen kannustanut myös pappeja varaamaan todellisesti aikaa henkilökohtaiseen rukoukseen. Kaikki syntyy rukouksessa. Rukouksen avulla on mahdollista rakentaa ja suunnitella. Me kaikki tarvitsemme sitä.”
Kuunteleminen on myös tärkeää. Aikaisemmin piispa Raimo toimi yleisvikaarina. ”Olin yleisvikaari piispa Teemun aikana. Tunnen hiippakunnan hyvin, ja ehkä siksi minulle on jo muodostunut visio siitä, mitä tarvitaan. Mutta ei se ole vain minun visioni vaan meidän kaikkien! Haluan kuunnella muita, pappeja ja maallikoita, ja kuulla kaikenlaisista iloista ja vaikeuksista, haasteista ja onnistumisista. Haluan kuulla unelmista, siitä, mitä toivottaisiin saavutettavan.” Tätä piispa Raimo tarkoittaa ”visiolla”: toiveiden ja tavoitteiden summaa, josta rukouksen avulla muodostuu todellinen suunnitelma. Ilman rukousta mikään ei toimi: ”Mitä paremmin rukoilen, sitä paremmin kuulen Jumalaa ja ihmisiä.”
”Paimenena ja lääkärinä minua kyllä huolettaa pappien jaksaminen. He ovat työssä 24/7. Kun viikonloppuna tavallinen työssäkävijä saa levätä, pappien elämä on sitäkin aktiivisempaa.Papit joutuvat lisäksi tekemään pitkiä matkoja ja he ovat lähes aina tavoitettavissa. Mutta pappikin tarvitsee lepohetkensä.” Siksi olisi toivottavaa, niin kuin hiippakunnassa kerätyissä synodivastauksissakin aikanaan esitettiin, että neuvostoista ja laajemminkin seurakuntalaisten joukosta löytyisi vastuunkantajia, sellaisia, jotka voisivat ottaa hoitaakseen sellaisia asioita, jotka eivät kuulu pappien ydintehtäviin. Muutkin osaavat maksaa laskuja, hoitaa puutarhaa,pitää yllä verkkosivuja, siivota, kokata, käydä ostoksilla. ”Silloin papit voisivat keskittyä enemmän hengellisiin tehtäviinsä. Parempi on papin olla rippituolissa kuin toimistossa!”
”On aivan totta, kun sanotaan, että me olemme kirkko, me kaikki. Ja kirkko, se on perhe.” Perhe, jossa asioita tehdään yhdessä.
Unelmia ja projekteja
Ja nyt siihen pastoraalisuunnitelmaan. Mitä tavoitellaan, mitä on luvassa? ”Listalla on ilman muuta uusi hengellinen keskus. Vanha karmeliittaluostari on tarkoitus remontoida retrettitaloksi, jossa eri ryhmät voivat kokoontua ja jossa myös voidaan järjestää erilaisia seminaareja.” Parhaillaan piispa käy neuvotteluja sääntökunnan kanssa, joka saattaisi olla kiinnostunut ottamaan tämän paikan hoitaakseen ja asumaan entisen ekumeenisen keskuksen tiloissa. ”Stella Maris pitää myös saada uudelleen toimintaan.” Työryhmät työskentelevät jo kummankin projektin parissa.
Suunnitelmissa on myös konventuaalifransiskaanien tulo Suomeen, katolisen koulun, vanhainkodin ja uusien kappeleiden tai kirkkojen perustaminen. Mutta ei kaikki ole pelkkiä kylmiä rakennuksia. Tarvitaan ihmisiä ja resursseja, mutta myös jatkuvaa rukousta. ”Rukous on se ilma, bensa tai sähkö, jota tarvitaan.” Ja kaiken takana ovat ihmiset, myös tulevaisuutta silmällä pitäen: ”Olen perustanut uudelleen Juventus Catholican, nuorisojärjestön, ja elokuussa pidetään hiippakunnan omat nuortenpäivät. Haluan myös vahvistaa alttaripalvelijoiden koulutusta ja avioparien tukemista.”
Kaikkea ei tietenkään voi rakentaa ilman taloudellisia resursseja. Seinät, tontit, lämmitys, sähkö ja vesi, kaikki maksetaan rahalla. Siksi meidän kaikkien on muistettava, että on meidän vastuullamme tukea kirkkoa myös taloudellisesti. Piispa Raimo kertoo: ”Näitä uusia projekteja varten olen löytänyt jo useita mahdollisia avustuslähteitä eri maista. Ensi vuonna matkustan tästä syystä ehkä Yhdysvaltoihin, ja kontakteja on myös ainakin Espanjassa, Italiassa ja Saksassa. Mutta luotan myös siihen, että me Suomessa asuvat katolilaiset voimme joskus elää taloudellisesti itsenäisesti. Se on mahdollista.”
Siellä missä ihmiset ovat
Taloustermein sanottuna piispan huolena on kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen. Ennen kesää prioriteetteina on uuden jäsenrekisterin saattaminen toimintakuntoon, koska se on edellytys sille, että oikeasti tiedetään, missä kaikki katolilaiset ovat, jotta ”palveluita” voidaan suunnata oikeaan paikkaan.
”Rekisteri on tärkeä, kolmessa mielessä. Ensiksikin siksi, että vain sen avulla voimme tietää, missä ihmiset ovat ja miten heihin saa yhteyden, jotta he tuntisivat olevansa osa kirkon perhettä. Toisekseen siksi, että voimme aidosti lähestyä heitä, vaikka lähettämällä heille kirjeitä, kutsua lapsia opetukseen, lähettää koteihin Fides-lehteä. Kolmanneksi se on tärkeää valtion edessä. Mitä enemmän meitä on, sitä enemmän me saamme myös tukea.” Tärkeitä ovat myös hiippakunnan ja seurakuntien verkkosivut. Hiippakunnan sivut on tarkoitus uusia vielä tämän kevään aikana. ”Toivottavasti ne sitten palvelisivat ihmisiä yhä paremmin. Ne kuitenkin ovat nykyään kirkon näkyvät kasvot. Ne tarjoavat ravintoa, erilaista tietoa ja materiaalia, messujen aikatauluja, videoita jne.”
Piispa Raimo toivoo myös, että kesän jälkeen tiedettäisiin jo enemmän siitä, missä mahdollisia uusia kappeleita ja kirkkoja tarvittaisiin. Kysymys ei ole pelkästä kuukausittaisesta messunviettopaikasta, vaan konkreettisesti katolisesta keskuksesta, jossa olisi ”messu joka viikko, tietenkin, mutta toimintaa myös arkipäivisin”.
Tämä on se ”pyhä ongelma”, josta piispa on puhunut jo paljon. Tarvetta olisi monessa paikassa: ”Espoossa, Vantaalla, Porvoossa, Ahvenanmaalla, Keravalla… Mutta täytyy aloittaa järkevästi. Haaste ei ole vain jonkun paikan hankkiminen, vaan sen kuukausittaiset maksut. Jos saamme kolehtia 200 euroa, mutta kustannukset ovat 2000 euroa, emme voi. Jos menee tasan, silloin olen valmis.”
Piispa on kuitenkin luottavainen. ”Kyllä se tulee. Katolinen kirkko kasvaa, olen nähnyt sen koko Suomessa. Meillä on paljon lapsia ja nuoria, meillä on iloinen kansa, joka on ottanut uuden piispansakin avosylin vastaan. Rakkaudenosoituksia, halauksia, ja loputtomasti selfieitä!” Yhteistyö myös luterilaisten ja ortodoksien kanssa jatkuu tiiviinä. Tarkoitus on myös aloittaa uudet oppikeskustelut ortodoksien kanssa.
Ei siis taida piispaltakaan tehtävät heti loppua. ”Mutta ei tätä tee piispa yksin, vaan me kaikki, yhdessä. Tärkeintä on kuunteleminen rukouksessa, Jumalan kuunteleminen, mutta myös ihmisten kuunteleminen.”
Marko Tervaportti