Tammikuun 2023 rukouksen apostolaatin palsta
Ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä. Sananlaskujen kirjassa me luemme: ”Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä” (San 27,17). Tarvitsemme neuvoja ja tukea toisiltamme.
Lapset kasvavat aikuisiksi ja lähtevät kotoa. Vanhemmilla ei enää juurikaan ole vaikutusta aikuisten lasten päätöksiin. Siksi on tärkeää antaa heidät Herralle, kun he ovat pieniä. Se tarkoittaa, että vanhemmat näyttävät lapsille esimerkillään, kuinka tärkeä Jumala on heidän omassa elämässään.
Joskus ainoa ratkaisu, kun nuoret eivät halua kuunnella, on rukoilla heidänpuolestaan.
Vanhempien rukous lastensa puolesta
Jumala, meidän Isämme, armostasi olet tehnyt meistä vanhempia. Sinä olet uskonut meille nämä lapset, jotka kuuluvat sinulle. Me kiitämme sinua heistä. Pyydämme nöyrästi, että suojelet heitä. Varjele heidän elämäänsä, ylläpidä heidän terveyttään, puolusta heitä pahuudelta, niin että he voisivat kasvaa turvassa hyviksi ja viisaiksi ihmisiksi, sinun kunniaksesi ja meidän iloksemme.
Herra Jeesus, Isän Poika, varjele lastemme uskoa, lahjoita heille armosi, että he olisivat aina uskollisia sinulle. Pyhä Henki, anna lapsillemme valoa, että heillä olisi aina herkkä ja oikeamielinen omatunto. Osoita heille, kuinka he voivat palvella Jumalaa ja lähimmäisiään. Anna heille voimaa voittaa kiusauksia ja vaikeuksia. Auta heitä tunnistamaan hyviä ihmisiä elämäntiellään. Auta heitä löytämään paikkansa kirkossa ja havaitsemaan kutsumuksensa elämässään. Luovutamme sinulle heidän tulevaisuutensa. Aamen.
isä Stanisław Zawiłowicz SCJ
*
Rukoilkaamme…
Tammikuu
Rukoilemme kasvattajien puolesta, jotta he olisivat uskottavia todistajia, opettaisivat enemmän veljeyttä kuin kilpailua ja auttaisivat ennen kaikkea haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoria.
Januari
Vi ber att pedagoger kan bli trovärdiga vittnen, genom att lära ut medmänsklighet snarare än konkurrens och framförallt hjälpa de yngsta och mest sårbara.
Helmikuu
Rukoilemme, että seurakunnat pitäisivät keskeisenä yhteyttä ja yhä enemmän olisivat uskon ja veljeyden yhteisöjä, jotka osoittavat vieraanvaraisuutta hädänalaisimpia kohtaan.
Februari
Vi ber att församlingar i en anda av samhörighet välkomnar de mest behövande, och alltmer blir gemenskaper i tro och medmänsklighet.