”Rakentukaa elävinä kivinä Jumalan huoneeksi”

Matkakertomus Pyhän Ursulan seurakunnasta 24.-25.2.2024

Paastoanajalla Pyhän Ursulan seurakunnan alueiden yllä lepää valkea sumu

On helmikuun lauantaiaamu. Kaikkialla on jäisiä katuja ja valkeita peltoja, joiden päällä lepää sakea sumu. Sumu kuin pilvi, joka peitti Kirkastusvuoren Jumalan ääntä edeltäen. Ajan auton Kouvolaan Pyhän Ursulan seurakunnan pihalle jatkaakseni matkaa Lappeenrantaan junalla. Ennen matkaa tapaan kirkkoherran, isä Tuomas Nyyssölän. Löydän hänet hiljaisesta kirkosta. Kirkkosalin rauha kutsuu minutkin rukoukseen. 

Siirrymme isä Tuomaksen kanssa seurakuntasaliin keskustelemaan Pyhän Ursulan seurakunnan arjesta. Pyhän Ursulan kirkossa vietetään päivittäin messu, jos vain mahdollista. Lisäksi järjestetään ensikommuunio-, vahvistus-, avioliitto- ja johdantokurssiopetusta. Korona-aikana etäopetus yleistyi ja pandemian hiivuttua etäopetus jäi tavaksi. Messujen ja opetuksen lisäksi isä Tuomas johtaa joka ilta yhdeksältä yhteisen ruusukkorukouksen Teamsin kautta. Siten kaukana asuvilla seurakuntalaisilla on mahdollisuus osallistua yhteiseen rukoukseen myös arkipäivinä. Johdantokursseilla on ollut osallistujia kaukaisia maakuntia myöten ja silloin isä Tuomas aina neuvoo osallistujia olemaan yhteydessä myös oman alueensa kirkkoherraan ja papistoon.

Kirkkoherra pohtii Pyhän Ursulan seurakunnan alueen laajuutta. Alueeseen kuuluu Kouvolaa suurempia kaupunkeja kuten Lappeenranta ja Lahti sekä lisäksi Kotka ja sitten paljon pienempiä paikkoja, joissa asuu katolilaisia harvaan. Yhteistä liki kaikille seurakuntalaisille on, että messuun on pitkä matka. Kuitenkin arkimessuihinkin saattaa tulla aktiivisia seurakuntalaisia Lahdestakin.

Isä Mauricio, Veli-Matti ja Sonia.

Isä Mauricio Bravo kirkkoherran apuna Lappeenrannassa

Isä Tuomas jää valmistelemaan kastetilaisuutta kirkolle minun rientäessäni Lappeenrantaan vievään junaan. Junan käytävällä kohtaan isä Mauricio Bravon, joka on hypännyt junaan jo kotikaupungistaan Helsingistä. Hän auttaa yksipappista seurakuntaa viettämällä kuukausittain messua Lappeenrannassa. Siellä on paljon espanjankielisiä seurakuntalaisia, joille isä Mauricio itsekin espanjalaisena on sitäkin rakkaampi. Hän on kotoisin Madridista ja palvelee Opus Dein pappina Helsingin hiippakunnassa. Matkustaminen on hänelle tuttua. Hänen toimialueensa oman järjestönsä piirissä ei rajoitu vain Suomeen, vaan siihen kuuluvat lisäksi kaikki Baltian maat, Puola, Tšekki ja Slovakia. Tosin rippi-isänä hän toimii ainostaan Helsingin hiippakunnan alueella asuville katolilaisille. 

Lappeenrannassa meitä on autollaan vastassa isä Mauricion ystävä Veli-Matti. Hän kuljettaa meidät turvallisesti kotinsa etuovelle asti näin varjellen meitä liukastumasta kaikkialla katuja ja käytäviä peittävältä jäätiköltä. Veli-Matti ja hänen vaimonsa Sonia asuvat entisellä varuskunta-alueella, jonka talot on remontoitu yksityisasunnoiksi. Alueella sijaitsee myös Lappeenrannan luterilaisen seurakunnan pääkirkko, jossa vietetään poikkeusluvalla myös katolisia messuja. 

Sonia kutsuu meidät kauniin kotinsa lounaspöytään. Hän on kotoisin Meksikosta, jossa he miehensä kanssa ovat tavanneet ja avioituneet. Sonia tulee meksikolaisesta hurskaasta katolisesta kodista. Hän kantaa arvokkaasti ja avuliaana lapsuudenkotinsa perintöä Suomessa. Veli-Matti on liittynyt katolisen kirkon täyteen yhteyteen neljä vuotta sitten ja on hienovaraisesti vaimonsa tukena seurakuntatoimissa. Heillä on aikuistuva tytär, Sofia, joka myös osallistuu seurakunnan verkkaiseen elämään. Sonia avustaa seurakuntaa ystäviensä, brasilialaisen Marlyn, hänen sisarensa Matilden ja suomalaisen Ursulan kanssa. Tänäkin iltana he valmistelevat messun ja järjestävät kirkkokahvit. 

Marly on jo pitkään asunut Suomessa miehensä Timon kanssa. Tänä iltana messuun on tullut myös heidän ystävänsä Terttu, joka osallistuu messuun ensimmäistä kertaa. Ursula on Lahdesta kotoisin oleva syntyperäinen Pyhän Ursulan seurakunnan jäsen. Hän opiskelee Lappeenrannassa ja on aina vain aktiivisempi seurakuntalainen.

Messuvalmistelut kirkossa hoituvat vaivatta. Tuntuu, että tilat ovat ihmisille tuttuja, vaikka tänne ei niin usein päästäkään kokoontumaan. Marly ja Ursula tapailevat messusävelmiä yhdessä isä Mauricion kanssa. Erityisesti latinankieliset osuudet vaativat hiomista. Cantemus-laulunumerot ripustetaan taululle, kirjat nostetaan esille. Käytävältä alkaa kiiriä ääniä. Ensimmäisenä sisään tulee yksi seurakunnan pitkäikäisimmistä jäsenistä: Puolalainen Boguslaw on aina paikalla, kun messu alkaa. Vaihdamme muutaman sanan ja hän muistelee niitä monia hyviä pappeja, erityisesti isä Stanislaw Szymajdaa, joiden kanssa hän on saanut Lappeenrannassa ja muuallakin Suomessa iloita messuyhteydestä. Tänä iltana on jälleen sen aika.

Loistavasta pilvestä kuului ääni: tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä

Kirkkosali täyttyy yli neljälläkymmenellä osallistujalla. Mukana on ihmisiä lähes kaikilta mantereilta… Puolasta, Espanjasta, Chilestä, Vietnamista, Myanmarista, Sveitsistä, Brasiliasta, Meksikosta, Filippiineiltä ja Suomesta.

Viime sunnuntain Jeesuksen erämaan kiusausten jälkeen saamme nyt toisen paastonajan sunnuntain aattomessussa kuulla Kristuksen kirkastumisesta. Näin isä Mauricio kutsuu meitä katsomaan Kristuksen kasvoja, etsimään hyvää Jumalaa valosta, joka valaisee elämämme ja voittaa pimeyden. Kirkastusvuoren tapahtumat rohkaisevat meitä elämään toivossa: sakean sumunkin jälkeen koittavat aurinkoiset päivät. Katso Kristusta! Ja katsoessasi Jumalan ääni kehottaa: Kuulkaa rakasta Poikaani! Niin kuin toinen lukukappale meille todistaa, Kristus rukoilee puolestamme, ja tänäänkin saamme ottaa hänet vastaan eukaristian salaisuudessa.

Messun jälkeen kahvipöytien ympärillä käy vilkas puheensorina. Ihmiset tutustuvat toisiinsa ja luovat kontakteja. Vietnamilaisperhe Tran ja Khanh lapsineen niin kuin burmalaisäiti ja -isä poikansa kanssa ovat vastikään saapuneet Suomeen. Niin on myös Chilestä isänsä Pablo Secondon kanssa Suomeen tullut Juan Pablo, joka on Lappeenrannan kaupunginorkesterin uusi viulisti. Eripuolilta maailmaa tulleet opiskelijat tutustuvat sisariinsa ja veljiinsä. Heidän joukossaan on myös suomalaisia. Osa heistä on ensi kertaa tutustumassa katoliseen messuun tai jopa miettimässä liittymistä kirkkoon. Hyvin seurakunnan tunteva Ursula kertoo, että opiskelupaikan tiedotteiden kautta useat opiskelijat löytävät tiensä katoliseen messuun ja tutustuvat täällä toisiinsa. 

Ennen kuin jatkan matkaa Pyhän Ursulan seurakunnan päämessuun Kouvolaan, jään yöksi luterilaisten ystävieni luon. Tuija ja Jukka ovat hyvin ekumeenisesti valveutuneita ja he kohtaavat paljon katolilaisia luterilaisessa seurakunnassaan. Katolilaisten kirkkokahveilla he tuntevat monia seurakuntalaisia arkisista kuvioista. Muun muassa Sonia on heille tuttu nyt jo aikuisten lasten yhteisistä päiväkotiajoista lähtien.  

Atténde Dómine, et miserére

Aamu Kouvolassa alkaa hiljaisessa kirkkosalissa. Pari ihmistä jonottaa ripille. Muut ovat hiljaisessa rukouksessa. Eteisestä alkaa pikkuhiljaa kuulua ääniä ja ihana kirkas huudahdus: ”Oi, kuinka kiva nähdä sinua pitkästä aikaa!” — Yhteentulemisen iloa.

Pyhän Ursulan seurakunnan paastonajan 2. sunnuntain messu.

Enkelimäisen kaunis gregoriaaninen laulu helähtää kirkkosalissa: ”Atténde Dómine, et miserére, quia peccávimus tibi.” Sitten kello kilkahtaa ja pappi saapuu. Kirkkokansaa on viitisenkymmentä koolla. Kirkkoherra lukee lukukappaleet ja johdattaa meidät kuulemaan Markujksen evankeliumia. Kirkastusvuoren tapahtumat, Kristuksen kirkkaus, elämämme valo sädehtii ja Jumalan ääni kiirii taivaasta: ”Tämä on minun rakas Poikani, … kuulkaa häntä!” Päätteeksi istuudumme kuuntelemaan saarnaa. Isä Tuomas kutsuu kuulijoita miettimään, millainen on todellinen Kristuksen seuraaja? Miksi kaikki eivät tule katoliseen kirkkoon? Ihmisten tulee kuunnella, mutta ei maailmaa vaan Jumalaa. Millainen on elävä kirkon jäsen, kysyy kirkkoherra. 

Tätä jään miettimään minäkin, kun katseeni samalla kiinnittyy edessäni istuvan nuoren äidin ja lapsen väliseen katseiden kohtaamiseen. Äiti istuu edessäni olevalla penkkirivillä ihan käytävän vieressä. Hän levittää kivilattialle pienen peiton, jonka päälle laskee pienen vauvansa. Selällään maaten kastettu pieni lapsi, Väinö, katsoo herkeämättä äitiään Almaa. Kun äidin ja lapsen katseet kohtaavat, lapsen kasvojen jokainen solu on yhtä iloa. Onko maailmassa iloisempia kasvoja! Rakastavaa äitiään katsovan lapsen kasvoilla on häkellyttävän vilpitön ilo ja riemu, joka saa lapsen vartalonkin kippuralle onnesta! Mietin: tässä meillä on elävä kirkon jäsenen malli. Ihminen, joka lapsen vilpittömyydellä iloitsee elämän antajasta. Ihminen, joka on kääntänyt katseensa kohti Jumalaa ja kohdannut Kristuksen kasvot, on täynnä näkemisen iloa ja riemua! Eikö juuri Kristuksen näkeminen kirkastusvuoren häkellyttävässä valossa saa meidät onnellisina kuuntelemaan Jumalan Poikaa ja Pietarin kanssa toteamaan, että tässä on hyvä olla?

Messu jatkuu ja yhdymme liturgiaan yhtä lailla latinaksi kuin suomeksi. Laulu kantautuu kauniisti molemmilla kielillä. Herran pöydästä tulemme ravituiksi eukaristian lahjalla. Tänne me kaikki kokoonnumme ja olemme yhtä Jumalan kansaa kaikkine iloinemme ja suruinemme. Herra pitää meistä kaikista huolen.

Rakentukaa elävinä kivinä Jumalan huoneeksi 

Messun päätyttyä seurakuntalaiset pyrähtävät eteiseen vaihtamaan kuulumisia ja viereiseen saliin kahvittelemaan. Ensimmäisenä kohtaan seurakunnan pitkäikäisimpiä jäseniä. Anja ja Helmut muistavat seurakunnan alkuajat, jolloin isä Jan Aarts palveli kasvavaa seurakuntaa ihmisten olohuoneissa. Saksalaissyntyinen Helmut on avustanut seurakuntaa jo isä Tuomasta edeltävien kirkkoherrojen, isä Wieslawin, isä Stanislawin ja isä Jean Clauden aikana monin eri tavoin. Helmut muistelee ilolla vuosittaisia seurakunnan syysjuhlia, jolloin koulunsa aloittavat lapset siunattiin messussa koulutielle ja sen jälkeen runsaslukuinen seurakunta vauvasta vaariin vietti yhteisen syyspäivän aterioiden, kisaillen ja toinen toisiinsa tutustuen iloisessa ilmapiirissä. 

Pyhän Ursulan äärellä pitkäikäisiä seurakuntalaisia:  Theresa, Henri,  Anja Gabriela, Helmut, Maria ja Anna.

Pitkäaikainen seurakuntalainen Martti kertoo 1991 perustetun seurakunnan kirkon rakentamisesta ja kiittelee, kuinka ”ihmeellisen kaunis arkkitehti Benito Casagranden suunnittelema kirkko onkaan”. Vaalea puupaneeli seinillä ja korkeuksiin kohoavat seinät — Martti esittelee minulle myös Neitsyt Marian sivualttarilta avautuvan lasimaalauksen, jossa Karjalan kannaksella lapsia opettava pyhä Ursula Ledóchowska siunaa kirkkokansaa lempein esirukouksin ruusukkohelmet sormissaan. 

Martti on ollut seurakuntaneuvostossa mukana jo kirkon rakennusvuonna 1993. Tuon kevään juhlallisessa vietossa piispa Paul Verschuren muurasi Pyhän Ursulan kirkon peruskiven, joka on pyhän Johannes Paavali II:n siunaama. Siihen kaiverrettiin seurakunnan tunnuslause ”Rakentukaa elävinä kivinä Jumalan huoneeksi”.   

Anja, Maria, Henri, Theresa ja Gabriela ovat kaikki jo vuosia palvelleet seurakuntaa seurakuntaneuvostossa, lukijoina, kolehdin kerääjinä, kukkien ja pihan hoitajina sekä seurakunnan toimistotöissä. Anja on ollut aiemmin opettajana monille lapsille ja erityisenä apuna maahanmuuttajaäideille. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri ja opettaja. Hän on toiminut vapaaehtoisena sihteerinä ja arkistonhoitajana vastaten miltei kaikista seurakunnan käytännön asioista kirkkoherran apuna seurakunnan alkuajoista alkaen aina vuoteen 2019 saakka. 

Lääkäri Gabriela kertoo muuttaneensa Suomeen 2010. Oulun kautta hän saapui Pyhän Ursulan seurakuntaan vuonna 2014. Gabriela on lapsuudestaan asti tottunut hakemaan turvaa seurakunnasta ja erityisesti säännöllisestä messuelämästä. Hän on syntyjään Slovakiasta, mutta asuu nyt suomalaisen miehensä kanssa Haminassa. Matka messuun on pitkä, mutta rakkaus Kristukseen vetää hänet kerta toisensa jälkeen kirkkoon ravittavaksi. Kristus on se voima, joka sunnuntai sunnuntain jälkeen vetää Gabrielaa Kouvolaan. 

Colette ja Margereten perhe.

Eteisessä tapaan Coletten, Sabinen ja Margereten lapsineen. He ovat afrikkalaistaustaisia seurakunnan tunnollisia jäseniä. He muistavat kaihoten aikoja, kun isä Stanislaw paimensi seurakuntaa ja kirkkosalissa saattoi jopa kaikua afrikkalainen musiikki. Tänään sen sijaan oli ihanaa kuulla messussa niin paljon pienten lasten ääniä, jopa vauvojen jokeltelua. On hienoa, että seurakuntaan tulee uusia nuoria perheitä. 

Kristian ja Jenny lapsineen ja tulevia katolilaisia Oskari ja Alma poikansa kanssa sekä Elsa ja isä Tuomas. 

Seurakunnan uusia jäseniä ovat Kari ja Tiina Savolainen ja useat heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Heidän yhdeksänlapsisesta perheestään monet käyvät säännöllisesti vanhempiensa kanssa sunnuntaimessuissa Kouvolassa. Vanhimmilla lapsilla on jo omat perheet. Karin ja Tiinan suku on laaja ja nytkin he kiiruhtavat kotiin omia vanhempiaan tapaamaan. He tulevat luterilaisen kirkon piiristä ja ovat kasvaneet ympäristössä, jossa suku on rakas ja jossa pidetään yhteyttä kaikkiin. Pyhän Ursulan seurakunnassa he iloitsevat kaikesta isä Tuomakselta saamastaan avusta hengellisellä tiellään. Heidän tyttärensä Saara on taitava esilaulaja messuissa. Saara on avoin ja auttavainen nuori. Tänäänkin hän on paitsi laulanut niin auttanut Tomia kirkkokahvien järjestämisessä. Tomi on otettu katolisen kirkon täyteen yhteyteen samanaikaisesti Savolaisten perheen kanssa neljä vuotta sitten. Hänellä on kaksi pientä poikaa ja vaativa työ, mutta silti häneltä liikenee aikaa kotiseurakunnalleen. Tomi on seurakuntaneuvoston jäsen, alttaripalvelija ja häneltä sujuu niin keittiöhommat kuin talkoiden järjestämiset. Hän osallistuu hyvin monialaisesti seurakunnan palvelemiseen yhdessä Karin ja tämän pojan Villen kanssa. Kaikki he asuvat Kouvolassa ja ovat siten helpon matkan päässä kirkosta.

Tomi ja Saara hoitamassa keittiön loppusiivousta.

Lahdessa Launeen kirkossa

Kaksi viikkoa vierähtää ja tapaan Martti ja Bridget Nyströmin paaston neljännen sunnuntain iltapäivällä Launeen luterilaisen kirkon ovella. Martti saapuu valmistelemaan messua, jossa hän toimii lukijana ja alttaripalvelijana. Bridget keittää kahvin ja kattaa pöydän. Kaukana toisistaan asuville katolilaisille on tärkeää saada vaihtaa kuulumisia ja tutustua toisiinsa vielä messun jälkeen. Tätä tapaa elvytetään taas ankarien korona-aikojen väistyttyä. Isä Tuomas on viettänyt Kouvolassa sunnuntain päämessun ja ajanut sitten Lahteen. Hän on pian valmis palvelemaan seurakuntaansa täälläkin.

Paastonajan 4. sunnuntain messu Launeen kirkossa Lahdessa.

Syntyperäinen lahtelainen Martti muistaa ajat, jolloin Pyhän Marian kirkon papit tulivat Lahteen palvelemaan katolilaisia ja yhtä lailla ajat, jolloin neuvoteltiin kumpaan kaupunkiin uuden tulevan seurakunnan kirkko tulisi rakentaa, Lahteen vai Kouvolaan. Vaaka kallistui Kouvolaan sen keskeisemmän sijainnin takia ja Lahdessa diasporamessut jatkuvat.

Kirkon eteisessä tapaan lapsiperheitä. Hanna ja Antti ovat tulleet Mäntsälästä neljän pienen lapsensa kanssa. He etsiytyvät milloin mihinkin sopivan ajomatkan päässä vietettävään katoliseen messuun. Heille ovat entuudestaan tuttuja Porvoon, Keravan ja Helsingin messupaikat. Kongolaissyntyinen, nyt jo kymmenen vuotta lahtelainen Theos ja hänen kolme lastaan etsivät jo paikkoja kirkkosalista. Äiti on joutunut jäämään kotiin perheen nuorimmaisen kanssa. Sri Lankasta vajaa vuosi sitten Suomeen tullut nuori perhe on mukana pienten lastensa ja opiskeluystäviensä kanssa. Vajaa neljäkymmentä henkeä, kolmasosa lapsia, on valmiina aloittamaan pyhän messun vieton. Kello kilahtaa ja Martynan kaunis ääni johtaa laulua: ”Atténde Dómine, et miserére, quia peccávimus tibi.”  

Kirkkosali on luterilaisessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja sellaisenaan lisää sunnuntai-illan pyhyyden tuntua. Maaliskuisen kevätillan lempeä valo siivilöityy ikkunoista, kun polvistumme kiviselle lattialle kunnioittamaan eukaristian ihmettä, johon jälleen saamme osallistua. Avaamme suumme vastaanottamaan elämän leivän, Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin. Sitä ennen olemme tunnustaneet syntimme ja uskomme. Olemme avanneet korvamme kuulemaan Herran sanaa sekä nöyrinä osoittaneet kunnioitusta ja kiitosta Jumalalle sekä rukouksin, elein että lauluin. Kaikki tapahtuu vaatimattomassa yksinkertaisuudessa.

Messun jälkeen kokoonnumme seurakuntasaliin kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. 

Kirkkokahveilla seurakunnan nuorimpia vanhempiensa kanssa. Theos sekä Hanna ja Antti lapsineen.

Vilkas puheensorina ja täyttää salin. On srilankalaisten pöytä, puolalais-suomalaisten pöytä ja suomalais-kongolaisten pöytä. Suomeen hyvin kotiutuneet puolalaiset Martyna, Jerzy ja Theresa käyvät uskollisesti Lahden messuissa, mutta heidät tapaa usein myös Pyhän Ursulan kirkossa, niin kuin Martin ja Bridgetin myös. Kun messua ei ole omalla paikkakunnalla, ollaan valmiit matkustamaan etäämmälle niin Lappeenrannasta kuin Lahdestakin. Messun pyhyys kutsuu.

Eeva Vitikka-Annala

Artikkelin kirjoittamisen jälkeen Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherra on ehtinyt vaihtua. Isä Tuomaksen on tarkoitus tehdä opintoja Englannissa, ja uutena kirkkoherrana on aloittanut isä Eze Charles Nwoko.

.

Pyhän Ursulan seurakunta 

• Valimontie 1, 45100 Kouvola 
• Seurakunta perustettu 1991

• Kirkkoherra isä Eze Charles Nwoko on kotoisin Nigeriasta ja vihitty papiksi Helsingin hiippakunnassa 2019.
• Rekisteröityjä seurakuntalaisia 660 
• Seurakunnan kotisivut: ursula.katolinen.fi

.

Muut paikkakunnat

Lahti: 

• Launeen kirkko
• Tapparakatu 22, 15111 Lahti

.

Lappeenranta

• Lappeenrannan kirkko
• Mannerheiminkatu 1, 53900 Lappeenranta

.

Satunnaisesti messuja

Kotka:

• Langinkosken kirkko
• Langinkoskentie 1, 48220 Kotka

Pyhtää: 

• Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko
• Harjutie 11, 49270 Pyhtää

Hollola:

• Hollolan Pyhän Marian kirkko
• Rantatie 917, 16710 Hollola

.

Pyhä Ursula Ledóchowska

oli syntyjään itävaltalais-puolalainen Julia Ledóchowska, joka liittyi ursuliinisisarten luostariin Krakovassa 1886. Sisar Ursulan kutsumus oli toimia opettajana ja kasvattajana. Puolan Pniewyyn 1920-luvulla hän perusti ursuliinisisarkunnan haaran, Kuoleman tuskassa olevan Jeesuksen pyhän sydämen ursuliinisisaret. Kristuksen sisäisen rakkauden synnyttämästä herätteestä äiti Ursula  löysi tapoja auttaa ympäristönsä ihmisiä. Tätä sisaret toteuttavat ympäri maailman ylläpitämissään kouluissa, sisäoppilaitoksissa, asuntoloissa ja lasten päiväkodeissa. Pyhä Ursula toimi ennen toista maailman sotaa Pietarissa ja perusti Suomenlahden Terijoelle nuorten leirikeskuksen, Merentähti, josta hänet karkotettiin sodan alettua. Paavi Johannes Paavali II julisti vuonna 1939 kuolleen äiti Ursulan autuaaksi 1983 ja pyhäksi 2003.