Hyppää sisältöön

Quo vadis?

Pääkirjoitus Fides 9/2020, s. 2.

Minne olet matkalla, quo vadis? Tämä on tärkeä ja hyvin ajankohtainen kysymys, jos perehtyy vähänkään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tutkimuskeskuksen nelivuotiskertomuksen tilastoihin. Meitä kiinnostanee tutkimuksen pääsanoma: Suomen väestöstä 28,5 % ei kuulu mihinkään uskontokuntaan, ja luterilaisiakin on enää 68,7 % väestöstä. Nuoremmissa ikäryhmissä ei-uskonnollisuus on yhä useammin yleinen ”normaali”.

Uskonnollisuus ei sinänsä kuitenkaan ole nopeasti vähentynyt, mutta milleniaalien (vuosina 1981-1996 syntyneet) ja z-sukupolven (vuosina 1997-2012 syntyneet) sitoutuminen jonkinlaiseen yleisuskonnollisuuteen mieluummin kuin perinteiseen kristinuskoon kasvaa voimakkaasti. Tämä johtaa myös siihen, että niin sanottu kulttuurikristillisyys on vaikeuksissa. Kristilliset tavat ja tottumukset eivät enää siirry sukupolvelta toiselle.

Kristillisen uskon, sanoman ja elämän kokonaisuus on kriisissä. Kriisi ei ehkä vielä näy selvästi omassa kirkossamme, ainakaan täällä Suomessa, koska kirkkomme kasvaa ja sunnuntaimessut olisivat täynnä ilman nykyisiä rajoituksia, mutta kyllä se ovella kolkuttelee.

Jotakin on tehtävä, mutta mitä? En usko, että löydämme ratkaisun muuttamalla lähestymistapojamme ja instituutioitamme yhä uudelleen, yrittämällä olla ajan hermolla ja aina uudistaa kaikkea. En usko, että loputon aktivismi on todellinen vastaus tähän haasteeseen. Ehkä meidän vanhempien, sekä isien ja äitien että ylipäänsä kaikkien ”vanhempien” sukupolvien edustajien tulisi ennemminkin katsoa itseemme, miettiä, minkälaisen esimerkin uskosta elävään Jumalaan me olemme antaneet lapsillemme ja miksi he kokevat sen vieraannuttavaksi tai epäaidoksi.

Nuoret eivät ole tyhmiä. Monet heistä etsivät tosissaan ymmärrystä elämän tarkoituksesta ja tunnistavat nopeasti vilpillisyyden. Vika ei ole heissä. Ehkä muutoksen avain onkin meissä itsessämme, vanhemmissa, siinä, mitä me pidämme tärkeänä ja välttämättömänä, siinä, mitä yhteiskunnasta on tullut meidän rakentamanamme.

Marko Tervaportti

(Photo by Daniel Cheung on Unsplash)

Jaa somessa:


Muut aihepiirit