Hyppää sisältöön

Pyhän Olavin kirkon vihkimisestä 60 vuotta

Ensimmäinen katolilainen Jyväskylän seudulla on ollut tiettävästi makeismestari Leopold Starczewski, joka saapui Vaajakoskelle vuonna 1922. Vuosien saatossa katolilaisten määrä kasvoi ja niinpä piispa Cobbenin vieraillessa Jyväskylässä syksyllä 1943 havaitsi hän oman kappelin hankkimisen välttämättömäksi, sillä olihan messuja vietetty tähän asti yksityiskodeissa. Kappeliksi sopiva talo löytyikin Vaasankadulta, jossa messuja ehdittiin viettää parisenkymmentä vuotta.

Seurakuntalaisten määrän yhä kasvaessa sai kirkkoherra Slegers tehtäväksi uuden tontin hankkimisen kirkkoa varten. Sopiva paikka löytyikin Yrjönkadun varrelta. Rakennustöihin ryhdyttiin ripeästi syyskuussa 1961 ja peruskivi muurattiin räntäsateisena iltapäivänä jo samaisen vuoden marraskuussa. Työt edistyivät ripeästi ja niinpä piispa Cobben saattoi vihkiä kirkon 26.8.1962. Tilaisuuteen saapui parikymmentä pappia, runsaasti ulkomaisia ja kotimaisia vieraita sekä kaukaakin tulleita seurakunnan jäseniä.

Nyt tasan 60 vuotta myöhemmin vietettiin Jyväskylässä kirkon vihkimisen juhlaa kirkkoherra isä Anders Hambergin johdolla. Avustajanaan hänellä oli seminaristi Viktor Airava. Museoviraston suojelema kirkko oli ääriään myöten täynnä vieraita, joukossa mm. seurakunnassa palvelleita ursuliinisisaria.

Saarnassaan isä Anders käsitteli kirkon vihkimisen merkitystä – kuinka kirkkorakennuksesta tulee Jumalan huone riitissä, jossa piispa piirtää krismalla ristin merkit kirkon seiniin. Hän kannusti läsnä olevia käymään kirkossa mahdollisuuksien mukaan myös messujen ulkopuolella vierailemassa tabernaakkelin äärellä. 

Juhlamessun jälkeen oli vuorossa juhlalounas, jossa tällä kertaa nautittiin filippiiniläisen keittiön antimista.

Heikki Paavisto

Lähteenä käytetty: Kalevi Vuorela, Finlandia Catholica

Jaa somessa:


Muut aihepiirit