Pitääkö meitä dominikaaniveljiä isitellä vai veljitellä?
”Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo” (Joh. 21:18). Noviisi saa noviisiaikansa ensimmäisenä päivänä sääntökunnan asun. Hän ei kuitenkaan itse pukeudu siihen, vaan toiset veljet pukevat sen hänen päälleen.
Studium Catholicumin arkistosta löytyi mielenkiintoinen kirje vuodelta 1965. Kirje liittyy dominikaaniveljien puhutteluun. Vatikaanin II kirkolliskokouksen seurauksena pyydettiin sääntökuntia uudistumaan juurruttamalla sääntökuntaelämä uudelleen kunkin perustajan aikomukseen ja uudistamalla sekä omia säädöksiä että luostarien tapoja ja tottumuksia. Dominikaanisääntökunnassa tarkasteltiin silloin uusin silmin mm. maallikkoveljien asemaa sääntökunnassa. Pohdinnan tuloksena keksittiin nimitys ”avustajaveli” tarkoittamaan, että pappisaseman ulkopuolellakin saa osallistua koko sääntökunnan elämään ja saarnaamistehtävään, toki eri tavalla kuin veljet, jotka ovat pappeja. Näitä viimeksi mainittuja oli tapana kutsua ”kunnianarvoisiksi isiksi” (reverendus pater, tai RP). Provinssin esimiestä ja sääntökunnan mestaria puhuteltiin jopa ”kunnianarvoisimmaksi isäksi” (reverendissimus pater).
Joissakin kielissä, kuten saksassa ja ruotsissa, oli jo käytännössä eri puhuttelu sääntökuntapapeille: hiippakuntapappia kutsutaan saksaksi ”Herr Pfarreriksi (kirkkoherra)” tai ruotsiksi ”faderiksi”, mutta veljeä, joka on pappi, ”Pateriksi”. Ranskassa tai englannissa ei näin ole. Siksi luostareissamme syntyi keskustelu siitä, miten voisi luopua tästä RP-puhuttelusta ja kannattaako edes luopua siitä. Jokaisen luostarin oli lähetettävä provinssin neuvostolle kirje, jolla ilmoitettaisiin paikalliset mielipiteet asiasta. Ritarikadulla sijaitsevan Pyhän Olavin talon2 lähettämä kirje paljastaa veljien hyvin jakautuneet mielipiteet. Joku veli suostui veljeksi puhutteluun tasa-arvoisuuden nimessä, kun taas suurin osa veljestöä oli sitä mieltä, ettei puhuttelua kannattaisi vaihtaa, sillä heistä tuntui siltä, että kehittymässä oleva Katolinen kirkko Suomessa oli vasta tottunut puhuttelemaan pappeja isiksi.
Siitä huolimatta sääntökunnan kaikki ranskankieliset provinssit päättivät yksimielisesti muidenkin provinssien kanssa luopua RP-puhuttelusta, jotta sijalle tulisi yleinen veli-puhuttelu. Tämä päätös vahvistettiin taas 2004 koko sääntökunnan kapitulissa, jonka pöytäkirjassa lukee: ”kehotamme kaikkia veljiä kutsumaan toisiansa veljiksi ja käyttämään veli-puhuttelua kaikkialla, luopuen kaikista muista puhutteluista”.
Veljien keskuudessa muistellaan usein, että pyhän Dominicuksen kanonisaatioprosessin yhteydessä moni toi esiin, kuinka tämä ei halunnut tulla kutsuttua muuksi kuin ”veli Dominicukseksi”. Tämä kaikki viittaa siihen, että dominikaaniveljien peruskutsumus on juuri veljeyteen. Nimenomaan antamalla köyhyyden, kuuliaisuuden ja naimattomuuden lupaukset seuraamme Kristusta sillä lailla, että pyrimme olemaan veljiä kaikille. Tämä näkyy pääosin luostarielämässä, jossa toimimme aina veljinä: esimerkiksi vietämme messun ja rukoushetket aina yhdessä, aterioimme saman pöydän ääressä ja kokoonnumme säännöllisesti kapitulissa tehdäksemme yhteiselämää ja apostolista työtä koskevia päätöksiä yhdessä. Tämä on luostarielämän ytimenä, ja pappeus on toissijaista tämän kannalta. Se kuitenkin auttaa saarnaamistehtävässämme, sillä sakramenttien viettämisen ansiosta voimme jakaa kaikille Jumalan armon, josta pyrimme kertomaan saarnoillamme ja puheillamme, tämän armon, jota osoitamme sääntökuntaelämällämme.
Keskittyminen veljeyteen näkyy myös siinä, miten sääntökuntaan liitytään. Silloin kun postulanttina tai noviisina oleva mies pohtii noviisimestarin kanssa kutsumustaan sääntökuntalaiseksi dominikaanisääntökunnassa, puheeksi tulee vain kutsumus veljeyteen. Noviisikauden ensimmäisenä päivänä, sen jälkeen kun uusi noviisi on saanut ylleen sääntökunnan asun, prioriprovinsiaali ilmaisee tälle virallisesti, että ”maailmassa sinä olit N. Tästedes sinua kutsutaan veli M:ksi.” (Tässä etunimi N. voi joko säilyä tai vaihtua M:ksi.) Silloin kun noviisi noviisiajan suoritettuaan pyytää saada antaa lupaukset, paikallinen kapituli eli koko luostarin veljestö äänestää vain siitä, suostutaanko kyseisen veljen kanssa yhteiselämään. Hänen pappeudestaan ei silloin äänestetä. Vasta sen jälkeen, kun veli on antanut viimeiset lupaukset ”kuolemaan asti”, pohditaan esimiehen kanssa papiksi vihkimistä. Toki pappeus tulee puheeksi silloin tällöin kutsumuksen arvioinnin yhteydessä, ja on hyvä, että omista pappeutta koskevista ajatuksista mainitaan jo alkuvaiheessa esimiehelle ja noviisimestarille, mutta kutsumuksen arviointi ei silti perustu tähän. Onhan olemassa veljiä, jotka heti noviisiksi liittyessään miettivät pappeutta ja joiden oli helppoa ja luonnollista tulla papiksi. Toisaalta esimiehen määräys tulla vihityksi papiksi tuli joillekin veljille vähän yllätyksenä, sillä he eivät kuvitelleet itseään papiksi. Mutta kun kuuliaisuuden lupaus on annettu, pitää esimiehensä määräystä totella Jumalan kunniaksi ja koko kirkon hyödyksi.
Joitakin veljiä ei koskaan vihitä papeiksi, halusivat he sitä tai eivät. On myös niitä, jotka lähtevät pois sääntökunnasta ennen viimeisten lupausten antamista, sen jälkeen kun oppilasveljien mestarin ja esimiehen arvion perusteella heille on selitetty, ettei heitä koskaan vihitä papeiksi dominikaanisääntökunnassa, koska he eivät sovellu pappisvirkaan, mutta heidät otettaisiin vastaan mielihyvin maallikkoveljiksi eli avustajaveljiksi kuolemaan asti. Pappeus ei välttämättä ole tarpeen, jotta voisi toimia saarnaajaveljenä.
Autuas Fra Angelico, joka tunnetaan myös nimellä Giovanni di Fiesole, saarnasi taideteoksillaan, joista voi nähdä ja lukea teologiaa. Pyhät Juan Macias ja Martin de Porres eivät olleet pappeja, vaikka moni kävi heidän luostareissaan saadakseen heiltä hengellisiä neuvoja. Nykyään moni papiksi vihitty veli saarnaa myös maallisella työllään, esimerkiksi työskentelemällä psykologina, lääkärinä tai tiedemiehenä. Jokaisessa työpaikassa voi toimia kaikkien veljenä.
Pitääkö siis meitä dominikaaniveljiä veljitellä vai isitellä? Itse asiassa parhaillaan kaikki Suomessa toimivat dominikaaniveljet ovat pappeja, siksi ei ole väärin kutsua meitä isiksi. Mutta mieluummin meitä kutsutaan veljiksi, koska se parhaiten vastaa kutsumustamme ja elämäntapaamme.
Veli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond OP
Päivitetty 11.2.
