Vatikaanin lehdistötoimisto on kertonut, että paavi Franciscus vietiin keskiviikkona 29.3.2023 Rooman Gemelli-sairaalaan aikaisemmin sovittuihin tutkimuksiin. Tutkimusten kuluessa todettiin, että paavilla on hengitystietulehdus, jonka takia katsottiin parhaaksi, että paavi jää sairaalaan tarkkailuun. Koronainfektio samoin kuin sydänongelmat on suljettu pois tutkimuksissa.
Lehdistötoimiston johtajan Matteo Brunin mukaan pyhä isä ”on liikuttunut lukuisista saamistaan viesteistä ja ilmaisee kiitollisuutensa [niissä osoitetusta] läheisyydestä ja rukouksista”.
Paavin odotetaan viipyvän sairaalassa pari päivää. Torstai-aamuna 30.3. kerrottiin myös, että paavin yö sairaalassa oli ollut rauhallinen ja että näyttää siltä, että pyhä isä pystyisi viettämään palmusunnuntain ja pyhän viikon liturgiat suunnitelmien mukaan.
KATT / Vaticannews / ANSA