”Luostarin puutarha”
Pyhän Henrikin katedraalin arvokas puisto pesee parhaillaan kasvojansa. 1860-luvun kallioisesta ja alastomasta Jumalan tarhasta on kasvanut eräs Kaivopuiston vehmas maamerkki, jonka ohittavat nekin kaupunkilaiset ja turistit, jotka eivät mene merenrantaan asti. Raitiovaunut, bussit, muut kulkuneuvot ja tuhannet jalankulkijat ohittavat muinaista Paavalinkatua, nykyistä Tehtaankadun itäpäätyä pitkin joka päivä tämän erittäin arvostetulla paikalla sijaitsevan puiston. Mutta kuten luonnonlait kaikessa määräävät, vanha puistokin kaipaa ennen pitkää jonkinlaisia rohtoja ryhdistäytyäkseen.
1870-luvun alun valokuvissa puistossa näkyy jo muutama aikuisen miehen korkuiseksi kasvanut puu. Asiakirjoista ilmenee, että kasvimaan pito oli tuohon aikaan kielletty, mutta kirkko sortui syntiin ja kituliaina aikoina pientä kasvimaata oli pakko viljellä. Ja Jumala antoi ihan varmasti tuon synnin nälkäisille anteeksi.
Nykyisin seurakuntalaisemme Heikki Kymäläinen on ansiokkaasti yksinään hoitanut pienehköä mutta vaativaa puutarhaa. Ursuliinisisaret ovat myöskin tietysti hoivanneet omalta osaltaan pelargonioita ja muita pihan ja puutarhan värikkäitä kukkia. He ovat kastelleet niitä ja tuoneet milloin Neitsyt Marian patsasvitriinin sokkelille ja milloin sakramenttikappelin ulkoseinustalle Kristuksen krusifiksin juurelle kauniita kukkia, kuten nytkin syksyllä tulilatvoja ja pieniä havunoksia.
Tänä syksynä puistossa on alkanut tapahtua muutosta. Heikki on saanut rinnalleen varsinaisen osaajan, petäjävetisen puutarhuri Jaru Kokkisen. Hän on 46-vuotias kuuluisan Lepaan puutarhaopiston hortonomi ja puistosuunnittelulinjan kasvatti. Henrikin puutarhan onneksi hän muutti taannoin Helsinkiin. Hänellä on oma yritys JaruKo Oy. Allekirjoittaneella on eläkeläisen kunnia entisenä toimittajana ja valokuvaajana olla hänen ”nepotistinen” dokumentaristinsa, hän kun sattuu olemaan myöskin lähiomaiseni. Pari asiaa hänen osaamisestaan kannattaa nostaa esiin. Porissa työskennellessään hänellä oli mm. lehmä, jonka kanssa hän vieraili säännöllisesti virkistämässä vanhainkodin asukkaita; lehmä sai palkkioksi leipää ja kaluta pihanurmikkoa. Opiskeluaikanaan Jaru pääsi töihin presidentti Martti Ahtisaaren aikaiseen Naantalin Kultarannan puutarhaan, eli arvovaltaisia puutarhoja hän on hoitanut ennenkin. Itselleni oli elämys, kun sain osallistua Jarun istuttaman Suomen itsenäisyyden kyynelkoivun tukien uusimiseen Terhokodin pihassa. Jumala on siunannut tuota tärkeää kotia, kun sitä ei uhkauksista huolimatta lopetettu.
Pari kuukautta sitten hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato, Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra Jean Claude Kabeza ja isä Federico Spanò, Heikki, Jaru ja allekirjoittanut keskustelimme ja kokoustimme sekä kirkolla että kotona ja valikoimme ja pohdimme eri kasvivaihtoehtoja. Ensimmäiseksi puuksi julistettiin itseoikeutetusti pyhäpuu, tosin harvemmin nähty helmipihlaja, joka istutettiin koristeomenapuun tuntumaan, niin että puun valkoiset marjat tulevat näkymään Henrikin pappilan ikkunaan. Samalla muistimme vaimoani, TM, toimittaja Liisa Helimäkeä, joka kuoli keväällä 72-vuotiaana aortan repeämän onnistuneen operoinnin jälkeiseen rytmihäiriöön. Kirkkoherra Brügemannin aikoihin hän lauloi vuosikausia Henrikin kirkkokuorossa.
Seuraava toimenpide oli Jarun lahjoitus seurakunnalle. Hän istutti sakramenttikappelin seinustalle upeat lawsoninsypressit molemmille puolille krusifiksia. Keskelle sypressien väliin Jaru istutti matalahkon sinertävän okakuusen. Ratkaisu on tilapäinen ja puhtaasti esteettinen. Okakuusi näet kasvaa isoksi ja se on kaivettava keväällä pois ja istutettava toisaalle kirkon pihaan tai jonnekin muualle soveliaampaan paikkaan. Todennäköisesti lawsoninsypressit eivät kestä talven yli, jos siitä tulee vähänkin ankara. Näkymä kadulta krusifiksille määritteli esteettiset syyt. Suipot pylväsmäiset lawsoninsypressit näkee hyvin korkean muurin takaa bussipysäkiltä ja Venäjän suurlähetystön puolelta. Ylös kapenevien sypressien muodot noudattavat uusgoottilaista arkadin ja fiaalien arkkitehtuuria. Kartiomainen sininen okakuusi keskellä toistaa arkadin laen muodon. Havupuiden juurille Jaru halusi istuttaa mm. nunnannarsisseja kunnianosoitukseksi ursuliinien kukkaharrastukselle.
Miksi sitten Jaru hankki kasveja, jotka eivät voi jäädä paikalleen? Se johtuu vuodenajasta. Kaikki taimitarhat ovat sulkeneet porttinsa talveksi. Talven kestäviä varteenotettavia kasveja, kuten esimerkiksi helmipihlajaa, ei myydä sisätiloissa. Henrikin helmipihlaja hankittiin Espoon Muhevaisen taimitarhasta.
Pienen poikkeaman teimme myöskin Engelinaukiolle piispantaloon. Sen pienessä englantilaisessa puutarhassa Jaru Kokkinen huomautti, että villiviinin muutamia lahoja oksia voisi kevään tullen leikata ja elvyttää. Niin ikään pienessä tyylikkäästi muurilla rajatussa tilassa on mahdollisuudet kiinnostavien kulttuurikasvien kasvatukseen. Talon päädyssä on myös käyttämätön terassi, jonne voisi hankkia muutamalla killingillä kukkaruukut ja pienen pöydän tuoleineen kahvituokiota varten. Hyvin pienillä teoilla voi saada suuria aikaan.
Heikki Kymäläinen ja Jaru Kokkinen ovat nyt tutkineet tarkasti Pyhän Henrikin katedraalin puutarhan jokaista pienintäkin yksityiskohtaa. Lähtökohta suunnittelussa on mahdollisimman hengellinen; lisäksi on otettava huomioon kustannukset, käytännöllisyys, puutarhan historia, kauneusarvot sekä arvostettu sijainti.
Jaru on kehottanut allekirjoittanutta opiskelemaan katolisuuteen liittyvää kasvillisuutta. Hän tietää aiheesta melkoisesti ja vei minut esimerkiksi Kaisaniemen lasitaloon katsomaan munkinhuppua. Isä Jean Claudekin etsi heti moisen kauniin kukan netistä. Helsingin hiippakunnan osoitekalenterista ei löydy puutarharyhmää. Heikki Kymäläinen ja Jaru Kokkinen olisivat valmiita jäseniksi, allekirjoittanutkin suostuisi, vaikka ei ymmärrä mitään vielä kasveista, mutta on oppivainen. Kiinnostuneet papit, nunnat, katolilaiset: kirkkomme puutarhoissa piilee upea harrastus.
Risto Moberg
