Lestadiolaisesta katolilaiseksi: Joona Korteniemen haastattelu

Olet nähtävästi historian ensimmäinen entinen lestadiolaissaarnaaja, joka on liittynyt katoliseen kirkkoon. Kertoisitko ensin perusasiat lestadiolaisuudesta?

Lestadiolaisuus on suurin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Se syntyi 1800-luvulla Ruotsin Lapissa luterilaisen papin, Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) työn tuloksena. Liike on valitettavasti tunnettu hajaannuksistaan: lestadiolaisuuden eri haaroja on tällä hetkellä yli 20. Suurin haaroista on vanhoillislestadiolaisuus (lyhenne: vl). Siihen kuuluu noin 100 000 ihmistä, joten jos se rekisteröityisi omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnakseen, se olisi todennäköisesti Suomen toiseksi suurin uskonnollinen yhteisö.

Kasvoit vanhoillislestadiolaisessa kodissa Pohjois-Suomessa. Millaista se oli, ja miten koit eroavasi muista ikäisistäsi?

Perheessämme lestadiolaisuutta elettiin todeksi ennen kaikkea siten, että kävimme viikoittain seuroissa sekä lauloimme kotona virsiä ja Siionin lauluja. Pyrimme myös noudattamaan liikkeen moraalinormeja, joita kutsutaan ”seurakunnan neuvoiksi”: meillä ei ollut televisiota, vanhemmat eivät käyttäneet alkoholia, emme kuunnelleet pop-musiikkia, emme käyneet elokuvissa tai teatterissa, äiti ja siskot eivät meikanneet tai käyttäneet korvakoruja jne. Lapsena ja teininä en yleensä kokenut näitä normeja ahdistaviksi, vaan olin niistä jopa hiukan ylpeä. Ikävin puoli niissä oli ehkä se, että ne aiheuttivat ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa ikätovereihin: välitunneilla ei voinut osallistua keskusteluihin tv-sarjoista ja artisteista, kun ei edes tiennyt, mistä muut puhuivat.

Vanhoillislestadiolaisuus on myös tunnettu suurista perheistään ja ehkäisykielteisyydestään. Siinä sillä on jotain yhteistä katolisuuden kanssa. Onko muita merkittäviä yhtymäkohtia? Entä mitkä ovat merkittävimmät erot?

Niin, meidän perheemme oli lestadiolaiseksi pieni: vain kuusi lasta (tai seitsemän, kun yksi oli kuollut pienenä). Ehkäisykielteisyyden ohella vl-liikettä yhdistää katolisuuteen ripin ja synninpäästön merkityksen korostaminen. Suurin ero on se, että vl-liikkeessä valta antaa synninpäästö ei ole ainoastaan papeilla vaan myös maallikoilla. Lapsena ja nuorena ripittäydyin käytännössä siten, että tunnustin iltarukouksen yhteydessä isälle tai äidille päivän aikana tekemäni synnit ja sain heiltä synninpäästön ”Jeesuksen nimessä ja veressä”. Vanhempana ripittäydyin yleensä jollekulle luotettavalle ystävälle.

Lestadiolaisuutta ja katolisuutta yhdistää myös samantyyppinen ekklesiologia (kat: kirkko-oppi, vl: seurakuntaoppi). Se perustuu oletukseen katkeamattomasta virkajatkumosta Kristuksesta nykypäivään. Ero on siinä, että katolisessa teologiassa viran täyteys on piispoilla, vl-teologiassa taas Pyhästä Hengestä osallisilla uskovilla. Molempia yhdistää kuitenkin ajatus kirkosta/seurakunnasta Jumalan pelastavan läsnäolon ”paikkana” ihmiskunnan keskellä: Joka tahtoo löytää Kristuksen, hakeutukoon hänen kirkkoonsa/seurakuntaansa. Tästä seuraa oppi kirkon/seurakunnan auktoriteetista, jopa erehtymättömyydestä: Jumalan läsnäolon ”paikkana” se on myös Jumalan valtuuttama opettaja, jumalallisen viisauden ”paikka” maailman keskellä. Siksi sille on oltava kuuliainen.

Toimit myös liikkeessä saarnaajana. Mitä se tarkoittaa, ja millaista se oli?

Muutin armeijan jälkeen Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Pari vuotta sen jälkeen minut asetettiin paikallisen lestadiolaisseurakunnan eli Helsingin Rauhanyhdistyksen saarnaajaksi, seurapuhujaksi. Se antoi minulle paljon. Erityisen hienoa oli olla liikkeen rippikoululeireillä ja puhua nuorille Jumalasta. Samalla se oli raskasta, koska vl-liike oli enemmän tai vähemmän kriisissä koko 2010-luvun ajan, johtuen muun muassa liikkeen hyväksikäyttöskandaalista.

Opiskellessani teologiaa ja toimiessani saarnaajana pohdin erityisesti sitä kysymystä, edellyttääkö synninpäästön tai evankeliumin julistaminen sitä, että julistaja on osallinen Pyhän Hengen armosta, kuten vl-liike opettaa. Ajattelin voivani toimia liikkeen tehtävissä niin kauan kuin pystyn jotenkuten allekirjoittamaan tämän opin. Syksyllä 2017 tulin siihen tulokseen, että en pysty: Raamatun ja tradition valossa armonvälineet vaikuttavat objektiivisesti, vaikka pastoraalisella tasolla, viran hedelmällisen hoidon kannalta, onkin erittäin tärkeää, että evankeliumin julistaja ja sakramenttien jakaja on Jumalan ihminen, pyhä ihminen. Tähän johtopäätökseen tultuani päätin rehellisyyden vuoksi irtisanoutua puhujan tehtävästä. Siitä alkoivat loppupohdinnat, jotka johtivat siihen, että minut otettiin katolisen kirkon täyteen yhteyteen toukokuussa 2018.

Kertoisitko lisää tekijöistä, jotka vetivät sinua juuri katolista kirkkoa kohti?

Eräs tärkeä askel matkallani oli pyhä Johannes Paavali II. Hänestä kerrottiin usein medioissa ja ihailin sitä, miten hän todisti maailmalle Kristuksesta ja puolusti ihmiselämän arvokkuutta. Myös vl-piireissä kuulin usein positiivisia kommentteja hänestä, koska hän oli monista eettisistä kysymyksistä, kuten abortti, ehkäisy ja eutanasia, samaa mieltä kuin liike. Tuntui siis suhteellisen turvalliselta fanittaa häntä. Yläaste- ja lukioikäisenä minuun teki suuren vaikutuksen se, miten hän muutti sairautensa uhriksi Jumalalle kirkon ja ihmiselämän arvon puolesta.

Näin jälkikäteen ajatellen jo lapsena ja nuorena kohtaamani katolinen kirkkotaide (kuten ristiinnaulitun kuvat) ja musiikki (erityisesti Giovanni Pierluigi da Palestrina) viittasivat itsensä yli kohden jotain suurempaa, johon minun tulisi tutustua. Kaiken kaikkiaan katolinen usko vaikutti jotenkin täydemmältä kuin omani: siinä oli se hyvä, mitä omassani oli, kuten kirkon merkitys, kuuliaisuus ja rippi, mutta myös muuta, kuten älyllisten argumenttien arvostaminen, pyhimykset ja aktiivinen pyrkimys pyhyyteen ja hengelliseen kasvuun.

Miten lestadiolaiset sukulaisesi ja ystäväsi ovat reagoineet ratkaisuusi?

Lähipiirini reagoi lopulta ihan hyvin. Joitakin parannuskehotuksia on tullut, mutta suurin osa on suhtautunut kunnioittavasti, jopa kiinnostuneesti. Tällä hetkellä minulla on useita vl-taustaisia ystäviä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita katolisesta kirkosta.

Millaista on nyt elämäsi katolilaisena? Onko selviä tulevaisuudensuunnitelmia?

Arkeni katolilaisena on tällä hetkellä sitä, että perehdyn katoliseen hengellisyyteen ja teen jatkuvasti löytöjä, joista olen todella onnellinen. Pyrin rukoilemaan päivittäin ja tarjoamaan työni Jumalalle kirkon, rakkaiden ihmisten ja koko maailman puolesta. Yritän käydä säännöllisesti messussa ja ripillä. Hengellisestä ohjauksesta olen saanut todella paljon. Minulle ei ole vielä täysin auennut, mikä on minun tehtäväni ja kutsumukseni, mutta olen levollinen sen suhteen. Eiköhän se aikanaan kirkastu. Olen iloinen siitä, että Suomessa meillä on hyvät, työlleen omistautuneet papit ja messua vietetään meillä hartaasti ja arvokkaasti. Sitä olen miettinyt, voisiko kirkkomme ottaa näkyvämmän ja aktiivisemman roolin maallistuneen yhteiskuntamme uudessa evankelioinnissa.

Olisiko tässä tai muussa yhteydessä jotain, mitä katolisuus voisi oppia lestadiolaisuudelta?

Vl-teologian ytimessä olevia ajatuksia uskovasta ihmisestä eräänlaisena sakramenttina, Pyhän Hengen läsnäolon paikkana ja instrumenttina, sekä suullisesti julistetun evankeliumin armonvälineluonteesta, voisi ehkä työstää. Niiden avulla olisi ehkä mahdollista kehittää myös katolista yleisen pappeuden teologiaa. Jos myös katolilaiset maallikot olisivat vahvemmin tietoisia siitä, että heidän sydämessään asuva Jeesus tahtoo julistaa evankeliumia heidän suunsa kautta ja että se evankeliumi todella voi välittää ei-uskoville pelastavan armon, he ehkä hoitaisivat yleistä pappeuttaan aktiivisemmin. Yleisemminkin vl-liike sisältää paljon hyvää ja kaunista, josta voi oppia. Esimerkiksi suurista vl-perheistä voi nähdä, miten kirkon opetusta avoimuudesta elämälle voi elää todeksi käytännössä.
Suurkiitos haastattelusta ja siunausta elämääsi!

Emil Anton

Joona Korteniemi on Academicum Catholicumin luennoitsijana Studium Catholicumissa to 13.12. klo 19.00 aiheesta “Lestadiolaisesta katolilaiseksi”. Hän kirjoittaa myös Katolista hapatusta -blogiin osoitteessa hapatusta.net.