Kirja: Alkukirkon salaisuus

Juho Sankamo: Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018, 224s.)

Alkukirkon salaisuus on varsin antoisa lukukokemus. Kirja on sujuvasti ja elävästi kirjoitettu. Sankamo tuo esiin omat lähtökohtansa pohtia kirkkokysymystä: herätyskristillisen taustansa, raamatuntutkijan koulutuksensa ja myös katoliseen kirkkoon liittymisensä. Lähtökohdat näkyvät tekstissä, ja siksi kirja on mielenkiintoinen monenlaisille lukijoille, varsinkin niille, jotka pohtivat, mihin kirkkoa/seurakuntaa oikein tarvitaan: missä on hengellinen koti, eikö riitä, että uskoo vain sydämessään?

Kirjoittaja toteaa, että kirjan kirjoittaminen on ollut haastavaa, koska ”kirkko on erittäin salaperäinen. Siitä on vaikea saada otetta. Kirkko verhoutuu toisaalta rukoussuitsukkeeseen, toisaalta byrokratiaan. Kirkko on yhtä aikaa taivaassa ja maan päällä. Se on yhtä aikaa näkyvä ja näkymätön, taisteleva ja perille päässyt. Kirkon rajoja on vaikea piirtää. Se on ikivanha ja kuitenkin nuorekas ja täynnä voimaa. Se on sekä lempeä kirkkoäiti että hierarkkinen instituutio…”

Kirja kuvaa kirkon tunnuspiirteitä (yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen); taustaa ja juuria Vanhassa testamentissa ja suhdetta juutalaisuuteen, pyhyyttä ja seurakuntien riitoja, helluntain tulta, kirkon kasvua ja julistusta kaikille kansoille, tuloa valtakunnan pääkaupunkiin Roomaan; kaitsentavirkaa, harhaoppien vaaroja; Jerusalemin seurakuntaa, varhaisia kirkkorakennuksia arkeologian perusteella ja alkukirkon jumalanpalvelusta. Kirkon hengellisen elämän huippu ja voiman lähde löytyy messusta, Herran aterialta. Kirkko on kaikkien elävien äiti, Messiaan kylkihaavasta luotu uusi Eeva.

Kirkko tulee sanasta kyriake, ”Herralle kuuluva”, joten ”kirkon itseymmärrys lähtee nimenomaan siitä, että se on Herran oma. Kirkko ei ole apostolien, paavin, kansan, minun tai sinun oma, vaan se on Herran oma.” Kirja muistuttaa, että orpoja ja kodittomia kristittyjä ei ole olemassakaan ja että kristinusko ei ole itsekeskeistä. Kristinuskon juutalaisesta taustastakaan käsin ”on mahdotonta kuvitella juutalaista Messiasta, joka ei kokoaisi kansaa ympärilleen. Yksipuolisesti hengellinen ja henkilökohtainen Vapahtaja-Jeesus ei ole uskottava juutalainen Messias”.

Kirja pysyy lähinnä uuden testamentin aikakaudella, mutta sisältää kyllä paljon kommentteja nykyjan tilanteeseenkin. ”Kristuksen kirkko elää täysillä tänäänkin. Se on täällä maan päällä taisteleva seurakunta (ecclesia militans). Se on nähnyt kaikki aikakaudet. Se on pystyssä vieläkin. Kristuksen kirkko ei ole aikansa lapsi, vaan Jumalan lapsi. Kristuksen kirkkoa voidaan verrata pieneen taimeen tai siemeneen. Ei ole luonnollista, että siemen pysyy aina pienenä ja samanlaisena. Sen kuuluu kasvaa ja kehittyä oman luontonsa mukaisesti.”

Kirjan ”yksi pääviesti on, ettei Jeesusta Kristusta voida erottaa hänen morsiamestaan. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. On pidemmän päälle mahdotonta rakentaa pysyvää suhdetta Hyvään paimeneen, jos ei suostu olemaan hänen laumassaan”.

Katri Tenhunen