Hyppää sisältöön

Katse huomiseen

Yksi viime vuosina kasvanut ryhmä hiippakuntamme papistossa ovat papit, jotka ovat niin sanottuja tavallisia hiippakuntapappeja, sellaisia, jotka eivät ole sitoutuneet mihinkään tiettyyn sääntökuntaan tai hengelliseen liikkeeseen. Parin viime vuoden ajan nämä hiippakuntapapit ovat tavanneet toisiaan säännöllisesti, viettäneet messua ja rukoilleet yhdessä ja keskustelleet pappeuteensa ja seurakuntatyöhönsä liittyvistä kysymyksistä.

Fides kysyi toukokuun alussa kokoontuneilta papeilta, mitä tällaiset kokoontumiset merkitsevät heille, ja toisaalta, minkälaisia terveisiä he haluaisivat lähettää seurakuntalaisilleen, Suomen katolilaisille.

Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra, isä Jean Claude Kabeza vastasi toteamalla, että tällaiset päivät merkitsevät hänelle paljon varsinkin tällaisina aikoina. ”Saimme kuulla kuulumisia ja myös suunnitella vähän kesän ohjelmia.” Uskoville hänen terveisensä ovat tällaiset: ”Rukoilkaamme, että Jumala vahvistaisi uskoamme ja antaisi meille rohkeuden ja viisauden kulkea aina oikeaa tietä, jotta pääsisimme lopulta iankaikkiseen elämään.”

Tampereen Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherra, isä Tri Nguyen puolestaan kokee tapaamisten anniksi yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistumisen: ”Tällainen päivä antaa meille mahdollisuuden olla yhtä ja ykseydessä. Saamme rukoilla yhdessä Jumalaa erityisesti hiippakuntamme puolesta, uuden piispan valinnan puolesta, uusien kutsumusten puolesta, ja myös kaikkien hiippakuntalaistemme puolesta. Haluaisimme todella rakentaa katolista kirkkoa Suomessa.” Isä Tri lähettää myös terveisiä kaikille uskoville tänä poikkeusaikana: ”Älkää pelätkö! Luottakaa Vapahtajaamme Kristukseen, Jumalan laupeuteen. Jatkakaamme Jumalan armon rukoilemista koko ihmiskuntaa varten. Tänä vaikeana aikana rukous ja usko todella yhdistävät meidät yhteen, vaikka olemme karanteenissa.

Kouvolan Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherra, isä Tuomas Nyyssölä on samoilla linjoilla: ”Nämä ovat tärkeitä tapaamisia, koska voimme viettää juhlallisempaa liturgiaa ja vaihtaa kuulumisia. On tärkeää, että hiippakuntapapeilla on yhteys toisiinsa.” Uskovia hän rohkaisee: ”Pyrkikää vain rohkeasti olemaan osallisia sakramentaalisesta elämästä näinäkin aikoina. Muistakaa myös, että pyhäpäivä tulee pyhittää, vaikka ei messuun pääsisikään.” 

Tapaamisessa olivat tällä kertaa läsnä Suomen kaikki hiippakuntapapit Helsingistä, Jyväskylästä, Tampereelta ja Kouvolasta.

Marko Tervaportti

Jaa somessa:


Muut aihepiirit