Katolista identiteettiä etsimässä – mitä se on?
Marjatta Jaanu-Schröderiltä on ilmestynyt kirja, joka pitäisi antaa jokaisen katoliseen kirkkoon tulevan, uskoa etsivän ja katolisuuteen tutustuvan ihmisen luettavaksi. Hän on kerännyt yhteen ajatuksia ja tietoja Jumalasta ja Jumalan läsnäolosta ihmisten keskuudessa, Raamatusta, messusta, Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen opetuksista, mietiskelystä ja rukouksista.
Eikö siis katoliseen identiteettiin riitä, että kuuluu katoliseen kirkkoon, on katolilainen? Voi sanoa, että se on alku. Katolinen identiteetti kasvaa hitaasti ihmisen oppiessa yhä lisää kirkon salaisuuksista, Jumalan rakkauden valtavuudesta ihmistä kohtaan. Jokaisen käännynnäisen katolinen identiteetti koostuu tuhansista pienistä sirpaleista jotka kasvavat yhteen tiedon ja uskon lisääntyessä. Aikuisena kirkkoon liittyvä rakentaa tätä identiteettiään tietoisesti, ainakin aluksi, toisin kuin katoliseen perheeseen syntynyt, joka alkaa elää uskoa ja sen todellisuutta jo äidin sylissä. Jo lukujen otsikot antavat aavistaa mihin kaikkeen kirja opastaa, mistä kaikesta koostuu se katolinen identiteetti, joka on meissä jokaisessa erilainen – ja kuitenkin pohjimmiltaan sama. Jumalan läsnäolossa, Raamatun opastamana, luomakunnassa, messussa, maailmassa. Kutsuttuna, maallikkona, perheessä. Rukoillen ja mietiskellen, pyhiinvaelluksella…
Marjatta Jaanu on elänyt pitkän elämän Jumalan kanssa. Hän kertoo kirjan alussa omasta tiestään kirkkoon, toiminnastaan opettajana, yhteistyöstä piispa Paul Verschurenin kanssa. Lisäksi hän on saanut mukaan useiden suomalaisten ja Suomessa toimineiden ja toimivien katolilaisten kokemuksia omasta katolisuudestaan, omasta syvästä yhteydestään siihen, mikä on kirkko. Nämä kertomukset saavat ajattelemaan omaa uskoaan, omaa katolisuuttaan, mikä siinä on minua ja mikä Jumalan läsnäoloa minussa. Olen itse kokenut Kristuksen elävän läsnäolon valtavana rakkauden ja hyväksynnän hyökynä eräässä retretissä vuosia sitten, kun piispa Paul antoi käteeni ehtoollisleivän. Sitä kokemusta en unohda koskaan, se on säilynyt sielussani kaikkien elämän vaikeuksien ja pettymystenkin aikana. Marjatan kirja sai minut jälleen uskomaan siihen, että kirkko ei ole vain siihen täällä maan päällä kuuluvat ihmiset, hyvät ja pahat, vaan jotakin paljon, paljon enemmän. Että kirkko on elävien ja kuolleiden muodostama yhteisö, joka pysyy Jumalan rakkaudessa yhdessä, me täällä maan päällä ja pyhät Jumalan luona meille näkymättöminä, mutta kuitenkin läsnäolevina.
Kirjaan on lisätty myös useita rukouksia, kirkon perinteisiä rukouksia, pari runoa, muutama litania. Nämä antavat kirkon laudes- ja vesperrukousten lisäksi monta rukouksen ja mietiskelyn aihetta, ja ne täydentävät päivän aamu- ja iltarukouksia. Katolilainen voi elää koko ajan rukouksessa, jos hän vain haluaa. Rukous on kuin hengitys, se tapahtuu koko ajan ilman, että sitä tietoisesti ajattelee. Katolilaisilla, varsinkin juuri kirkkoon tulleilla, on usein se käsitys, että pitää rukoilla näkyvästi. Hiljainen, yksityinen rukous ei näy ulospäin, se annetaan suoraan Jumalalle. Syvässä rukouksessa voi istua bussissa metelin keskellä, tai kirkon penkissä, jolloin liturgia kantaa myös omat rukoukset.
Oikeastaan tämä kirja pitäisi antaa jokaiselle kirkkoon liittyvälle tuliaislahjana. Se sisältää niin paljon, ja antaa niin paljon eväitä oman uuden katolisen identiteetin ymmärtämiseen ja rakentamiseen, että jopa ’vanhakin’ katolilainen hyötyy siitä. Se avaa silmät sille muutokselle, mikä omassa itsessä on tapahtunut siitä hetkestä alkaen, kun astui ensimmäisen kerran kirkon ovesta sisään ja hengitti rukouksen täyttämää ilmaa. Tämän saman rukouksentäyteisen ilmapiirin olen tuntenut Suomen vanhoissa keskiaikaisissa kivikirkoissa, ja myös mm. Kustavin pienessä puukirkossa. Tuntee, että siellä on rukoiltu paljon, onhan se saariston kirkko, jossa on usein myrskystä odotettu laivojen saapumista ja rukoiltu turvallista kotiinpaluuta.
Tuula Luoma OP
