Jäsenmaksut ovat nousseet – tavoitteeseen on vielä matkaa
Hiippakunnan tulevaisuuden tukijalka on omien jäsenten antama tuki seurakuntien ja koko paikalliskirkon työlle jäsenmaksujen muodossa. Jäsenmäärän tasainen kasvu ja monet uudet velvoitteet ovat lisänneet hiippakunnan keskushallinnon ja seurakuntien kustannuksia sellaisella tavalla, että jäsenmaksuja on ollut pakko alkaa kerätä entistä määrätietoisemmin.
Ensimmäinen arvio tammikuun lopussa kaikille aikuisille katolilaisille lähetetyn jäsenmaksukirjeen vaikutuksista on vihdoin saatu. Taloustoimiston ja kirjanpitäjän luvut kattavat jäsenmaksujen ja lahjoitusten osalta tämän vuoden neljä ensimmäistä kuukautta, kolehtien osalta kolme ensimmäistä. Näiden pohjalta on tehty arvio koko vuoden 2019 mahdollisesta kertymästä.
Miltä luvut näyttävät? Tammikuussa, siis ennen kirjettä, jäsenmaksuja kertyi noin 26.000 euroa. Helmikuussa, kirjeen ilmestyttyä, melkein 129.000 euroa; maaliskuussa noin 49.000 euroa ja huhtikuussa noin 42.000 euroa. Alkuvuoden aikana lahjoitukset ovat vähentyneet mutta kolehdit pysyneet suurin piirtein ennallaan.
Tulot ovat kasvaneet
Neljän ensimmäisen kuukauden tulos (huhtikuun kolehtituotto on siis arvio) on tänä vuonna kaikkien seurakuntien osalta yhteensä noin 335.000 euroa, kun vastaava luku viime vuonna oli noin 201.000 euroa. Absoluuttista kasvua on peräti 136.000 euroa eli keskimäärin lähes 59 %. Suurimmillaan kasvu oli 137 % Turun seurakunnassa ja pienimmilläänkin 37 % Oulun seurakunnassa.
Koko vuoden jäsenmaksuennuste on tehty olettaen, että kesän lopussa lähetettävän uuden jäsenmaksukirjeen vaikutus olisi jotakuinkin samanlainen kuin aikaisemman kirjeen. Tällä perusteella arvioidaan, että jäsenmaksut voisivat nousta vuonna 2019 noin 677.000 euroon. Tässä olisi kasvua edellisestä vuodesta noin 493.000 euroa, kun jäsenmaksuja silloin kerättiin noin 184.000 euroa. Jäsenmaksut ovat kasvaneet siis yli 3,5-kertaisiksi! (Vrt. ylimmäinen kaavio). On esitettävä siitä vilpitön kiitos jokaiselle jäsenmaksun maksajalle.
Toisaalta on epävarmaa, kuinka merkittävästi jäsenmaksutulojen nousu näkyy lahjoituksissa ja kolehdeissa. Todentuntuinen skenaario on, että lahjoitukset puolittuvat viime vuoden 178.000 eurosta, tällöin jäsenmaksujen ja lahjoitusten yhteenlaskettu määrä olisi noin 750.000 euroa. Kolehtien arvioidaan toisaalta pysyvän melko muuttumattomina; viime vuonna niitä kerättiin noin 256.000 euroa. Tämä tarkoittaisi sitä, että vuonna 2019 jäsenten antamien eri avustusten kautta saataisiin kerättyä yhteensä noin miljoona euroa, kun viime vuonna vastaava luku oli noin 618.000 euroa. Kasvua olisi vähän yli 60 %, noin 380.000 euroa.
Kriittinen tilanne ei ole vielä ohi
Vaikka jäsenmaksukehitys on ollut positiivinen, ei vielä voi olla tyytyväinen. Jäsenten kokonaisavustusten arvioitu suuruus per jäsen on noin 65 euroa, mikä on vain noin neljäs- tai viidesosa kirkollisverokirkkojen saamasta verotulosta. Lisäksi hiippakunnan kokonaisbudjettia rasittavat suuret remonttitarpeet ainakin Tampereella ja Jyväskylässä.
Tosiasia on, että jäsenmaksukirjeen ansiosta jäsenmaksun maksajien määrä on kasvanut tammikuun kirjeen myötä 70:llä prosentilla. Maksajia on silti vain alle tuhat yli 10.000:stä aikuisesta katolilaisesta! Niinpä ne, jotka jo nyt huolehtivat jäsenmaksun maksamisesta, maksavat jo paljon (ks. Taulukko 2) eikä heiltä voi enempää vaatia. On siis löydettävä paljon lisää hartioita. Vain silloin maksupohja olisi jo merkittävän kokoinen ja seurakuntien ja hiippakunnan toiminnan raamittaminen ja budjetoiminen voisi toimia realistiselta pohjalta. Kysymys on kuitenkin jäsenmaksusta, jonka maksaminen on jokaisen aikuisen katolilaisen velvollisuus.
Hiippakunnan kokonaistaloustilanne on siis edelleen heikko, tosin suoraa likviditeettikriisiä ei ole. Se, mikä jäsenmaksuista jää puuttumaan, maksetaan käytännössä omaisuutta myymällä, eikä sellainen toimintatapa ole kestävä ratkaisu. Tietenkin pelkän piispantalon myymisellä voitaisiin kustantaa suurikin seurakuntaremontti ja turvallisiin sijoituskohteisiin sijoitettuna loppuraha voisi tuoda jopa satojen tuhansien eurojen turvallisen vuosituoton, joka vähentäisi tarvetta esimerkiksi seurakuntien sulkemiselle ja henkilöstön vähentämiselle. Mutta onko kaikki myynnissä?
Marko Tervaportti
Aineellisia resursseja tarvitaan
Yleisvikaarimme isä Raimo Goyarrola kirjoitti jo aiemmin (Fides 2, s. 18-19) siitä, mihin jäsenmaksurahoja käytetään. Tässä ydinkohdat muistin virkistämiseksi:
Kirkon auttaminen, yhteistyö kirkon kanssa, tarkoittaa, että vastaa kirkon tarpeisiin, jotta sillä on taloudelliset voimavarat tehtävänsä toteuttamiseksi. Katolilaisille se on velvollisuus. ”Viides kirkon käsky (”Pidä huolta kirkon tarpeista”) tarkoittaa, että uskovien tulee mahdollisuuksiensa mukaan kantaa huolta kirkon aineellisista tarpeista” (Katolisen kirkon katekismus, 2043). Tämä on selvästi todettu kirkkolaissa (kirkon sisäistä elämää säätelevät normit): ”Uskovilla on velvollisuus auttaa kirkkoa sen aineellisissa tarpeissa, jotta kirkolla on se, mikä on välttämätöntä jumalanpalvelusta, apostolista ja karitatiivista toimintaa ja papiston soveliasta ylläpitoa varten. Heillä on myös velvollisuus edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja, muistaen Herran käskyn, auttaa varoillaan köyhiä” (kaanon 222).
Kirkko tarvitsee aineellisia resursseja tehtävänsä toteuttamiseksi, esimerkiksi:
- Jumalanpalveluselämän takaamiseksi. Se tarkoittaa, että tarvitsemme, ensi sijassa, asianmukaisen ja ylläpidettävissä olevan seurakunnan. Seurakunnasta aiheutuu kuluja: kynttilät, suitsutus, viini ja vesi, leipä, kukat jne. Myös alttarivaatteet on pestävä, kirkko on siivottava. Meidän on maksettava sähköstä, lämmityksestä, tontista, turvallisuudesta. Ne ovat tuhansia euroja kuukaudessa.
- Apostolinen ja karitatiivinen toiminta, diasporassa asuvien palveleminen, matkakulut, uskonnonopetusmateriaalit, koulutus, hiippakunnan yhteiset toiminnot, internetsivut, liturgiset kirjat ja muut julkaisut. Kaikki maksaa ja Suomi ei ole halpa maa.
- Papiston kohtuullinen ylläpito. Papeilla on kutsumus lähetystehtävään, joka on myös työtä ja vaatii taloudellista tukea: papit ovat ihmisiä, kansalaisia niin kuin muutkin, jotka tarvitsevat ruokaa, vaatteita, lääkäriä, heidän on maksettava veroja tulevaa eläkettä varten, ja kaikki maksaa. Palkka myös takaa heille riippumattomuuden, jolloin he voivat kokoaikaisesti omistautua kirkon palvelukseen.
