Hyppää sisältöön

Jäsenmäärän kasvu jatkuu

Helsingin hiippakunnan jäsenmäärän kasvu jatkuu. Siitä huolimatta, että kirkosta eroamisia tapahtui viime vuonna lähetettyjen talouskirjeiden takia poikkeuksellisen paljon, pysyi rekisteröityjen katolilaisten määrän kehitys kasvavana. Vuodenvaihteessa 2019-2020 rekisteröityjä katolilaisia oli Suomessa 15501, 16 enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Jäsenmäärän muutokset

Kasteen kautta seurakuntien jäseneksi liitettiin 188 ihmistä, kirkkoonottamisen kautta 42 ihmistä. Toisesta hiippakunnasta muuttaneita oli 299. Näiden ja muusta syystä hiippakunnan jäseneksi liitettyjen yhteenlaskettu määrä oli 616. 

Jäsenmäärä väheni viime vuonna poikkeuksellisen runsaasti. Suurin yksittäinen syy siihen oli jäsenmaksukirjeiden lähettäminen; kirkosta eroamisia tapahtui viitisen kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, yhteensä 493 kappaletta. Kuolleita oli 56 ja pois muuttaneita ja muusta syystä vähennettyjä yhteensä 51. Yhteensä jäsenmäärä väheni 600:lla. Nettokasvua oli vuodessa siis 16 henkilön verran.

Sakramentit

Ensikommuunio annettiin 233 katolilaiselle ja vahvistuksen sakramentti 191 seurakuntalaiselle. Hiippakunnan alueella solmittiin 39 avioliittoa, joista 11:ssä molemmat osapuolet olivat katolilaisia.

Tilastotietoja

Seurakuntien jäsenmäärä ja niiden suhteellinen osuus hiippakunnasta näkyy oheisessa kaaviossa:

Tilastojen mukaan kielisuhteissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Suomea äidinkielenään puhuu 40,7 %, ruotsia 4,6 % ja muita kieliä 54,7 prosenttia katolilaisista. Suomen kansalaisia jäsenistä on 43,6 %.

Katolilaisten suurimmat keskittymät eri seurakuntien alueilla ovat seuraavat:

  • Henrik: Helsinki 2980, Vantaa 985, Porvoo 144, Kerava 129, Järvenpää 85, Mäntsälä 27.
  • Maria: Espoo 1820, Helsinki 1053, Vantaa 452, Nurmijärvi 86, Kirkkonummi 76, Lohja 65, Hyvinkää 71, Riihimäki 65, Klaukkala 58.
  • Birgitta: Turku 1150; Kaarina-Piikkiö-Lieto 171; Raisio 103; Naantali 41; Salon seutu 65; Parainen 55; Pori ja Ulvila 135, Kaukanpää 40, Rauma 105; Uudenkaupungin seutu 45; Ahvenanmaa 133
  • Olavi: Jyväskylä 331, Laukaa 17, Äänekoski 12, Keuruu 10.
  • Risti: Tampere ja lähialueet 780, Vaasa ja lähialueet 185, Hämeenlinna 98, Pietarsaari ja lähialueet 80, Kokkola 85, Seinäjoki 74.
  • Ursula: Lahti 158, Kotka 129, Kouvola 71, Lappeenranta 63.
  • Perhe: Oulu 350, Rovaniemi 50, Kemi 45, Tornio 33, Kajaani 15, Raahe 10.
  • Joosef: Kuopio 201, Joensuu 97, Mikkeli 99, Savonlinna 80.

Huomionarvoista

Vaikka jäsenmäärän kasvun vauhti viime vuonna näyttääkin hiljentyneen, kyse on kaikella todennäköisyydellä kertaluonteisesta tapahtumasta. Jos ja oletettavasti kun kirkosta eroamiset palaavat kuluvana vuonna taas matalammalle tasolleen, tällöin viime vuoden tilastojen valossa kasvua olisi noin 400 uutta jäsentä lisää. Tällainen kasvuarvio sopii juuri siihen malliin, jota katoliasten jäsenmäärän kehitys on seurannut varsin tarkasti jo parin-kolmenkymmenen vuoden ajan.

KATT

Jaa somessa:


Muut aihepiirit