Intoa ja lähimmäisenrakkautta

Suomen Caritaksen varapuheenjohtaja Elie El-Khouri tunnetaan iloisesta ja aktiivisesta elämänasenteestaan. Libanonista kotoisin oleva yrittäjä, diplomi-insinööri ja yritysneuvoja on sekä työnsä että harrastuneisuutensa kautta vaikuttanut lukemattomien ihmisten elämään. Hän muun muassa avusti keskeisesti emerituspiispa Teemu Sippoa SCJ neuvotteluissa, joiden ansiosta Helsingissä on nyt katolinen hautausmaa. 

Yli vuosikymmenen ajan Elien päätyö on ollut toimia yritysneuvojana Helsingin kaupungin NewCo-palvelukeskuksessa. Tehtävässään hän auttaa paljon juuri maahanmuuttajia yritysten perustamisessa, liiketoimintasuunnitelmien tekemisessä ja rahoituskysymyksissä.

Mikä hänelle oikein antaa virtaa tähän kaikkeen? ”Sanoisin, että tärkeintä on usko, oma perhe ja kokemus lähimmäisenrakkaudesta.” On tavallaan välttämätöntä jakaa eteenpäin sitä iloa ja rakkautta, jota itse on saanut vastaanottaa.

Elie syntyi Beirutissa Libanonissa vuonna 1960. Isä oli matematiikan opettaja ja äiti kotirouva. He olivat maroniitteja, siis katolilaisia, jotka seuraavat maroniittista riitusta. Suomeen Elie muutti 90-luvulla rakastuttuaan tulevaan vaimoonsa, jonka kanssa hänellä on neljä lasta.  . 

Libanonissa hän pyöritti nuorena omaa firmaa, Suomessa hän kouluttautui lisää ja onnistui saamaan töitä muun muassa tulkkina, kunnes perusti oman maahantuontifirman. Sitä hän johti kymmenisen vuotta, kunnes siirtyi julkiselle puolelle vuonna 2006.

Libanon esimerkkinä

Libanonissa kristinusko on vähemmistöuskonto, vaikka maan perustuslain mukaan presidentin ja armeijan ylipäällikön pitääkin olla maroniitteja. Kaksi kolmasosaa väestöstä sen sijaan on muslimeja.

”Kirkolla on vahva asema yhteiskunnassa”, Elie toteaa ja lisää: ”Monet libanonilaiset ovat konservatiivisia uskossaan. Se näkyy arkipäivässä, niin yhteiskunnassa kuin politiikassakin.”

Suomessa tilanne on toinen. Vaikka maan enemmistö on kristittyä, uskonnon merkitys arjessa ei ehkä ole kovin selvä. Voisiko Suomi oppia jotakin Libanonista? ”Ehkä voisime elää enemmän yhdessä Libanonin mallin mukaan.” 

Mutta mitä se tarkoittaisi? ”Uskonnot näkyvät ihmisten elämässä, myös julkisissa tiloissa, kirkoissa käydään aktiivisesti, uskonnollisia juhlia ja pyhiä vietetään näkyvästi ja ruokakulttuuri ilmentää uskonnollisia aikoja, varsinkin paastoa.”

Uskonnonvapaudesta

Uskonnon asema yhteiskunnassa on jatkuvan keskustelun kohteena. Menneinä vuosikymmeninä Suomessa uskonto ja politiikka pidettiin leimallisesti yksityisasioina, Ranskassa taas noudatetaan tiukkaa laïcité-periaatetta, uskonnon ja valtion erottamista toisistaan. Yhdysvalloissa noudatetaan samaa erottelua, tosin aivan toisenlaisella tavalla.

”Mielestäni nykytilanne Suomessa on ihan hyvä.” Uskonnonopetusta annetaan kouluissa ja rekisteröidyillä uskontokunnilla on varsin suuri itsemääräämisoikeus ja keskenään todella hyvät välit. 

Mutta uhkiakin on ilmassa: ”Ajattelen, että valtion tehtävänä on suojella kansalaisten oikeuksia, myös uskonnonvapautta.” Joskus joihinkin uskontoihin liitetään kuitenkin myös sellaisia tapoja, joita hyvällä syyllä ”pidetään ristiriitaisina suomalaisen lainsäädännön kanssa, esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus”. Joissakin uskonnollisissa ryhmissä on ”sisäistä oikeudenkäyttöä; silloin uskonnollinen laki nähdään maallista lakia ylempänä”. 

Caritas ennen kaikkea

”Tein karitatiivista vapaaehtoistyötä Libanonissa jo nuorena, yli 35 vuotta sitten. Silloin minua pyydettiin mukaan Caritaksen viralliseen toimintaan, mutta lupasin vain harkita asiaa.” Ajatus kuitenkin jäi hautumaan, kunnes Suomeen tultuaan Elie tutustui nopeasti Suomen Caritaksen toimintaan.

”Minua pyydettiin toimintaan mukaan, ja se oli menoa. Siitä alkoi tämä tarina”, Elie tunnelmoi. ”Haluan tehdä lähimmäisenrakkautta käytännössä, karitatiivista kristillistä toimintaa huono-osaisten lähimmäisten hyväksi. Se on lähellä sydäntäni.”

”Caritas on aina välttämätöntä, myös täysin oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Suomessa etuna on myös se, että voimme tehdä yhteistyötä muiden paikallisten organisaatioiden kanssa, esimerkiksi ortodoksien, luterilaisten ja muidenkin kanssa.”

Ehkäpä juuri tänä korona-aikana lähimmäisenrakkauden merkitys on entisestään korostunut. Tulkoon meidän muidenkin sydämiimme sama luja tahto viedä hyvyyttä eteenpäin.

Kiitos haastattelusta, Elie El-Khouri!

Marko Tervaportti