Hyppää sisältöön

Ilon ja yhteyden juhla – Suomi sai uuden piispan

Lauantaina 25.11.2023 koko Suomi mutta ennen kaikkea Suomen katolilaiset saivat pitkän odotuksen jälkeen uuden piispan, kun kardinaali Anders Arborelius OCD vihki neljäntoista muun piispan avustamana isä Raimo Goyarrolan piispaksi. Myöhemmin samana päivänä piispa Raimo otti Pyhän Henrikin katedraalissa haltuunsa Helsingin hiippakunnan istuutuessaan tuon kirkon perinteikkäälle piispanistuimelle, katedralle.

Vihkimismessu pidettiin tilan takia tilaisuutta varten lainaksi saadussa Helsingin Johanneksenkirkossa. Ensimmäisten arvioiden mukaan messuun osallistui noin puolitoista tuhatta messuvierasta, katolilaisten lisäksi myös satoja ei-katolisia kristittyjä ja muita kiinnostuneita. Paikalla olivat kaikki virassa olevat ortodoksiset piispat arkkipiispa Leon johdolla ja myös suuri joukko luterilaisia piispoja sekä muita uskonnollisia johtajia.

Kotimaan papiston lisäksi paikalle oli tullut katolisia pappeja monista maista. Esimerkiksi hiippakunnan aikaisemmista yleisvikaareista paikalla olivat tällä hetkellä Romaniassa nuntiuksen tehtäviä hoitava prelaatti Tuomo T. Vimpari, Triesten katedraalin kirkkoherra, mons. Marino Trevisini, sekä Puolasta tullut isä Wieslaw Swiech SCJ. 

Messussa konselebroivat lisäksi muun muassa Opus Dein prelaatti, mons. Fernando Ocáriz, Kristittyjen ykseyden edistämisen viraston sihteeri, isä Augustinus Sander OSB, Bonifatiuswerkin pääsihteeri mons. Georg Austen ja Osnabrückin ja Hampurin Ansgarwerkin johtaja, isä Hermann Hülsmann. Paikalle oli saapunut myös paljon piispa Raimon sukulaisia Espanjasta ja Baskimaasta.

Messun liturgiasta vastasi isä Eze Charles Nwoko Tampereelta yhdessä Turusta tulleen isä Stanislaw Zawiloviczin SCJ kanssa. Messupalvelijoina toimi parikymmentä eri seurakunnista ja eri kansallisuuksista tullutta nuorta. Musiikista vastasi Pyhän Marian seurakunnan Ann-Catrin Weckström, joka johti suurta juhlakuoroa (Chorus Festivus), sekä Schola Gregoriana Aboensis Turusta. Urkuja soitti Markku Mäkinen ja muina muusikkoina toimivat Meelis Milli, Ville Supponen, Piero Pollesello ja Saara Savolainen.

Messun päätyttyä piispat, papit ja alttaripalvelijat ehtivät ryhmäkuvaan.

Ilon ja yhteyden juhla

Messun äänentoisto ja videointi oli ammattilaisten käsissä. Messun striimausta seurasi noin 14500 katsojaa eri puolilla maailmaa. He näkivät ja kokivat saman, mitä paikan päällä olijat tunsivat vielä vahvemmin: Ilon ja rauhan kosketuksen, koska hiippakunnalla on jälleen paimen. Yhteyden tunteen, jota pitkään on kaivattu. Toivon henkäyksen, joka antaa luottamusta siihen, että me yhdessä voimme vahvistaa tätä pientä paikalliskirkkoa ja antaa sille uuden, tuoreen elämän henkäyksen.

Kardinaali Arboreliuksen saarna vihkimisriitin alussa puhutteli kaikkia kuulijoita sekä teologisen, hengellisen että inhimillisen sisältönsä puolesta. (Saarna on luettavissa netissä suomeksi ja englanniksi.) Tulevan piispa Raimon varmat “Volo”-lupaukset kardinaalin kysymyksiin kaikuivat suuressa kirkossa koko kirkkokansan seuratessa tapahtumia intensiivisesti mukana rukoillen, ensin litanian pyyntöihin vastaten, sitten kätten päällepanemista, vihkimisrukousta, pään voitelua ja evankeliumikirjan sekä viran merkkien – sormuksen, mitran ja sauvan – antamista tarkkaillen.

Vihkimisen päätteeksi uusi piispa otti vastaan toisten piispojen onnittelut ja suudelmat ja kirkossa kaikui Edward Elgarin upea Ecce sacerdos magnus. Eukaristian vieton pääselebranttina jatkoi kardinaali Arborelius, koska messua ei vietetty uuden piispan omassa katedraalissa. Piispa Raimo otti kuitenkin vastaan uhrilahjat astioissa, joita hänen omat sukulaislapsensa toivat. Messun päätösrukouksen jälkeen piispa Raimo kulki kuoron laulaman Te Deumin kaikuessa kirkon halki ja siunasi kansaa. Loppusiunauksen hän antoi yhdessä kardinaali Arboreliuksen kanssa.

Vastavihitty piispa onniteltavana.

Päivä oli vasta alkanut

Messun jälkeen kirkon edessä oli tarjolla tuoreita sämpylöitä ja vesipulloja, sillä päivä oli monilla vasta alkanut ja edessä oli vielä paljon tapahtumia. Kello 14 alkoi jo piispan vastaanottojuhla Tapahtumatalo Bankissa Unioninkadulla. Siellä kuohuviinilasien kilahdellessa piispaa kävi onnittelemassa lähes tuhatkunta seurakuntalaista ja ystävää.

Tunnelma nousi nopeasti kattoon, kun pakkasesta sisään päässeet ihmiset lämpenivät ja pääsivät tervehtimään toisiaan ja – mikä tärkeintä – uutta piispaa. Onnittelijoita riitti, ja taustalla saatiin välillä myös kuulla vietnamilaisen kuoron esittämiä lauluja.

Hiippakunnan nuorista oli koottu ryhmä airuita, jotka avustivat muun muassa messussa ja vastaanotolla. Tässä piispa Raimo tervehtii ja kiittää monia heistä palvelustaan.

Hiippakunnan haltuunotto

Hiippakunnan haltuunottoon Pyhän Henrikin katedraalissa osallistui hyvä joukko ulkomaisia kutsuvieraita ja lähes tulkoon kaikki Suomen katoliset papit. Ensimmäistä kertaa piispa Raimo astui sisään piispana tulevaan katedraalikirkkoonsa.

Häntä tervehdittiin jo kirkon ovella, jossa hän suuteli krusifiksia ja siunasi itsensä ja lähellä seisovat vihkivedellä. Verbi Dei sono -kuoro lauloi Laudes regiae -akklamaatioita, joihin kansa vastasi toistamalla Christus vincit -säettä samalla, kun piispa rukoili sakramenttikappelissa. Akklamaatioiden päätyttyä piispa astui vihdoin kuoriin ja istuutui istuimelleen. Paavin bulla näytettiin papistolle ja kansalle ja luettiin suomeksi ja ruotsiksi. 

Tämän jälkeen kirkkoherra, isä Jean Claude Kabeza lausui muutaman sanan ja kutsui kaikki läsnäolijat Isä meidän -rukoukseen. Sen päätyttyä hiippakunnan papisto kävi esittämässä kunnioituksensa uudelle piispalle polvistumalla ja suutelemalla hänen sormustaan. Nyt oli hiippakunnalla vihdoin oma piispa ja piispalla myös kanonisesti haltuunotettu oma hiippakunta!

Hiippakunnan haltuunottoliturgian aikana hiippakunnan papisto esittää kunnioituksensa uudelle piispalle polvistumalla ja suutelemalla hänen sormustaan.

Sunnuntain pontifikaalimessu

Sunnuntaina Pyhän Henrikin katedraali uhkasi jälleen kerran revetä liitoksistaan, kun piispa Raimo ensimmäistä kertaa piispana aloitti messun omassa katedraalissaan. Onneksi messuun oli mahdollisuus osallistua myös seurakuntasalissa, jonne myöhemmin vietiin myös pyhä kommuunio. Piispoja ja pappejakin oli lähes parikymmentä.

Seurakunnan kuoro isä Marie-Augustinin johdolla lauloi muun muassa hienon psalmi 23:n, Herra on minun paimeneni, Marko Pitkäniemi soitti urkuja tutulla ammattitaidollaan ja kommuuniolla kuultiin vielä Cantores Minores -kuorossa laulavan Pius Tervaportin esittämänä Armas Maasalon Tuhansin kielin ja César Franckin tuttu Panis Angelicus.

Messun jälkeen siirryttiin lumen peittämiä katuja pitkin kirkkokahveille Eiran aikuislukion tiloihin, koska seurakuntasali olisi jäänyt auttamatta liian pieneksi. Iloinen ilmapiiri ja hyvät keskustelut jatkuivat näiden juhlapäivien loppuun asti ja vahvistavat meitä kaikkia vielä pitkän aikaa kristillisessä elämässämme niin kirkossa kuin maailmassa.

Sunnuntain messun aikana Helsinkiinkin satoi lisää lunta.

Kiitos Jumalalle uudesta piispasta!

MT

Vihkimismessun striimi on vielä jonkin aikaa katsottavissa täällä. Tallenne siitä tekstitetään lähiaikoina ja jää pysyvästi katsottavaksi myöhemmin selviävään paikkaan.


Piispaksi vihkimiseen osallistuneet katoliset piispat

Päävihkijä

  • Kardinaali Anders Arborelius OCD, Tukholman piispa

Kanssavihkijät

  • Arkkipiispa Julio Murat, apostolinen nuntius Pohjoismaissa
  • Helsingin emerituspiispa Teemu Sippo SCJ

Muut piispat

  • Burgosin arkkipiispa Mario Iceta Gavicagogeascoa
  • Riian arkkipiispa Zbigņev Stankevičs
  • Bilbaon piispa Joseba Segura Etxezarraga
  • Oslon piispa Bernt Eidsvig CRSA
  • Reykjavikin piispa David Tencer OFM Cap.
  • Saksan ja Skandinavian ukrainalaiskatolinen apostolinen eksarkki Bohdan Dzyurakh CSSR
  • Kreikan apostolinen eksarkki Manuel Nin OSB
  • Trondheimin piispa-prelaatti Erik Varden OCSO
  • Piispa Philippe Jourdan, Viron apostolinen asiainhoitaja
  • São Paulon apulaispiispa Carlos Lema Garcia
  • Reykjavikin emerituspiispa Peter Bürcher
  • Tromssan emeritusprelaatti Berislav Grgić

Jaa somessa:


Muut aihepiirit