Jouluaattona meidät tavoitti yllättävä suruviesti: pitkäaikainen ystävä ja luottohenkilö Hilkka oli nukkunut viimeiseen uneen. Hilkka oli sairastanut jo muutaman vuoden, mutta äkillinen kuolema ei ollut odotettavissa. Hän oli ollut sairaalassa muutaman päivän, ja Leenan mukaan oli juuri näyttänyt virkistyvän, kun sitten tulikin lähdön aika.
Hilkka oli 82-vuotias, saanut siis osakseen pitkän elämän, avioliiton ja 4 lasta. Hänen juurensa olivat Karjalassa. Viimeisenä itsenäisyyspäivänäkin hän oli kirkkokuorossa mukana koivistolaisessa, kauniissa kansanpuvussa, kuten aina. Karjalaistyttö oli ollut rohkea, avioitunut nuorena maahanmuuttajapojan, Antonion kanssa. Hilkalla oli opintotausta, hän oli ekonomi. Hänen roolikseen tuli kuitenkin koti ja perhe, minkä aviopuolisot keskenään sopivat. Casagranden perheessä toteutuivatkin varmasti italialaiset mutta myös karjalaiset suurperheen ihanteet.
Hilkan opimme tuntemaan rauhallisena, järkevänä ja luotettavana. Minkä hän lupasi, sen myös piti. Luterilaisuudesta hän oli aikanaan siirtynyt katoliseen kirkkoon, ja pyhän Birgitan seurakunnassa hän oli tukipylväitä. Kun birgittalaisluostari tuli Turkuun, oli Hilkka sitä vastaanottamassa. Sen tueksi perustetun yhdistyksen taloutta hän hoiti vuosikymmenet. Kirkkokuorossa hän lauloi loppuun saakka. Turun Teresa-yhdistyksessä hän vaikutti niin kauan kuin toimintaa oli.
Odotettukin kuolema yllättää aina, ystävän odottamaton kuolema sitäkin enemmän. Hyvin elettyä elämää muistellessa kiitollisuudella pitäisi kuitenkin olla pääosa.
Requiescat in pace!
Markku Vähätalo