Hiippakunnan kouluikäisten lasten ja nuorten osallistuminen oman katolisen uskonnon oppimäärän mukaiseen opetukseen kouluissa on vakiintunut viime vuosien aikana tasolle, jolla saavutetaan valtaosa hiippakunnan lapsista ja nuorista. Kouluopetuksesta vastaavat lainmukaisesti opetusviranomaiset, jotka ovat kiitettävästi tehneet yhteistyötä seurakuntien sekä hiippakunnan Opetusosaston kanssa opetuksen kehittämisen hyväksi. Hiippakunnan katekeettisen strategian mukaisesti koulun uskonnon opetuksen lisäksi seurakunnat vastaavat itsenäisesti mm. sakramenttiopetuksesta, muusta katekeettisesta toiminnasta sekä leiri- ja kerhotoiminnasta.
Koulujen uskonnon opetukseen osallistuvien lasten ja nuorten määrä on kasvanut vuosittain. Tilastojen tarkkuus ja luotettavuus on toistaiseksi vielä suurpiirteistä, sillä virallinen opetuksen tilastointi ei ole vielä huomioinut katolisen oppimäärän oppilaita erikseen. Tilastot perustuvat pääosin Tilastokeskuksen, Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen keräämiin tietoihin ja rekistereihin. Tilastopalvelu on luvannut jatkossa huomioida myös katolisen opetuksen tilastot erikseen tulevina kaksivuotisjaksoina. Toivottavasti näin myös tapahtuu.
Vuoden 2020 Opetusosaston kirjamyyntitilastojen valossa katolisen oppimäärän opiskelijoita Suomessa on jokaisessa ikäluokassa n. 110-180 oppilasta. Arvio perustuu siihen, että koulujen tilaamia kirjasarjan työkirjoja (lukukirjat ovat erikseen) on ostettu keskimäärin 120 kpl per ikäluokka. Huomioitavaa on, että kaikki koulut eivät hanki kirjoja jokaiselle oppilaalle erikseen, eivätkä aivan kaikki opettajat käytä Opetusosastolta tilattavaa kirjasarjaa. Esimerkiksi ruotsin- ja englanninkielinen opetus toteutetaan osittain eri oppimateriaaleja käyttäen.
Opetusosaston keräämien tietojen ja opettajien kokemuksen valossa on todennäköistä, että Suomessa n. 160 lasta per ikäluokka opiskelee katolisen oman uskonnon oppimäärää opetussuunnitelman mukaisesti. Mikäli tämä pitää paikkansa, jopa lähes 90% hiippakunnan oppivelvollisuusikäisistä osallistuisi lainmukaiseen katolisen oman uskonnon opetukseen Suomessa, eli 160/180 per ikäluokka, tai (7-19-v.) yhteensä 1920/2160. Huomioitavaa on myös se, etteivät kaikki nuoret opiskele lukiossa, ja toistaiseksi toisen asteen opinnoista vain lukiossa tarjotaan uskonnon opetusta. Tavoite tulee kuitenkin olla, että loputkin n. 200 lasta ja nuorta saavutetaan lainmukaisen uskonnon opetuksen piiriin mahdollisimman pian.
Osmo Vartiainen
Opetusjohtaja