Elina Grönlund: Sinästä ja rakkaudesta hiljaisuuteen, uskon ja elämän matka

Kun luen Elina Grönlundin kirjoja, tunnen Suomessa olevan tilaa ja hiljaisuutta hengellisyydelle. Kirjat vievät lukijansa mielenkiintoisten katolisten henkilöiden ja tapahtumien pariin niin Suomessa kuin muualla. Kirjailija avaa uusimmassa kirjassaan jälleen kiinnostavia näkökulmia hengellisyyteen. Kysyin häneltä asioita, jotka uutta kirjaa lukiessa nousivat mieleeni.

Kirjoissasi on tullut esille työsi terveydenhuollossa. Minkälaista tietä kuljit työelämäsi ajan?

Olen terveydenhuollon ammattilainen. Valmistuttuani sairaanhoitajaksi Lappeenrannan sairaanhoito-opistosta jatkoin opiskelua ja erikoistuin kliiniseen laboratoriotyöhön, mikä tarkoittaa, että olen tehnyt vain vähän varsinaista osastotyötä potilaiden parissa. Opiskelin myös vuoden Porin terveydenhuollon oppilaitoksessa saadakseni hallinnollisen osastonhoitajan pätevyyden. Sain viran Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, jossa opetin lääkäriopiskelijoita ottamaan ja tutkimaan verinäytteitä, verisoluja, eli opetin hematologian alkeita. Myöhemmin toimin opetuksen suunnittelussa ja monipuolisessa opiskelijatyössä. 

Toimin aktiivijäsenenä Suomen sairaanhoitajaliitossa ja joitakin vuosia myös valtakunnallisen Sairaanhoitaja-lehden toimittajana.

Asia, jota olet monessa kirjassasi käsitellyt, on kuoleman teema. Miten asia alkoi sinua kiinnostaa?

Äitini kuolema havahdutti pohtimaan kuolemisen prosessia ja siihen liittyviä kuolevan ihmisen erityisiä selittämättömiä, usein syvän hengellisisiä kokemuksia, joista maassamme ei juuri puhuta. Tampereella avattiin Pohjoismaiden ensimmäinen saattohoitokoti eli Pirkanmaan Hoitokoti, jonka toiminta kiinnosti. Pyhän Ristin seurakunnan kirkkoherraa isä Ryszard Misiä SCJ pyydettiin Pirkanmaan hoitokodin kannatusyhdistyksen jäseneksi, mutta hän ei kiireiltään voinut osallistua toimintaan ja pyysi minua menemään hänen sijastaan. Siitä alkoi vapaa-ajan työni hoitokodin kannatusyhdistyksen sihteerinä, jossa tehtävässä toimin useita vuosia. Aloin silloin myös perehtyä syvemmin saattohoitoon.

Kuolema kohtaa kaikkia, mutta asiasta ei paljon puhuta. Sinä havahduit ja jatkoit eteenpäin.

Suoritin terveydenhuollon maisterin tutkinnon Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella opettajankoulutusohjelmassa ja tutustuin opettajakollegaan Aili Huhtiseen, jota myös kiinnosti kuolevan hoito. Yhdessä aloimme suunnitella ja järjestää vuosittain Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa kuolevan hoidon asiantuntijaohjelman seminaareja. Työmme jatkui kuusi vuotta. Yhdessä kirjoitimme tuona aikana kolme kirjaa kuolevan hoidosta, myös ensimmäisen suomalaisen saattohoidon oppikirjan nimeltään Kuolevan hyvä hoito (Edita 2011). 

Kirjoitat jälleen uudessa kirjassasi mystiikasta.

Kuolevan ihmisen selittämättömät kokemukset ovat mystisten kokemusten alueella, jonne myös pyhän Birgitan näyt, hänen Jumalalta ja Neitsyt Marialta saamansa ilmoitukset kuuluvat. Mystisiä kokemuksia on myös useilla muillakin pyhillä, mutta pyhällä Birgitalla niiden määrä, voima ja jopa historiallinen merkitys ovat vertaansa vailla.  Kuolevien kokemukset rohkaisivat tutkimaan asiaa syvällisemmin, jolloin sain yhteyden muutamiin kansainvälisesti arvostettuihin kyseisen aihealueen eli kuolemaan liittyvien mystisten selittämättömien kokemusten ja ilmiöiden tutkijoihin Englannissa ja Yhdysvalloissa. 

Kuolemisen prosessiin liittyviä hengellisiä ja selittämättömiä mystisiä kokemuksia tutkiessani olen huomannut, että ihmisiä ei kuolema kiinnosta, se työnnetään sivuun aivan kuin se ei koskettaisi ”minua” millään tavalla. Muut kyllä saattavat kuolla, mutta en minä eikä minun perheeni. Pelko on valtavaa. Joskus olen ajatellut, että ihmiset olisivat paljon onnellisempia, elleivät kokisi niin valtavaa kuolemakauhua. Voisivatko papit auttaa ihmisiä tutustumaan enemmän kuolemaan kristinuskon ilmoituksen mukaan, mikä lievittäisi pelkoa? Pyhien esirukoilijoiden kokemusten perusteella voidaan ajatella, että kuolemaa ei tarvitse pelätä, siinä ei ole mitään pahaa. Jumala on ilmoittanut selväsanaisesti, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen toisessa todellisuudessa, jossa isämme, äitimme ja muut rakkaat edeltä menneet läheisemme odottavat meitä. Myös Jeesus Kristus on ilmoittanut asian esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 17. luvussa. Siitä ei ole epäilystäkään.

Pyhä Birgitta ja pyhä Elisabeth Hesselblad ovat olleet viittana sinun hengellisyyden tielläsi. 

Pyhä Elisabeth Hesselblad on Pyhimmän Vapahtajan pyhän Birgitan sääntökunnan uuden haaran perustaja, joka opiskeli sairaanhoitajaksi Yhdysvalloissa. Hänen työkokemuksensa ovat toiselle sairaanhoitajalle luonnollisesti kiinnostavia ja ymmärrettäviä, vaikka hän tekikin työtä kokonaan eri aikakaudella. Myös hän sai selittämättömiä mystisiä ilmoituksia, ja ne antoivat hänelle varmuutta elämän suunnan valitsemisessa.  Olen kiitollinen siitä, että birgittalaissisarten ehdotuksesta ja kutsusta minusta tuli sääntökunnan maallikkojäsen, oblaatti. 

Miten olet edennyt hengellisellä tiellä ja mitä olet halunnut viestiä lukijoille?

Olen kirjoittanut ja toimittanut 14 kirjaa ja kääntänyt kuusi kirjaa. Kirjani ovat käsitelleet hoitotyötä, kuolemaa ja saattohoitoa sekä uskonnollista mystiikkaa. Suomennokset ovat käsitelleet hoitotyötä ja katolisen uskon eettisiä kysymyksiä. Itselleni merkittävimpiä ovat olleet kolme jesuiittaisä Gerard W. Hughesin kirjan suomennosta. Ne ovat merkittäviä siksi, että tapasin kirjoittajan useita kertoja Suomessa retriiteissä ja seminaareissa. Toinen hänen ohjaamansa retriitti osui vaikeaan ajankohtaan elämässäni, ja koen, että isä Gerryn opetuksesta ja hengellisestä ohjauksesta sekä hänen kirjastaan Pyhän yllättämä (Kirjapaja 2005) sain voimaa jatkaa eteenpäin. Suomentaessani hänen kirjojaan kuulin usein mielessäni hänen äänensä selittämässä innostuneena kyseistä käsillä olevaa aihetta, jolloin hänen puheessaan saattoi vilahtaa skotlantilainen murre. Isä Gerryn opetuksen ansiosta sain myös ignatiaanisen hengellisen ohjaajan koulutuksen.

Usko kristinuskon Jumalaan kulkiessamme elämämme tietä on kirjassasi tärkeä teema

Kirjassani Sinästä ja rakkaudesta hiljaisuuteen käsittelen espanjalaisen katolisen papin Raimon Panikkarin ajatusten pohjalta aihetta Jumalan kohtaamisesta kenen tahansa ihmisen tavallisessa elämässä eli miten ja millaisessa ”paikassa” Jumala koskettaa meitä. Sellaisia ovat läheinen ihminen, sinä, ja rakkaus, ilo, kärsimys, suru ja kuolema, rikkomukset Jumalaa kohtaan, anteeksianto, ratkaisevat hetket, luonto ja hiljaisuus. Kirjani voi auttaa ihmistä ymmärtämään elämänsä kulkua ja kokemuksiaan tärkeissä elämänvaiheissa. Se voi auttaa ymmärtämään itseään ja psyykkisiä reaktioitaan mieleenpainuvissa tapahtumissa, jotka ovat tietyllä tavalla yhteisiä kaikille ihmisille erityisesti hengellisestä näkökulmasta katsottuna. Kerron kirjassani myös ihmisen elämänmatkasta, uskonmatkasta, retriiteistä ja pyhiinvaelluksista ja millä tavoin Jumala on niissä läsnä puhuttelemassa.

Toivon sydämestäni, että ihmiset perehtyisivät kirjaani ja tarkastelisivat siinä esiintuotuja elämäntapahtumia oman historiansa valossa. Jumala puhuttelee meitä kutakin pienten vihjeiden avulla, jotka kuuluvat juuri meille ja joihin saattaa sisältyä myös häivähdys mystiikkaa.

Eräässä pyhän Birgitan rukouksessa on kohta: ”Herra, osoita minulle tie, ja tee minut halukkaaksi kulkemaan sitä”. 

Ajatus elämästä matkana ja tienä on tunnettu. Ihminen vaeltaa elämänmatkaansa yhdestä ”paikasta” ja pysäkiltä seuraavalle Jumalan juuri hänelle tarkoittamaa reittiä, johon kuuluu yhtä lailla arkea kuin juhlaa. Minulla on ollut hyviä oppaita omalla matkallani.

Raija Markkula