Elämä – jätä ovi auki… Opas palliatiiviseen hoitoon
Suomen Syöpäpotilaat ry on juuri julkaissut sekä nettisivuillaan että painettuna turkulaisen vaativan erityistason psykoterapeutin FT Florence Schmittin kirjoittaman 80-sivuisen opaskirjasen vakavaan sairauteen sairastuneiden (syöpä)potilaiden palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon liittyvistä kysymyksistä. Kirjanen ei ole tarkoitettu vain potilaille itselleen, vaan merkittävässä osassa siinä ovat myös kuolevien läheiset, puolisot, vanhemmat, lapset ja lastenlapset, myös hoitohenkilökunta. Se on ymmärrettävää, sillä eihän kuolema koske vain kuolevaa, vaan kaikkia ihmisiä hänen lähipiirissään.
Oppaan kantavana voimana on jokaisen ihmisen ja elämän kunnioittaminen ja se kannustaakin suhtautumaan kuoleman lähestymiseen mieluumminkin hyväksyvästi (kaikkien sairautta vastaan käytyjen taisteluiden jälkeen) kuin pelokkaasti ja kieltäen. Tämä koskee ennen kaikkea sitä, että sairaudesta ja lähestyvästä kuolemasta on hyvä kertoa avoimesti jopa kaikenikäisille lapsille, jotta he eivät sisäisessä mielenmaisemassaan vahingossakaan epäilisi omien joskus suuttumuksessa lausumiensa sanojen olevan syynä isän tai äidin tai muun läheisen kuolemaan. Totuuden kertominen toisille ja totuuden tunnustaminen itselle ovat myös tie vapautumiseen turhista taakoista ja avaavat samalla mahdollisuuden tuoda esiin sitä piilevää rakkautta, jota on jokaisessa ihmisessä.
Florence Schmitt tuo oppaassa hyvin esille sen, kuinka tärkeää sekä sairaan että hänen läheistensä kannalta on saada puhua sairauden ja kuoleman nostattamista ajatuksista toisten kanssa olivatpa he sitten omaisia tai asiantuntijoita, esimerkiksi terapeutteja. Asioiden ja ajatusten jäsentäminen on tärkeää. Teosta esitellessään Schmitt muistuttaa, ettei pidä antaa ”kuolemanpelon varastaa sinulta sitä elämää, joka on vielä jäljellä”. Pikemminkin tuon ajan voi käyttää hyvin, esimerkiksi hoitamalla kuntoon keskeneräisiä, mieltä jo pitkään painaneita asioita.
Schmitt kantaa paljon huolta kuolevan perheen hyvinvoinnista. Hän muistuttaa myös, että omista arvoista ja lähtökohdista käsin on tärkeää muodostaa itselle käsitys, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta voi paremmin myös vastata lasten esittämiin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Lasten on tärkeää saada varmuus siitä, että heidän elämänsä on turvattu myös vanhemman kuoleman jälkeenkin.
Oppaasta paistaa vilpitön pyrkimys lähestyä kuolemaan valmistautumista herkästi ja inhimillisesti, ihmislähtöisesti. Se antaa neuvoja, miten välttämättömään voi valmistautua, jotta palliatiivisen hoidon aika voisi jotenkin jopa vahvistaa ihmisen parhaita puolia vanhempana, puolisona, aikuisena tai lapsena. Samalla oppaan julkaiseminen on osa ”suurta kansallista projektia”, jolla pyritään edistämään palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatua.
Schmittin mukaan terveydenhuoltoalalla tarvitaan lisää koulutusta – eikä se kyllä muillekaan olisi pahitteeksi –, jotta ymmärrettäisiin, ettei palliatiiviseen hoitoon siirtyminen tarkoita luovuttamista. Se on ennen kaikkea ihmisarvoisen ja hyvän elämän varmistamista elämän loppuun saakka myös läheisistä huolehtien, elämän oven auki pitämistä. Oppaan viimeisen luvun otsikko tiivistää olennaisen: ”Kukaan ei saisi jäädä yksin.”
Marko Tervaportti
Florence Schmitt: Elämä, jätä ovi auki… Opas palliatiiviseen hoitoon siirtyvälle potilaalle ja hänen läheisilleen. Oppaan voi ladata tai tilata osoitteesta www.syopapotilaat.fi.
