ALOITE: Aikamme pyhimys – heikkojen ja syrjittyjen auttaja ja lohduttaja
Fides-lehdessä on syntynyt keskustelu siitä, että myös meidän aikanamme on maamme katolisessa kirkossa pyhiä ihmisiä, jotka ehkä voitaisiin julistaa autuaaksi tai mahdollisesti jopa pyhäksi. Tällainen henkilö on mielestäni edesmennyt kirkon eksorkisti isä Guy Barbier (kuvassa toinen vasemmalta).
Isä Guy toimi aina heikkojen, syrjittyjen ja unohdettujen ihmisten lohduttajana ja auttajana. Nuoruudessaan hän kärsi natsi-Saksan keskitysleireillä, papiksi vihkimisensä jälkeen hän toimi Ranskassa työläispappina. Siirryttyään Suomeen hän monena vuotena toimi syrjittyjen, kadulla asuvien ihmisten parissa auttaen heitä. Myöhemmin hän toimi sekä Ukrainassa että Virossa heikkojen ja unohdettujen ihmisten auttajana. Viimeiset vuotensa hän oli kirkkomme eksorkisti ja rakastettu rippi-isä.
Isä Guy, jonka tunsin, oli aina vaatimaton mutta puheissaan viisas. Hän aina oli muiden auttaja eikä koskaan nostanut itseään esille. Monien vuosien ajan hän piti messua Ekumeenisessa keskuksessa Myllyjärvellä.
Isä Guy oli mielestäni läheisessä suhteessa Jumalaan ja Jeesukseen. Hän oli mielestäni pyhä ihminen, jonka pyhyys pitäisi virallisesti selvittää, jotta kirkkomme vihdoinkin saisi oman aikamme pyhimyksen.
Jan-Peter Paul