Jäsenmaksu – konkreettinen tapa tukea kirkkoa

Viimeisen puolen vuoden aikana me Suomessa asuvat ja työskentelevät ja seurakuntaan rekisteröityneet aikuiset katolilaiset olemme saaneet kaksi kirjettä: ensimmäinen tuli piispaltamme Teemulta ja omalta kirkkoherraltamme, toinen kirje pari viikkoa sitten lähetettiin hiippakunnan talousneuvoston nimissä. Meitä pyydetään parhaan kykymme mukaan tukemaan kirkkoa maksamalla jäsenmaksua. En aio toistaa noiden kirjeiden sisältöä, mutta pyrin selventämään joitakin tärkeitä taustakysymyksiä.

Kirkko on hengellinen perheemme

Katolilaisena oleminen on Jumalan lahja, ja meidän pitäisi olla siitä ylpeitä. Olemme osa tätä ”hengellistä perhettä”, katolista kirkkoa. Tuota perhettä eivät synnytä rotu, kulttuuri tai kansallisuus, vaan yliluonnolliset siteet: me olemme Jumalan perhe maan päällä.

Kuten missä tahansa perheessä, myös kirkossa jokainen jäsen on mahdollisuuksiensa mukaan kutsuttu antamaan parhaansa kokonaisuuden hyväksi. Tällä tavalla jokainen antaa panoksensa ja jokainen hyötyy. Kukaan ei riitä itselleen. Niin kuin toiset tarvitsevat minun panostani, minäkin tarvitsen toisten palvelusta. Epäilemättä auttamalla kirkkoa me kaikki voitamme.

Kirkko huolehtii lastensa hengellisistä ja aineellisista tarpeista ja niidenkin tarpeista, jotka eivät kuulu kirkkoon ja hyväksyvät sen palveluksen. Tätä kirkko tekee: huolehtii ihmisten hengellisistä ja aineellisista tarpeista. Siksi voimme sanoa, että suoraan ja epäsuorasti, hengellisellä ja sosiaalis-karitatiivisella toiminnallaan, kirkko antaa panoksensa paremman yhteiskunnan luomiseen.

Aineellisia resursseja tarvitaan

Kirkon auttaminen, yhteistyö kirkon kanssa, tarkoittaa, että vastaa kirkon tarpeisiin, jotta sillä on taloudelliset voimavarat tehtävänsä toteuttamiseksi. Katolilaisille se on velvollisuus. ”Viides kirkon käsky (”Pidä huolta kirkon tarpeista”) tarkoittaa, että uskovien tulee mahdollisuuksiensa mukaan kantaa huolta kirkon aineellisista tarpeista” (Katolisen kirkon katekismus, 2043). Tämä on selvästi todettu kirkkolaissa (kirkon sisäistä elämää säätelevät normit): ”Uskovilla on velvollisuus auttaa kirkkoa sen aineellisissa tarpeissa, jotta kirkolla on se, mikä on välttämätöntä jumalanpalvelusta, apostolista ja karitatiivista toimintaa ja papiston soveliasta ylläpitoa varten. Heillä on myös velvollisuus edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja, muistaen Herran käskyn, auttaa varoillaan köyhiä” (kaanon 222).

Kirkko tarvitsee aineellisia resursseja tehtävänsä toteuttamiseksi, esimerkiksi:

• Jumalanpalveluselämän takaamiseksi. Se tarkoittaa, että tarvitsemme, ensi sijassa, asianmukaisen ja ylläpidettävissä olevan seurakunnan. Seurakunnasta aiheutuu kuluja: kynttilät, suitsutus, viini ja vesi, leipä, kukat jne. Myös alttarivaatteet on pestävä, kirkko on siivottava. Meidän on maksettava sähköstä, lämmityksestä, tontista, turvallisuudesta. Ne ovat tuhansia euroja kuukaudessa.
• Apostolinen ja karitatiivinen toiminta, diasporassa asuvien palveleminen, matkakulut, uskonnonopetusmateriaalit, koulutus, hiippakunnan yhteiset toiminnot, internetsivut, liturgiset kirjat ja muut julkaisut. Kaikki maksaa ja Suomi ei ole halpa maa.
• Papiston kohtuullinen ylläpito. Papeilla on kutsumus lähetystehtävään, joka on myös työtä ja vaatii taloudellista tukea: papit ovat ihmisiä, kansalaisia niin kuin muutkin, jotka tarvitsevat ruokaa, vaatteita, lääkäriä, heidän on maksettava veroja tulevaa eläkettä varten, ja kaikki maksaa. Palkka myös takaa heille riippumattomuuden, jolloin he voivat kokoaikaisesti omistautua kirkon palvelukseen.

Talouden lähteet

Taloudellisella tasolla kirkko elää ja toteuttaa tehtäväänsä saamiensa almujen, lahjoitusten ja testamenttitulojen avulla. Kaikki on tervetullutta. Mutta Suomessa kirkko elää myös jäsenmaksusta. Katolisen kirkon asema Suomessa on hyvin heikko verrattuna muihin kirkkokuntiin tai katolisen kirkon asemaan muissa maissa kautta maailman. Suomessa olemme yksinkertaisesti uskonnollinen yhdyskunta. Muissa maissa valtio auttaa kirkkoa paljon enemmän ja uskovat voivat antaa rahaa verotuksen kautta, mutta ei täällä. Tämä asema valtion edessä tarkoittaa joitakin velvollisuuksia ja oikeuksia. Yksi oikeus ja velvollisuus on kerätä jäsenmaksua. Se on todellinen ja oikeudenmukainen ratkaisu kirkon asianmukaiseksi tukemiseksi Suomessa.

Ennen meillä oli tapana sanoa esimerkiksi kesäleirien, hiippakuntajuhlan tai muiden yleisötapahtumien järjestämisen yhteydessä, että ”Saksa (Bonifatiuswerk) maksaa” tai ”hiippakunta maksaa” tai myöhemmin: ”seurakunta maksaa”. On aika ottaa askel eteenpäin kypsyydessä: ”Nyt minä haluan maksaa.” Minä olen kirkko, minä olen seurakunta, minä olen vastuussa sen viemisestä eteenpäin. Mutta tietenkin tämä tuki on toteutettava mahdollisuuksiemme mukaan.

Jos jäsenmaksua saadaan kerättyä laskelmien arvioidun mukaisesti, ei olisi tarvetta niihin jyrkkiin ja tuskallisiin toimenpiteisiin, joita jotkut asiantuntijat ovat suositelleet, kuten seurakuntien sulkeminen tai piispantalon myynti. Ratkaisu on käsissämme.

Parin kuukauden kuluessa saamme tietää tämän uuden jäsenmaksujärjestelmän kautta kerätyt tulot: silloin saamme kuulla määrän ja käyttötarkoituksen. Meidän on saavutettava läpinäkyvyys ja yksi haasteistamme on tiedottaa taloudesta paremmin. Hyvä informaatio auttaa ymmärtämään paremmin. Ja se kantaa aina hyvää hedelmää.

Kysymyksiä

Haluan jakaa kanssanne joitakin kysymyksiä, joita piispantaloon on tullut sähköpostitse tai puhelimitse tammikuun kirjeen seurauksena. En halua luetella kaikkia tapauksia, vaan valaista joitakin yleisimpiä kysymyksiä. On huomattava, että palaute jäsenmaksupyynnöstä on yleisesti ollut myönteistä, koska useimmat ihmiset tietävät, mikä tilanne on, mikä ongelma on ja mikä ratkaisu on. Ja lopulta tiedämme, mikä osa tuosta ratkaisusta kuuluu meille henkilökohtaisesti.

On myös ollut monia virheellisiä postitusosoitteita. Tarkoituksemme on ehkä jo kesään mennessä luoda uusi rekisteri, jossa seurakuntien jäsentiedot ovat oikein ja tietoturvallisesti. Olemme työstämässä sitä.

Monet ihmiset ovat ilmaisseet huolensa siitä, että eivät voi maksaa, koska ovat eläkeläisiä tai koska heidän tulonsa eivät yllä minimiin 15 000 euroa vuodessa. Kirjeissä on ollut taulukko, josta näkyy selvästi, kuka on mahdollinen maksaja ja mikä summa on. Jos et voi maksaa tuon taulukon mukaan, älä ole huolissasi: älä silloin maksa.

Toiset ovat sanoneet, että eivät halua maksaa ja siksi he haluavat jättää kirkon. Heille on vastattu, että yksi asia on taloudellinen apu, jonka voit antaa maksamalla jäsenmaksun, ja toinen asia on se, että kasteen kautta kuulut katoliseen kirkkoon huolimatta siitä, maksatko vai et, käytkö seurakunnassa vai et. Jäsenmaksua maksavien luettelo ei ole sama kuin kirkkoon kuuluvien luettelo; jälkimmäinen on kastekirjassa. Yleensä Suomessa ”kirkosta eroamisen” käsite viittaa taloudelliseen tukeen. Jotkut ihmiset on heidän pyynnöstään poistettu tästä jäsenmaksurekisteristä.

Toiset ovat kysyneet, pitääkö heidän maksaa täällä, jos he maksavat jo alkuperämaassaan. Heille on vastattu, että kirkko on yleismaailmallinen, mutta sijaitsee tietyssä paikassa. Jos asut ja työskentelet Suomessa, kirkkosi sijaitsee Suomessa. Ei ole kiellettyä lähettää rahaa kirkolle alkuperämaassasi, mutta asuessasi Suomessa katolinen kirkko tarkoittaa seurakuntaasi Suomessa. Ja tämä seurakuntasi tarvitsee taloudellista apuasi. Jos sinun on valittava niiden välillä, järkevintä on, että autat seurakuntaasi Suomessa.

Lopuksi haluan kiittää teitä kaikkia ymmärryksestänne, avustanne, taloudellisesta tuestanne ja rukouksistanne. Kaikki yhdessä Herramme Jeesuksen Kristuksen kanssa muodostamme kirkon Suomessa.

Siunatkoon Jumala teitä kaikkia anteliaisuudestanne.

isä Raimo Goyarrola
yleisvikaari