Paavi Franciscus: Kulkeminen Jeesuksen jäljessä
Paavi Franciscuksen saarna 52. kansainvälisen eukaristisen kongressin päätösmessussa, Budapest 12. syyskuuta 2021
Filippoksen Kesareassa Jeesus kysyi opetuslapsilta: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Mark. 8:29). Tämä kysymys ahdistaa opetuslapset nurkkaan ja merkitsee käännekohtaa heidän tiellään Opettajan jäljessä. He tunsivat hyvin Jeesuksen, eivät olleet enää vasta-alkajia: he olivat läheisiä, olivat todistaneet monia ihmetekoja, olivat vaikuttuneita hänen opetuksestaan ja seurasivat häntä minne hän menikin. Silti he eivät vielä ajatelleet Jeesuksen lailla. Puuttui ratkaiseva askel: Jeesuksen ihailemisesta Jeesuksen jäljittelemiseen. Tänäänkin Herra, katsoen meitä jokaista, kysyy meiltä henkilökohtaisesti: “Kuka minä sinun mielestäsi olen?” Kuka olen sinulle? Tuo jokaiselle meistä suunnattu kysymys ei vaadi pelkkää täsmällistä katekismuksesta opittua vastausta, vaan henkilökohtaista vastausta, oman elämän vastausta.
Tästä vastauksesta syntyy opetuslapseuden uudistuminen. Se tapahtuu kolmen askeleen kautta, jotka opetuslapset ottivat ja mekin voimme ottaa: ensimmäisenä Jeesuksen julistus, toisena ajattelu Jeesuksen kanssa Jeesus ja kolmantena kulkeminen Jeesuksen jäljessä.
1.Jeesuksen julistus. Kysymykseen “Kuka minä teidän mielestänne olen?” Pietari vastasi koko ryhmän edustajana: ”Sinä olet Kristus”. Pietari sanoo kaiken muutamalla sanalla, vastaus on oikea, mutta yllättäen tuon tunnustuksen jälkeen Jeesus varoitti ”ankarasti kertomasta hänestä kenellekään” (j. 30). Ihmettelemme: miksi noin jyrkkä kielto? Hyvästä syystä: sanoa että Jeesus on Kristus, Messias, on oikein mutta riittämätöntä. On aina vaara julistaa vääränlaista messiaanisuutta, joka on ihmisten eikä Jumalan mielen mukaista. Siksi tuosta hetkestä alkaen Jeesus alkaa paljastaa identiteettiään, “pääsiäisidentiteettiä”, jonka kohtaamme eukaristiassa. Hän selittää, että hänen tehtävänsä kyllä huipentuisi ylösnousemuksen kunniaan, mutta kulkien ristin nöyryytyksen kautta. Se tapahtuisi siis Jumalan viisauden mukaan, joka, kuten Paavali sanoo, ei ole “tämän maailman viisautta” eikä “tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta” (1. Kor. 2:6). Jeesus käskee vaikenemaan messiaanisesta identiteetistään, mutta ei kuitenkaan rististä joka häntä odottaa. Evankelista sanoo, että Jeesus alkaa opettaa ”avoimesti” (Mark. 8:32), että ”Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista” (j. 31).
Tämän Jeesuksen hätkähdyttävän julistuksen edessä mekin saatamme tyrmistyä. Mekin haluaisimme mahtavan messiaan, emme ristiinnaulittua palvelijaa. Eukaristia on edessämme muistuttaakseen meille kuka Jumala on. Se ei tee sitä sanoin vaan konkreettisesti, näyttäen Jumalan murrettuna Leipänä, ristiinnaulittuna ja annettuna Rakkautena. Voimme lisätä monia seremonioita, mutta Herra pysyy eukaristiassa, yksinkertaisuudessa, hän on Leipä, joka on valmis murrettavaksi, jaettavaksi ja syötäväksi. Hän on läsnä: pelastaakseen meidät hän tulee palvelemaan, antaakseen meille elämän hän kuolee. Tekee meille hyvää, että Jeesuksen julistus hätkähdyttää meitä. Joka on avoin sille on avoin seuraavalle askeleelle.
2.Ajattelu Jeesuksen kanssa. Herran julistuksen edessä Pietarin reaktio on tyypillinen ihmisen reaktio: kun risti, kärsimyksen mahdollisuus tulee näkyviin, ihminen kapinoi. Tunnustettuaan Jeesuksen messiaanisuuden Pietari pahastuu Opettajan sanoista ja yrittää taivutella hänet jatkamasta tiellään. Risti ei ole koskaan muodissa. Rakkaat veljet ja sisaret, risti ei ole koskaan muodissa: ei tänään eikä eilen. Mutta se parantaa sisältä. Ristiinnaulitun edessä koemme hyödyllisen sisäisen taistelun, katkeran konfliktin “Jumalan mukaisen ajattelutavan” ja “ihmisten mukaisen ajattelutavan” välillä. Yhtäällä Jumalan logiikka, nöyrän rakkauden logiikka. Jumalan tie on kaukana pakottamisesta, pöyhkeilystä ja triumfalismista, se pyrkii toisten parhaaseen aina itsensä uhraamiseen saakka. Toisaalla on “ihmisten ajattelutapa”: maailman, maailmallisuuden logiikka, joka kiinnittyy kunniaan ja etuoikeuksiin ja tarrautuu arvovaltaan ja menestykseen. Siinä ratkaisevat itseriittoisuus ja voima, se mikä saa eniten huomiota ja arvoa toisten edessä.
Tuon ajattelutavan sokaisemana Pietari veti Jeesuksen erilleen ja alkoi nuhdella häntä (vrt. j. 32). Ensin hän tunnusti Jeesuksen, nyt moittii häntä. Mekin saatamme laittaa Herran “erilleen”, panna hänet syrjään sydämessämme, pitää itseämme uskonnollisina ja hyvän edustajina ja kulkea tietämme omaksumatta Jeesuksen ajattelutapaa. Mutta tämä on totuus: hän kulkee kanssamme, on puolellamme tässä sisäisessä taistelussa, koska hän toivoo, että kuten apostolit mekin valitsemme hänen puolensa. On Jumalan puoli ja maailman puoli. Ero ei ole uskonnollisen ja uskonnottoman välillä. Olennainen ero on todellisen Jumalan ja oman itsemme jumalana pitämisen välillä. Kuinka kaukana onkaan Jumala, joka hallitsee hiljaa ristiltä, siitä väärästä jumalasta, jonka haluaisimme hallitsevan voimalla ja vaientavan vihollisemme! Kuinka erilainen onkaan Kristus, joka tarjoaa vain rakkautta, niistä mahtavista ja voittoisista messiaista, joita maailma ihailee! Jeesus järkyttää meitä, ei tyydy uskon julistuksiin, vaan pyytää meitä puhdistamaan uskonnollisuutemme hänen ristinsä edessä, eukaristian edessä. Meidän on hyvä olla palvoen eukaristian edessä mietiskellen Jumalan heikkoutta. Antakaamme aikaa adoraatioon. Se on rukoustapa joka liian usein unohtuu. Antakaamme aikaa adoraatioon. Antakaamme Jeesuksen, joka on elävä Leipä, parantaa meidät sulkeutuneisuudestamme ja tehdä meistä anteliaita, vapauttaa meidät jähmeydestä ja itsekeskeisyydestä ja pelastaa meidät halvaannuttavasta orjuudesta, jossa puolustamme vain omaa kuvaamme. Innoittakoon hän meitä seuraamaan häntä sinne minne hän haluaa viedä meidät. Ei minne minä haluan. Näin tulemme kolmanteen askeleeseen.
3.Kulkeminen Jeesuksen jäljessä, mutta myös Jeesuksen kanssa. “Väisty tieltäni, Saatana!” (j. 33). Tällä ankaralla käskyllä Jeesus palauttaa Pietarin paikalleen. Mutta kun Herra käskee jotakin, hän on jo valmiina antamaan sen. Ja Pietari hyväksyy armon ottaa “askel taaksepäin”. Kristinuskon tie ei ole juoksemista kohti menestystä, vaan alkaa askeleella taaksepäin – muistakaa tämä: kristityn tie alkaa askeleella taaksepäin, vapautumisella itsekeskeisyydestä, elämän keskipisteenä olemisesta. Silloin Pietari tunnistaa, että keskipiste ei ole hänen Jeesuksensa, vaan todellinen Jeesus. Hän lankeaa yhä, mutta anteeksiannosta anteeksiantoon tunnistaa yhä paremmin Jumalan kasvot. Hän siirtyy tuloksettomasta Kristuksen ihailemisesta konkreettiseen Kristuksen seuraamiseen.
Mitä tarkoittaa kulkeminen Jeesuksen jäljessä? Se on kulkemista eteenpäin samalla luottamuksella kuin hän, tietäen että olemme Jumalan rakkaita lapsia. Se on Opettajan tien seuraamista, hänen joka tuli palvelemaan eikä palveltavaksi (vrt. Mark. 10:45). Jeesuksen jäljessä kulkeminen on kulkemista joka päivä kohti veljiä ja sisaria. Siihen eukaristia meitä pakottaa: ymmärtämään että olemme yksi ruumis, antamaan murtaa itsemme toisten hyväksi. Rakkaat veljet ja sisaret, antakaamme Jeesuksen kohtaamisen eukaristiassa muuttaa meidät niin kuin se muutti suuret ja rohkeat pyhät joita kunnioitatte: tarkoitan etenkin Unkarin pyhää Tapania ja Unkarin pyhää Elisabetia. Kuten he, älkäämme tyytykö vähään. Älkäämme tyytykö uskoon joka on vain rituaalien toistamista, vaan ottakaamme vastaan ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jumalan skandaalimainen uutinen; hän on murrettu Leipä, joka antaa maailmalle elämän. Silloin iloitsemme ja tuomme iloa.
Tämä kansainvälinen eukaristinen kongressi on yhden tien päätepiste, mutta olkoon se ennen kaikkea lähtökohta. Kulkeminen Jeesuksen jäljessä kutsuu katsomaan eteenpäin, ottamaan vastaan armon tuoman käännekohdan ja herättämään meissä joka päivä tuon kysymyksen, jonka, kuten Filippoksen Kesareassa, Herra esittää jokaiselle meistä opetuslapsistaan: Kuka minä teidän mielestänne olen?
Franciscus
