Elokuussa Suomessa vieraili harvinaislaatuinen katolinen ryhmä Puolan etelärajalta Cieszynin kaupungista. Kyseessä oli 20 hengen ryhmä, jossa oli mukana pappi, muutama sääntökuntaveli, kymmenen kehitysvammaista tai psyykkisesti sairasta aikuista miestä ja heidän hoitajansa. Matkan teemana oli ”Suomen valloitus” – ryhmä ajoi viikossa viidellä autolla Helsingistä Rauman kautta Rovaniemelle ja sitten Rukan kautta takaisin. Kohokohtina olivat Muumimaailma Naantalissa ja joulupukki napapiirillä. Paluumatkalla Puolaan ryhmä pysähtyi vielä pariksi päiväksi Liettuassa vieraillakseen keskiaikaisessa Trakain linnassa.
Sain opastaa ryhmää Helsingissä 18. elokuuta kahdeksan tunnin ajan. Kävimme Kustaa Vaasan puistossa: Kustaa Vaasa, Helsingin perustaja, oli Sigismund III Vaasan isoisä, ja Sigismundhan siirsi Puolan pääkaupungin Krakovasta Varsovaan. Kävimme Senaatintorilla, Seurasaaressa, Oodissa ja Pyhän Henrikin katedraalissa, missä ryhmä sai viettää puolankielisen messun ja tavata ursuliinisisariamme. Majapaikkana Helsingissä oli Rastilan leirintäalue.
Yksi ryhmäläisistä, Józek, oli vakavammin vammainen – hänet piti aina nostaa bussista pyörätuoliin ja takaisin. Hän oli kuusissakymmenissä eikä pystynyt paljon puhumaan, mutta ymmärsi, mitä tapahtui, oli aina iloinen eikä valittanut mistään. Ryhmän johtaja Jola ja pappi Tomek totesivat, että Józekilta voi oppia elämää. Samoin Jola kertoi oppineensa takapenkillä istuneilta keski-ikäisiltä miehiltä arvostamaan jopa pimeällä ajamista – heille matka Puolasta Suomeen oli merkinnyt ensimmäinen yöajoa koko elämässä.
Opin samalla tuntemaan minulle ennestään täysin vieraan Pyhän Jumalan Johanneksen sairaalasääntökunnan (Ordo Hospitalarius Sancti Ioannis de Deo, O.H. – puolaksi tuttavallisemmin Bonifratzy, italiaksi Fatebenefratelli), jonka ylläpitämässä sosiaalitalossa ryhmäläiset normaalisti asuvat. Pyhä Jumalan Johannes oli portugalilainen ja eli 1500-luvulla. Sääntökunta on erikoistunut juuri psyykkisesti sairaiden auttamiseen, Puolassa se on toiminut jo 1600-luvulta.
Ryhmä löysi minut oppaaksi netin avulla puoliksi vahingossa – emme siis ennestään tunteneet, mutta varsinkin johtajan ja papin kanssa syntyi nopeasti välitön yhteys. Sain autettua ryhmää viikon aikana ”lennossa” niin, että pappi saattoi viettää messun Rauman Pyhän Ristin kirkossa ja Vaasan Pyhän Sydämen kappelissa. Kappelin ryhmälle avanneet Lasse ja Erna yllättyivät iloisesti ”enkeliryhmän” suunnittelemattomasta messusta.
Jonkinlaista ekumeenista kirkkohistoriaa koettiin vielä Ranualla, missä paikallisen ev.lut. seurakunnan vanhoillislestadiolainen kirkkoherra antoi seurakuntakirkon ryhmällemme käyttöön sunnuntaimessua varten (kuvassa). ”Oli ilo minulle, kun voin tällä tavoin palvella”, kirkkoherra totesi. Hän oli itse saanut kokea vastaavaa vieraanvaraisuutta katoliselta kirkolta toimiessaan ulkomailla turistipappina.
Jo mainittujen paikkojen ja kokemusten lisäksi matkan kohokohtia olivat Ranuan eläinpuisto, Oulangan kansallispuisto, Lapin-oppaana spontaanisti toiminut poro ja tietysti hyvin varustetut ja mukavat mökit, joista saattoi päästä suoraan saunasta luontoon uimaan. Matkalle muodostui myös tietynlainen Vaasa-dynastian teema, sillä Kustaa Vaasan puiston ja Vaasan kaupungin lisäksi ryhmä pysähtyi myös Porissa kaupungin perustajan Juhana-herttuan (Kustaan poika ja Sigismundin isä, Katariina Jagellonican mies) patsaalla. Myös Yyterin ranta oli monelle ryhmäläiselle elämys, vaikkei uimasäästä ollutkaan puhetta.
Ryhmä iloitsi myös ekumeenisesta kokemuksesta Suomessa. Katolis-luterilaisuus oli ryhmälle tuttua, sillä Cieszyn on Puolan luterilaisuuden keskuspaikka. Siellä katolilaisia on vain niukasti enemmän kuin luterilaisia. Yksi ryhmän hoitajista olikin puolalainen luterilainen. Ryhmä tykästyi Suomeen niin, että kerran jos toisenkin pohdittiin sairaalasääntökunnan tulemista tänne pohjoiseen tai mahdollisia tulevia matkoja muiden osallistujien kanssa. Sääntökunnan sosiaalitalossa on yhteensä toistasataa asukasta. Johtaja haluaa viedä heitä vuorotellen ulkomaanmatkoille näkemään maailmaa ja laajentamaan perspektiiviä. Häntä inspiroi ja ilahduttaa, kun asukkaiden silmät ja sydämet avautuvat.
”Yksi asukkaista kertoi elämäntarinansa vasta tällä matkalla, ja toinen alkoi matkan jälkeen käydä messussa. Kaikki ovat todella onnellisia ja kertovat matkasta muille asukkaille koko ajan”, johtaja Jola ja isä Tomek kertovat ”Suomen-valloituksen” vaikutuksista.
Emil Anton