Vuonna 1993 julkaistun ensimmäisen WWL-vainoraportin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) mukaan kristityt kärsivät vakavasta, erittäin vakavasta tai äärimmäisestä vainosta 40 maassa. Nyt 30 vuotta myöhemmin sama luku on lähes kaksinkertaistunut ja koskettaa jo 76 maata. Tällä hetkellä maailmanlaajuisesti noin 360 miljoonaa kristittyä eli yksi seitsemästä kärsii vähintään vakavasta vainosta tai syrjinnästä uskonsa vuoksi.
Jihadistinen väkivalta ja siitä johtuva pakolaisuus ovat muodostuneet pysyväksi ilmiöksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vainon taso on erittäin korkea peräti 26 maassa. Iskut ovat rajuimmillaan Nigeriassa, jossa fulaniheimojen, Boko Haramin ja Länsi-Afrikan Isisin taistelijat tuhoavat kristittyjen yhteisöjä. Iskuissa kuoli viime vuonna 5 014 kristittyä, mikä vastaa maailmanlaajuisesti noin 90 %:a raportointikauden kristittyjen murhista.
Kiina pyrkii edistämään kansainvälisesti omia näkemyksiään ihmisoikeuksista ja kampanjoi uskonnonvapauden ja muiden universaalien ihmisoikeuksien uudelleenmäärittelyn puolesta. Pohjois-Korea on palannut WWL-raportin kärkeen, jossa se on ollut edellistä raportointikautta lukuun ottamatta vuodesta 2002. Nousun taustalla on ”taantumuksellisen ajattelun” vastainen laki, joka teki kaikista ulkomaisista julkaisuista kuten Raamatusta laittomia.
Suomen Open Doorsin lehdistötiedotteesta