Juho Sankamo on äskettäin julkaissut teoksen Alkukirkon salaisuus (Perussanoma 2018) jossa hän selvittää, mitä me nykytutkimuksen valossa voimme tietää alkukirkosta. Syntyessään kristinusko merkitsi “kosmista kapinaa”, kulttuurin, arvojen ja yhteiskuntajärjestyksen vallankumousta, ja siitä alkoi sen voittokulku maailmassa. Meillä täällä sekularisoituvassa Euroopassa on ehkä jotain opittavaa noista alkukirkon ajoista. Sankamon kirja onkin viimeisimpään tutkimustietoon nojautuva yleistajuinen esitys alkukirkosta. Paitsi Raamattua ja kirkkoisien kirjoituksia hän hyödyntää kirjassaan myös arkeologisia tutkimustuloksia. Ajattelin, että olisi asiallista tarttua menevää miestä hihasta ja pyytää haastattelua. Juho Sankamo on nimittäin äskettäin liittynyt katolisen kirkon jäseneksi. Epäilin, että sen on täytynyt olla herätyskristillisestä taustasta ponnistavalle tiedemiehelle ja luterilaisen kirkon papille ja perheelliselle miehelle melkoinen harppaus. Sehän merkitsi leipäpuun menettämistä.
Kertoisitko siis hiukan itsestäsi?
Olen Juho Sankamo, entinen luterilainen pappi ja Raamatun opettaja. Olen alkujaan Kotkan poikia, mutta nykyään asun perheeni kanssa Turussa. Jeesus-tutkimuksen alaan kuuluva väitöskirjani (Jesus and the Gentiles, Åbo Akademi, 2012) käsitteli Jeesuksen suhdetta ei-juutalaisiin. Aihe liittyy olennaisesti lähetystyön perusteisiin. Jatkan edelleen tutkimusta Åbo Akademissa aiheenani temppelin merkitys Jeesuksen missiossa. Tavoitteenani on siitäkin aiheesta saada kirja ulos markkinoille. Olen aina pyrkinyt siihen, että omassa työssäni akateeminen raamatuntutkimus ja toisaalta hengellinen, kirkollinen Raamatun opetus kulkisivat sulassa sovussa toinen toisiaan tukien ja rikastuttaen. Tässäkin mielessä usko ja tieto kuuluvat yhteen.
Missä opiskelit?
Perustutkinnon suoritin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja tohtoriksi opiskelin Turussa Åbo Akademissa. Sen lisäksi asuin ja opiskelin vuoden 2010/2011 Jerusalemin Hepreankielisessä yliopistossa. Jerusalemissa syvennyin erityisesti Israelin kuninkaiden historiaan, arkeologiaan ja Assyrian kirjoituksiin.
Luterilaisesta papista katolisen kirkon rivijäseneksi
Olet siis ollut luterilainen pappi?
Toimin pappina kymmenen vuotta. Ensin Ulvilan maalaisseurakunnassa, sitten Mikaelin kaupunkiseurakunnassa ja lopulta Raamattuopiston julistustyöntekijänä. Mutta jouduin luopumaan pappisvirasta liittyessäni katoliseen kirkkoon vuonna 2018.
Mistä moinen impulssi?
Katolinen kirkko ei tosiaan ollut minulle alun perin millään tavalla tuttu. Olen kotoisin suvusta, jossa luterilainen herätyskristillisyys on kuulunut elämään ja olen saanut varttua seurakunnan yhteydessä. Vielä opiskeluaikanakaan en tuntenut katolista kirkkoa juuri lainkaan. Vasta naimisiinmenoni jälkeen tämä maailma tuli lähemmäksi, koska vaimoni kautta tutustuin hänen katolilaiseen ystäväänsä. Yhteisten keskustelujen kautta kiinnostuin katolisesta teologiasta. Luin Katolisen kirkon katekismuksen ja Raniero Cantalamessan teoksia. Pidän Cantalamessaa suuressa arvossa teologina. Huomasin ajattelevani asioista samalla tavalla kuin katolinen kirkko uskoo ja opettaa. Ajattelen, että katolisesta katekismuksesta suuri osa on sellaista, minkä ainakin hiukan konservatiivisesti ajatteleva luterilainen voi hyväksyä, yhteistä on valtavan paljon.
Asuessamme vaimoni ja esikoispoikamme kanssa Jerusalemissa sain etäisyyttä luterilaiseen kirkkoon. Kävin Jerusalemissa monenlaisten kristillisten yhteisöjen tilaisuuksissa, mutta eniten kävin katolisissa messuissa.
Luterilaisessa kirkossa minua häiritsi sen yltiöpäinen liberalismi ja feminismi, mutta en lähtenyt luterilaisesta kirkosta siksi, että olisin ärsyyntynyt kirkon nykytilan vuoksi. Luterilaisen kirkon sisällä tapahtuu paljon hyvää ja Jumala toimii siellä. Luterilaisessa kirkossa on paljon katolilaisia piirteitä. Nimenomaan katolisesta kirkosta luterilaiset ovat perineet Raamatun, sakramentit, kirkkovuoden, ja vaikka jumalanpalvelusjärjestyksen. Ajattelen, että kun luterilaiset syventyvät uskon perusteisiin, he pakostakin lähentyvät katolista kirkkoa. Katolinen kirkko on sanoittanut tärkeimmät opit Kristuksesta ja Kolminaisuudesta. Katolinen kirkko on kirkko, jonka Kristus rakensi apostoliselle kalliolle. Tuo kirkko on pyhä äiti kirkkomme. Tässä on perussyy, miksi palasin sen huomaan.
Luterilaisen kirkon liberalisoituessa monet uskovat siirtyvät vapaisiin suuntiin. Toiset siirtyvät tiukempiin luterilaisiin järjestöihin. Suuressa mittakaavassa luterilainen kirkko on muutenkin pieni, joten minusta olisi tuntunut vieraalta siirtyä pienestä kirkkokunnasta johonkin sen konservatiiviseen järjestöön, joka jakaa samat käsitykset kuin itselläni on. Arvostan sitä, että katolisella kirkolla on katto korkealla ja seinät leveällä. Sinne mahtuu kaikenlaista porukkaa, mutta sen oppi on selkeä ja pysyy alkuperäisessä muodossa.
Joku voi ajatella, että rikoin pappeuslupaukseni, kun jätin taakseni luterilaisen kirkon. Itse en koe näin. Luterilaisen itseymmärryksen valossa meidän on oltava kuuliaisia Kristukselle ja totuudelle. Meidän tehtävämme on omalta osaltamme rakentaa Kristuksen kirkkoa. Kun luterilainen kirkkokunta aktiivisesti ajaa skismaattisia ratkaisuja – esim. samaa sukupuolta olevien avioliittoja – niin mietin, mitä siinä rakennetaan ja rikotaan. Kyllä se ainakin rikkoo kristikunnan rivejä.
Lasten rooli tässä ratkaisussani oli myös keskeinen. Meillä on vaimoni Caritan kanssa neljä lasta – viides syntyy pääsiäisen hujakoilla. Mietin, minne johdatan perhettäni. Katolinen seurakuntaelämä tarjoaa hengellisen kodin, jonka yhteydessä on turvallista elää ja kasvaa uskossa. Katolisella kirkolla on omat vaikeutensa ja skandaalinsa, mutta Jeesuksen Pietarille osoittama perustehtävä ”ruoki minun lampaitani” toteutuu siellä hyvin. Tiedän, että olenpa missä päin maailmaa tahansa, voin löytää paikallisen katolisen kirkon, joka hoitaa sille uskottua tehtävää. “Ruoki minun lampaitani.”
Mitä palautetta olet saanut ratkaisusi vuoksi?
Luonnollisesti ratkaisuni oli monille järkytys. Olen myös saanut rohkaisevaa palautetta. Olen suhteellisen nuori ja minulla on iso perhe. Kysymys perheen toimeentulosta on konkreettinen ja tärkeä. Luterilaisen kirkon pappina minulla olisi ollut varma elanto. Joku toinen olisi voinut pysyä luterilaisen kirkon pappina ja sitten eläkkeelle päästyään siirtyä katoliseen kirkkoon, mutta minä en halunnut elää elämääni sillä tavalla. Olisin saanut elää ristiriitatilanteessa yli 30 vuotta – eläkepäiviä odotellessa. Pyhän Birgitan tavoin minunkin rukoukseni oli tämä:
On onnetonta vitkastella,
on vaarallista jatkaa matkaa;
vastaa siis kaipaukseeni
ja osoita tie.
Opetusohjelmien myynti on nykyinen päivätyöni, sen lisäksi luennoin ja opetan kouluissa. Yhteistyöni jatkuu Raamattuopiston kanssa. Olen julkaissut kirjani heidän kustantamonsa Perussanoman kautta. Koen, että meillä on hengellinen yhteys hyvin monenlaisiin kristittyihin, olivatpa he luterilaisia, helluntailaisia, ortodokseja tai katolilaisia.
Alkukirkon salaisuus ei tosiaan ole sinun ensimmäinen kirjasi.
Olen julkaissut Perussanoman kautta kolme teosta. Ensimmäinen oli Henkivallat (2014) sitä seurasi Israelin kuninkaiden maailma (2015). Alkukirkon salaisuus on siis kolmas kirjani.
Uskon esikäppäilyä Indiana Jonesina
Sanoit, että käyt luennoimassa ja opetat. Kerro vähän tästä.
Käyn luennoimassa kouluissa teemalla Indiana Jonesin johdatus arkeologiaan. Käyn läpi historiallisia kiinnostavia aiheita, kuten Egyptin pyramidit, Kiinan Terrakotta-armeija ja Jerusalemin Vanhan Testamentin ajan haudat, joista on löytynyt vanhimmat Raamatun kirjoitukset. Nykyään monet koulut ovat sulkeneet ovensa seurakunnilta, mutta arkeologia-teema kiinnostaa. Sivutuotteena siinä voi huomata, että Raamatun historia ei kuulukaan satujen maailmaan vaan Lähi-idän historiaan. Samalla Indy-luennot johdattavat ihmiset pohtimaan, miksi faaraot rakennuttivat niin suuria hautamonumentteja? Onkohan kuoleman jälkeen elämää? Uskonnolliset kysymykset ovat meissä ihmisissä todella syvällä. Niitä ei kannattaisi kieltää.
Keskiajalla katolinen kirkko kehitti käsitteen praeambula fidei, jonka suomalaiset teologit ovat kääntäneet “uskon esikäppäilyksi”. Tällä fiinillä käsitteellä tarkoitetaan, että luonnollinen ja yleismaallinen ymmärrys antaa meille vihjeitä Jumalan olemassaolosta ja johdatuksesta. Tällaisella uskon esikäppäilyllä ei saavuteta vielä “pelastavaa uskoa”, mutta päästään ainakin sinne päin.
Sekularisaation myötä alaa on vallannut ajatus, että Raamattu on satukirja, jonka kaikki henkilöt ja tarinat ovat tuulesta temmattuja ylivilkkaan mielikuvituksen tuotteita. Arkeologiset löydökset eivät synnytä uskoa, mutta parhaassa tapauksessa tutkimustulokset voivat raivata esteitä uskon tieltä, kun ihminen tajuaa, että tieteellinen tutkimus Palestiinan alueen arkeologiasta tukee Raamatun kertomuksia ja osoittaa, että niillä on historiallista todistusvoimaa.
Välttämättömän tärkeä kirkko
Mikä motivoi tutkimustyötäsi ja kirjoittamistasi?
Kirkosta kirjoittaessani kirjoitan Jumalan perheväestä, jonka poika olen, kirjoitan kansasta, johon kuulun, kirjoitan ruumista, jossa olen jäsenenä, kirjoitan laumasta, jossa olen lampaana. En kirjoita ulkopuolisena tarkkailijana vaan sisäpiiriläisenä, jolle tämä näkyvä ja näkymätön, yksi, pyhä, apostolinen ja katolinen kirkko, Kristuksen kirkko, on valtavan rakas ja välttämättömän tärkeä.
Haastatteli Kirsti Ellilä