Seurakuntayhteyden lämpöä keskellä talvista Jyväskylää
Matkakertomus Jyväskylän Pyhän Olavin seurakunnasta 22.-24.3.2024
tyneenä lähden matkaan kohti seurakuntaa, joka on äidin lailla kantanut kaikkia kolmea aikaisempaa matkakohdettani. Pyhän Ursulan, Nasaretin pyhän perheen ja Pyhän Joosefin seurakunnat ovat alkujaan kuuluneet Pyhän Olavin seurakunnan alueeseen. Minulle Pyhän Olavin seurakunta Jyväskylässä on aivan uusi tuttavuus. Etukäteen en tunne sieltä ketään.
Matkaseurakseni saan mieheni ja automme halkoo lumisia teitä neljä tuntia. Kun pääsemme perille, löydämme tiemme suoraan kodikkaaseen, pieneen kirkkosaliin, jota koristavat pilarimaiset lasimaalaukset. Istumme penkkiin ja odotamme puhuttelevassa hiljaisuudessa ristintien hartauden alkamista.
Nuo 16 lasimaalausta esittävät kirkon pyhiä. Huomaan, että ne on tilattu taiteilijalta ja maalauksien alareunassa on lahjoittajien nimet. Nimi Starczewski toistuu muutaman kerran. Leopold Starczewski oli aikoinaan Jyväskylän seudun ensimmäinen katolilainen sitten reformaation. Hänen rohkaiseva tarinansa kertoo puolalaisesta Venäjän armeijan leivissä Helsingissä eläneestä miehestä, josta tuli Vaajakosken tehtaan makeismestari 1920-luvulla. Vakaana katolilaisena hän oli puolalaissuomalaisen perheen isä, joka koko elämällään todisti uskollisesta ja lannistumattomasta hengellisyydestä. Sunnuntaimessuun perhe osallistui säännöllisesti vaikkakin aluksi vain radion välityksellä Puolassa tai Vatikaanissa vietettyihin messuihin. Yhteys Helsingin katoliseen papistoon oli katkeamaton etäisyydestä huolimatta. Vuonna 1943 kirkko tuli lähemmäksi, kun Vaasankadun kappeli voitiin ottaa messukäyttöön. Pyhän Olavin seurakunta perustettiin Jyväskylään 1949 ja nykyinen kirkko vihittiin käyttöön 1962.
Pyhän ristisi kautta…
Kirkkosaliin kertyy joukko burmalaissyntyisiä kristittyjä odottamaan kanssamme kareninkielisen ristintien hartauden alkua. Isä Amando Dee Di tulee pienessä ristisaatossa ja hartaus alkaa.
Pè côbe Ne Kristu, pè hémohéryá Nè. — Dô Nè Krusu akhye, Nè ihtakakhye hekhuphu. [Kumarramme ja ylistämme sinua, Herra Jeesus Kristus. — Koska pyhän ristisi kautta lunastit maailman.]
Perjantai-illan ristintien hartaus isä Amandon kanssa.
Vaikka en ymmärrä kieltä, 14 asemaa kuvineen kuljettaa minua askel askeleelta pitkin Jeesuksen kärsimystietä. Tuntemukseni on varmasti tuttu suurimmalle osalle Suomessa asuvista katolisista sisaristani ja veljistäni. Kieli, jota käytetään, ei hetikään avaudu ymmärrykselle, mutta hartauden melodia, poljenta, kumarrukset ja kulku kiinnittävät kaikki rukoilijat hartauteen. Tämä vahvistaa kokemusta, että kuljemme samaa kristittyjen tietä.
Palveluksen jälkeen isä Amando kertoo lähtevänsä viikonlopuksi Seinäjoelle. Hän kiertää Suomea palvellen erityisesti kaikkia Myanmarista tulleita katolisia pakolaisia. Suomeen on asettunut burmalaisia pakolaisia 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Tällä hetkellä heitä on noin 500 ympäri maatamme. Useimmiten heidän tiensä on kulkenut thaimaalaisen pakolaisleirin kautta. Näiden pakolaisten ei ole mahdollista palata kotimaahansa. Isä Amando on tullut Suomeen vuonna 2015 kutsuttuna palvelemaan juuri näitä pakolaisia. Heitä hän kohtaa eripuolilla Suomea pieninä yhteisöinä mm. Vaasan seudulla, Espoossa, Vantaalla sekä aina eteläisestä Kotkasta pohjoiselle Rovaniemelle ulottuvalla alueella. Säännöllisesti hän viettää kareninkielistä messua Kuopiossa kuukauden toisena sunnuntaina ja Helsingissä Pyhän Henrikin katedraalissa myanmarinkielistä messua kuukauden kolmantena sunnuntaina. Jyväskylässä isä Amando on huolehtinut jo yhdeksän vuotta paitsi isosta joukosta burmalaisia, niin myös englanninkielisistä messuista ja sen ympärillä kokoontuvasta kansainvälisestä katolilaisten joukosta.
Herra pitää meistä huolen kuin paimen laumastaan
Lauantaipäivämme alkaa aamukymmeneltä messulla, jossa meitä on vain kourallinen paikalla. Rippituoli on ahkerassa käytössä. Messu alkaa verkkaisesti ajallaan ja isä Anders toimii alttarilla ilman avustajia. Kaikki yhdymme lukijan johtamaan psalmin kertosäkeeseen ”Herra pitää meistä huolen kuin paimen laumastaan”. Liturgia etenee mutkattoman yksinkertaisesti ja arvokkaasti. Me kaikki läsnäolijat tulemme ravituksi sekä Jumalan sanalla että eukaristialla. Tästä on hyvä aloittaa uusi päivä.
Isä Anders Hamberg on ollut Pyhän Olavin seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2016. Itsenäisen seurakunnan juuret ovat Viipuriin vuonna 1799 perustetussa Pyhän Hyacinthuksen seurakunnassa, joka siirtyi Lahden kautta Jyväskylään vuonna 1943. Alkujaan Pyhän Olavin seurakunnan alue käsitti Helsinki-Tampere-Turku-linjan pohjoispuolella olevan Suomen. Idässä rajana oli Neuvostoliitto/Venäjä, lännessä Pohjanlahti ja pohjoisessa Suomen kaukaisimmatkin perukat Ivaloa ja Inaria myöten. Seurakunta on tätä nykyä jäsenmäärältään pienin hiippakuntamme seurakunnista eikä sillä ole toistaiseksi omia ulkopaikkakuntia hoidettavanaan. Kuitenkin isä Andersin apua tarvitsee mm. Pyhän Ristin seurakunta Tampereelta. Niinpä Jyväskylästä papin tie vie kerran kuukaudessa Pohjanmaan Seinäjoelle viettämään messua.
Isä Anders esittelee loppuun kuluneita seurakunnan tiloja. Kirkkotila on tiettävästi hyvässä kunnossa, mutta talo kaikkine tiloineen sen kyljessä odottaa joko remonttia, korjausta tai jopa mahdollista myyntiä. Seurakuntakeskus käsittää pappilan, kirkkoherranviraston, sisarten asunnot ja kappelin, opiskelija-asuntolan, seurakuntasalin ja lastentarhan tilat. Seurakunnassa sisaret ovat hoitaneet lasten opetusta alusta pitäen. Ensin olivat pyhän Lucian katoliset sisaret ja vuodesta 1962 pyhän sydämen sisaret ja edelleen vuodesta 1976 alkaen ursuliinisisaret. Lastentarhan ja asuntolan hoitamisen ursuliinisisaret joutuivat jättämään vuonna 2020, kun toimitilojen myyntiä alettiin suunnitella ja Jyväskylän kaupungin kanssa ei enää päästy sopimukseen lastentarhatoimesta. Sen jälkeen tiloja on koetellut vesivahinko vuonna 2023, jonka jäljiltä erityisesti pappilan tilojen kunnostus on kesken. Sisarten lähdettyä Jyväskylästä kirkkoherra yksin vastaa asuntolasta ja sen vuokralaisista. Lastentarhan tiloissa tänä päivänä kokoontuvat sekä johdantokurssilaiset että lauantaikurssilaiset ja osa tiloista on asuntolan yhteistiloina.
Kierrettyämme seurakuntakeskuksen on aika mennä isä Andersin kanssa lounaalle. Mukaamme liittyvät mieheni ja meille yösijan tarjonnut ystävämme Lea Goyal. Kävellessämme isä Anders kertoo, kuinka hänen tiensä katoliseksi papiksi on kulkenut monien opinahjojen kautta. Tie alkoi Turun Åbo Akademiissa, mutta pian se vei kahdeksi vuodeksi Lontooseen. Siellä hän opiskeli Allen Hall -seminaarissa ja jesuiittojen perustamassa Heythrop Collegessa. Täältä tie kulki Roomaan paavilliseen Gregoriana-yliopistoon ja Collegium Germanicumiin. Isä Andersia edeltäviä Suomessa palvelleita pappeja Collegium Germanicumissa ovat olleet reformaatioaikamme marttyyri Johannes Jussoila ja reformaatioajan jälkeen toinen ensimmäisistä suomalaissyntyisistä katolisista papeista mons. Adolf Carling.
Piispa Teemu Sippo SCJ vihki isä Andersin papiksi Pyhän Henrikin katedraalissa kesällä 2014. Ennen Jyväskylään asettumista hän toimi kappalaisena Turussa Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa, isä Peter Gebaran SCJ alaisuudessa. Isä Andersin äidinkieli on ruotsi ja siksi hänelle on hiippakunnassamme uskottu ruotsinkielisten katolilaisten palveleminen, vaikka viime vuosina muitakin ruotsia taitavia on tullut jakamaan tätä tehtävää. Isä Anders toimii myös moderaattorina Gregorius-yhdistyksessä ja viettää kuukausittain yhdistyksen tridentiinistä messua Helsingissä. Jyväskylässä hän viettää tridentiinistä messua sen ystävien kanssa tiistai-iltaisin.
Lounaan jälkeen isä Anders kiiruhtaa valmistelemaan palmusunnuntain viettoa kirkolle ja ystävämme vie meidät tutustumaan Jyväskylän kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Näin saamme ensimmäistä kertaa tutustua kunnolla tähän kaupunkiin. Kaupunki on Suomen seitsemänneksi suurin ja tänne mahtuu monenlaista elämään. Käy ilmi myös, että kansallisuuksien kirjo kirkossamme kantaa hedelmää myös sen jäsenten yhteiskunnallisena aktiivisuutena maahanmuuttajatyössä. Pyhän Olavin karitatiivisen työn johtajana toimivan Gloria Lapitanin nimi on tuttu jyväskyläläisille Monikulttuurikeskus Gloriasta. Yhteiskunnallinen osallistuminen on lähimmäisen rakastamista, humanitaarista yhteiseloa kaikkien Jumalan luomien arvokkaiden ihmisten parissa.
Palmusunnuntain kulkue lähtee.
Herran kärsimisen palmusunnuntai
Palmusunnuntaina seurakuntakeskuksen sisäpihalle kertyy runsas väkijoukko. Jokainen saa kantaakseen pienen palmunoksan. Kanttorin tehtävää hoitava Fabian Kreutz on saksalaissyntyinen. Hän on kohta 20 vuotta asunut Suomessa ja hänen molemmat lapsensa ovat myös aktiivisia seurakuntalaisia. Fabian kehottaa väkijoukkoa harjoittelemaan hymniä 314. Sen me teemme. Kun kaikki on valmista, isä Anders vihmoo väen palmunoksineen vihkivedellä. Sitten kulkue lähtee hunnutetun ristin perässä, ensin alttaripalvelijat ja kirkkoherra punaisessa kasukassaan, perässään kaikki väki laulaen: ”Lauda, Jerusalem, Dominum, lauda Deum tuum Sion. Hosanna, hosanna, hosanna Filio David. — Kiitä, Jerusalem, Herraasi, kiitä Jumalaasi, Siion. Hoosianna, hoosianna, hoosianna Daavidin Poika.”
Kirkko täyttyy ihmisistä ääriään myöten. Kun messun sanan liturgia etenee evankeliumin lukuun, kansa nousee ylös. Kuuntelemme pitkän vaikuttavan evankeliumin kolmen miehen sitä meille lukiessa. Erkki Luoma-aho lukee Markuksen evankeliumista Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimyshistorian kertojan osuudet, Heikki Paavisto muiden henkilöiden repliikit ja isä Anders Kristuksen lausumat sanat. Miesten lukiessa Markuksen teksti herää eloon. Lukijan äänen vaihtuessa mieleen piirtyvät vahvasti tapahtumat Jeesuksen kärsimystiellä: Betanian nardusöljyn vuodattamisen, kiirastorstain illallisen, Getsemanen, Juudaksen suudelman, Pietarin kieltämisen, pappien ja hallitusmiesten kuulusteluiden kautta ristin tielle ja lopulta Golgatan kukkulalle ryövärien keskelle – Johanneksesta ja Mariasta huolehtivan katseen kautta ristinkuolemaan ja hautaan.
Jeesuksen Kristuksen kärsimyshistoria luetaan kolmen miehen voimin.
Erityisen vaikutuksen tekee papin lausumat Jeesuksen sanat, niiden vähyys, mutta sitäkin suurempi vaikuttavuus. Pappi punaisessa kärsimyksen kasukassa todella edustaa Kristusta. Hänen vaitonaisuutensa kertoo, kuinka Jumalalle vihitty pappi puetaan Kristuksen vaateeseen kuuntelemaan, palvelemaan ja kärsimään yhdessä laumansa kanssa, niin kuin Jeesus vaitonaisena otti kantaakseen koko maailman synnin astuessaan ristin tielle ja kuollessaan ristillä. Kun evankeliumissa olemme edenneet kohtaan, jossa Kristus kuolee ristillä, me polvistumme ja hiljaisuus täyttää kirkkosalin pitkäksi aikaa. Vielä seuraamme Herramme hautaan laskemisen. Hiljaisuuden saattelemana siirrymme suoraan evankeliumista uskontunnustuksen kautta esirukouksiin ja kohta musiikin säestäessä eukaristia viettoon. Ruumiillaan ja verellään Herramme meitä joka päivä ravitsee maailman loppuun asti, niin tänäkin palmusunnuntaina Pyhän Olavin seurakunnassa.
Erkki ja Vilma Luoma-aho ja poikansa kanssa.
Pyhän Olavin seurakunta on lämminhenkinen perhe
Seurakuntasalissa kahvitarjoilut ovat valmiina. Kanttori Fabian on poikansa Leon ja muiden innokkaiden avustajien kanssa kattanut tarjoilupöydän. Auttavista käsistä ei ole puutetta, sillä kaikki seurakuntalaiset tulevat mielellään mukaan — näin kertoo yli 20 vuotta seurakuntaan kuulunut Marjo-Riitta Pihl, joka tänään toimi myös lukukappaleiden yhtenä lukijana. Kahvipöydässä tapaan Luoma-ahon perheen. Koko perhe ”katolilaistui” vuonna 2012. Erkki kertoo olleensa perheensä edelläkulkija tällä tiellä. Häneen teki mykistävän vaikutuksen osallistuminen Jyväskylän kristillisten seurakuntien yhteistyötoimikunnan rukousviikkoon, jossa hän ensikertaa tutustui katoliseen kirkkoon. Katolinen rukouselämän syvällisyys oli niin vaikuttavaa, että tästä alkoi tiivis tutustumisjakso, jonka päätteeksi ollaan tässä. Tähän vaimo Vilma lisää, että heidän nuorempi poikansa on kasteessa katoliseen kirkkoon liitetty, siis syntyjään katolilainen. Erkki toimii paitsi lukijana niin myös seurakunnan neuvostoissa ja pojatkin ovat innokkaita alttaripalvelijoita messuissa. Tänä palmusunnuntaina toinen heistä toimi myös esirukoilijana.
Heikki Paavisto ja Fabian Kreutz.
Heikki Paaviston kohtaan aurinkoisesti hymyilevänä seurakunnan suntiona ja messupalvelijana. Niin hän itseään nimittää. ”Kun ursuliinisisaret väistyivät seurakunnastamme, minusta on tullut eräänlainen suntio. Saan tehdä messun valmistelut lähes aina. Kannan huolta myös kirkon piha-alueiden huollosta. Välillä yksin, välillä kevät- ja syksytalkoissa yhteistyössä muiden vapaaehtoisten kanssa”, hän toteaa reippaasti. Heikki on ollut osa seurakuntaa jo vuodesta 2005 alkaen. Hän on tutustunut moniin seurakuntaa kaitsenneisiin pappeihin. Ensin oli kirkkoherrana isä Zdzislaw Huber SCJ. Häntä seurasivat isät Paolo Berti, Krystian Kalinowski, isä Francisco Garcia ja nyt isä Anders Hamberg. Heikki on kirkkoherralle hyvänä apuna kaikissa teknisissä kysymyksissä kiinteistöjen hoidossa ja talouskysymyksissä. Matkaa kirkolle Heikillä kertyy Jämsän kodilta yli 70 km suuntaansa, mutta se ei saa Heikin hymyä hyytymään. Hän selvästi viihtyy seurakunnassa ja on valmis antamaan aikaansa kirkolle, kunhan töiltään armeijassa ehtii. Heikki miettii, että uutta tänä päivänä seurakunnassa on, että siihen on viime aikoina liittynyt paljon nuoria miehiä. Sama ilmiö on esillä niin ortodoksikirkossa kuin luterilaisessa kirkkossakin. Seurakunnan edesmenneen professori Osmo Pekosen analyysiä muistellen Heikki kysyy, ”liekö kysymys myötäilmiöstä naisten emansipaatiolle? Nytkö on vuoro miesten emansipoitua heitä kahlehtineista miesmalleista suomalaisessa yhteiskunnassa?
Seurakunnan uudempaa polvea tänään on Miika Kyyhkynen. Hän on syntyjään Vantaalta, mutta asunut opiskeluvuosien jälkeen Jyväskylässä koneinsinöörinä. Hänet on otettu katolisen kirkon täyteen yhteyteen vajaa vuosi sitten kesällä 2023. Hän tuli pari vuotta sitten tutustumaan Pyhän Olavin seurakuntaan ystävänsä kanssa. Ensitunnelmana hartaasta luterilaisperheestä tulevalle miehelle oli liturgian tuttuuden tuottama ilo. Mutta Neitsyt Maria oli liikaa. Miltei vihaisena hän poistui kirkosta ja ajatteli, ettei enää koskaan tänne ”Mariaa palvomaan”. Kysymys Mariasta jäi kuitenkin kiusaamaan Miikaa niin, että hän keskusteli muutamien pappien kanssa selvittääkseen suhdettaan Mariaan. Teologiset spekulaatiot eivät lepyttäneet häntä. Lopulta hän löysi itsensä katolisten nuorten kesäleiriltä, jossa isä Oskari Juurikkalan lause ”pyhät ovat eläviä” kolahti, ja jotain suli tai asettui paikalleen Miikan sydämessä. Hän aloitti johdantokurssin ja tässä hän hymyilevänä ja varsin tyytyväisen näköisenä on löytänyt paikkansa Jyväskylän katolisesta seurakunnasta.
Hyväntuuliset seurakunnan toimeliaat naiset Justyna, Katarzyna ja Ivette.
Perimmäisestä salin pöydästä tapaan kolme hyväntuulista naista. Justyna ja Katarzyna ovat syntyjään puolalaisia, Ivette puolestaan venezuelalainen ja he keskustelevat keskenään sujuvasti suomeksi. He ovat asuneet jo niin pitkään Suomessa, että ei ole väliä, mitä kieltä puhutaan, suomi sujuu kuin äidinkieli. Naisten puolisot ovat suomalaisia ja lapset on kastettu katolisessa kirkossa. Seurakunta on heille toinen koti. Täällä kristillinen ystävyys luo lämpöä. Tämä naiskolmikko kuuluukin seurakunnan kantaviin voimiin. He toteavat yhdestä suusta, että täällä on aina hyvä yhteishenki ja kotoinen ilmapiiri vallitsee kaikessa tekemisessä. Iloinen ja välitön tunnelma saa minutkin vakuuttumaan ja hieman haikeana joudun jättämään heidät ja kiiruhdan kirkkoon englanninkielistä messua seuraamaan.
Mass in English
Puolilta päivin alkaa päivän toinen messu. Kaikki on kuten päämessussa, mutta kieli on eri ja myös laulut, joita Barbara johtaa apunaan Hillary sekä Marc kitaransa kanssa. Seurakuntalaisia on jopa enemmän kuin suomenkielisessä messussa. Jokainen penkkirivi on täynnä.
Lauluryhmä Barbara, Marc ja Hillary messussa.
Evankeliumin lukeminen kolmen miehen voimin on jälleen väkevä kokemus. Kaiken häväistyksen, pilkan, iskut, haavat ja lopulta kuolemankin Kristus kärsi puolestamme. Hän antaa meille esimerkin: rakastakaa toinen toistanne kärsivällisesti, pitkämielisesti ja anteeksiantaen. Rakastakaa vihollisiannekin vastarintaa tekemättä. Kätemme pysyvät puhtaina ja vaikka välillä astuessamme harhaan lankeaisimmekin, niin Kristus on kanssamme tuskan keskellä ja auttaa meidät taas jaloillemme.
Messun päätteeksi isä Anders kertoo tulevista muutoksista seurakunnassa. Pääsiäisen jälkeen isä Amando siirtyy Pyhän Henrikin katedraaliin. Apuvoimia on kuitenkin luvassa kesäkuun alussa. Isä Leonard Wobilla Shwei, joka on seurakunnalle muutaman vuoden takaa jo tuttu, saapuu Pyhän Olavin seurakuntaan kappalaiseksi.
Monikulttuurinen ja monitaitoinen seurakuntaväki lämmittää
Seurakuntalaiset kutsutaan kirkkokahville tapaamaan toinen toisiaan. Brasilialaistaustainen Bruna muutaman ystävänsä kanssa kattaa noutopöydän valmiiksi. Kahvi tuoksuu ja iloinen puheensorina täyttää toistamiseen seurakuntasalin. Filippiiniläiset naiset täyttävät pitkän pöydän. Osa heistä on vasta ”muutaman kuukauden ikäisiä” suomalaisia. He ovat tulleet Suomeen töihin. Muutama heistä asuu seurakunnan asuntolassa. Pöydässä istuu myös kaikkien tuntemat Lorna Jaakkola ja Gloria Lapitan, jotka molemmat ovat kotiutuneet Suomeen ja Pyhän Olavin seurakuntaan vuosikymmenten ajan. Ursuliinisisarten läsnäolo seurakunnassa helpotti heitä ja auttoi löytämään oman paikkansa uusissa olosuhteissa. Molempien ote toimia seurakunnan hyväksi on paljolti ursuliinisisarilta opittua. Gloria on eläkeikäänsä asti työskennellyt maahanmuuttajien parissa. Hänet tunnetaan hyvin monikulttuurikeskus Glorian äitinä. Keskus kantaa hänen nimeään. Se on Paremmin yhdessä ry:n yhteyteen vuonna 2018 perustettu tapaamispaikka maahanmuuttajille. Samalla innolla Gloria hoitaa myös seurakunnan karitatiivista toimintaa. Tämä työ on erityisesti vapaaehtoistyön organisointia ja sen tekemistä. Gloria vapaaehtoisjoukon kanssa valmistaa lauantaikurssilaisille ruoat, huolehtii kirkon kukkalaitteista ja muusta koristelusta suurina juhla-aikoina. Heille on myös tuttua seurakunnan perhejuhlien järjestäminen. Ne ovat kaikille avoimia. Suurin perhejuhla on perinteisesti vietetty loppiaisen aikaan tammikuussa. Juhlien rinnalla järjestetään myös säännöllisesti talkoita. Seurakuntaperhe on suuri, monikielinen ja -taitoinen joukko miehiä, naisia ja lapsia.
Filippiiniläisnaiset ryhmäkuvassa, vasemmalta oikealle Cherry, Maxine, Lorna, Jo Ann, Hershe ja Sebastine, Zen, Dvine, Gloria Lapitan ja Lorna Jaakkola.
Glorian luo pyrähtää messun kanttori, Yhdysvalloista kotoisin oleva Barbara Crawfords. Hän pursuaa laulamisen intoa ja haluaisi edistää oman laulukirjan aikaansaamista englanninkielisiin messuihin. Laulukirjalle voisi olla tarvetta etenkin, kun kaikissa yliopistokaupungeissa englanninkielisten messujen kävijämäärät ovat niin suuria. Tähän hankkeeseen Barbara ja Gloria toivoisivat apua kaikista hiippakuntamme englanninkielisiin messuihin osallistuvilta.
Lorna on töissä Jyväskylän ainoassa kristillisessä lastentarhassa. Tätä ennen hän ehti työskennellä 17 vuotta ursuliinisisarten ylläpitämässä lasten leikkikoulussa, Nunnalassa. Sisarten kanssa lapsia kasvattaen hän on juurtunut tehtävään niin, että hän yhä jatkaa seurakunnan lauantaikurssilla opettajana. Hän on aina ilolla vastaanottamassa sisaria, kun he tulevat opettamaan kursseille. Koska Jyväskylän koululaitos ei anna katolista uskonnonopetus, seurakunta auttaa ja antaa hyvät eväät katolisille lapsille oppia ohjauksessa elämän tärkeimpiä asioita. Ursuliinisisaret Malgorzata, Ewa ja Barbara opettavat yhdessä Lornan kanssa kerran kuussa eri ikäisiä lapsia. Opetusryhmiä on neljä, niissä paitsi annetaan kouluopetusta niin myös valmistetaan lapsia ensikommuuniota ja vahvistuksen sakramenttia varten. Lauantaikurssi yhdessä ursuliinisisarten kanssa on tärkeää koko seurakunnalle, jolle sisarten läsnäolo on aina ollut suuri ilon aihe.
Espanjalaiset nuoret aikuiset Doris Hernándezin ympärillä.
Toisessa pöydässä tapaan vilkkaan, espanjaa sujuvasti puhuvan joukon. Sen keskellä on Suomessa pisimpään viihtynyt Doris Hernández. Hän on jo kymmenen vuoden ajan toiminut neurotieteiden tutkijana Jyväskylän yliopistossa. Kaikki viisi muuta ovat vielä suhteellisen uusia tulokkaita, joten ainakin toistaiseksi englanninkielinen messu on heille ymmärrettävämpi. Moses kertoo aloittaneensa ahkeran suomen kielen opiskelun. Hän taitaa jo paremmin suomen kuin englannin, mutta englanninkieliseen messuun häntä houkuttelee myös ystävien tapaaminen. Rohkaisen heitä opettelemaan suomea, vaikkapa lukemalla Fides-lehteä!
Vielä tapaan Ruandasta ja Kongosta vastikään Suomeen saapuneet miehet. He taivastelevat kanssani Suomen kylmyyttä ja talvea. He odottavat kovasti kesää ja lämpöä, kun ei saunakaan ihan tunnu lämmönlähteeksi riittävän. He riemastuvat todetessaan, kuinka messussa ja seurakunnan keskuudessa tuntuva sisäinen lämpö säteilee ja helpottaa ankarien sääolojen keskellä. Siltä minustakin tuntuu. Täällä voi olla kuin kotonaan. Vaikka tänne tullessani en tuntenut entuudestaan ketään ja vähän jännitti, niin ystävällisyys saa minutkin rentoutumaan ja vapautumaan. Inhimilliset kohtaamiset ihmisten kesken saavat sydämet lämpenemään ja Kristuksen rakkaus lämmittää meitä. Kyllä, Jyväskylään voisi jopa jäädä asumaan pelkästään Pyhän Olavin seurakunnan takia.
Eeva Vitikka-Annala
.
Pyhän Olavin seurakunta
- Yrjönkatu 36, 40100 Jyväskylä
- Seurakunta perustettu 1949
- Kirkkoherra isä Anders Hamberg on kotoisin Espoosta ja vihitty papiksi Helsingin hiippakunnassa 2014.
- Rekisteröityjä seurakuntalaisia 408
- Seurakunnan kotisivut: olavi.katolinen.fi
Pyhä Olavi
Pyhän Olavin seurakunta on 19. kirkko Suomessa, joka on omistettu Pyhälle Olaville. Ennen Jyväskylän Pyhän Olavin seurakuntaa on 18 keskiaikaista kivikirkkoa omistettu pyhälle Olaville. Lasimaalaus on Jyväskylän Pyhän Olavin kirkon rippituolien edessä.
