Joulukuun 2022 rukouksen apostolaatin palsta
Joskus ihmiset väittävät, että ”vain naiivit tunneihmiset, sellaiset, jotka eivät viitsi ajatella, voivat uskoa”. Usko koskee aina koko ihmistä. Siksi uskossa täytyy olla kaikkia niitä tekijöitä, joista ihminen muodostuu, siis tunnettakin, mutta yhtä välttämättä myös ymmärrystä ja tahtoa.
Uskoa täytyy aina koetella ja syventää ymmärryksen avulla. Ihmisen taipumukset antavat oman leimansa hänen uskoonsa, onpa hän älyllinen, voimakastahtoinen tai tunnepitoinen. Jokaisella on sellainen usko, joka vastaa hänen luonteenlaatuaan, mutta kaikkien tekijöiden on aina oltava uskossa mukana.
Siksi kysy myös itseltäsi rehellisesti, eikö sinusta joskus salaisesti tunnu siltä, että olisit vapaampi ilman Jumalaa. Jumalaa voi vältellä seurausten vuoksi tai sen vuoksi, että tietää olevansa syyllinen.
Muistamme, että kristitty on realisti: hän ottaa huomioon tosiasiat – koko todellisuuden eikä vain osaa siitä. Kristityn näköpiiri ulottuu kauemmaksi kuin siihen, mikä näkyy, jopa kuolemankin toiselle puolelle. Kristittyä eivät siis ohjaa vain hänen inhimilliset kokemuksensa, vaan yhteys Jumalaan ohjaa hänen elämäänsä, ja sen mukaisesti hän koettaa toimia. Oikeastaan joskus voi olla vain yksi synti: se, että ihminen torjuu Jumalan rakkauden.
Jeesus puhui vuorisaarnassa siitä, miten me voimme olla autuaita eli onnellisia. Hän opetti meille, että on vaikea tietää toisen ajatuksia mutta me voimme tehdä paljon omassa sydämessämme. Tämän kokemuksen jälkeen työskentely toisen ihmisen hyväksi on ensisijaisesti rakkauden hedelmää.
isä Stanisław Zawiłowicz SCJ
Rukoilkaamme…
Joulukuu
Rukoilemme, jotta inhimillistä kehitystä edistävät vapaaehtoisjärjestöt löytäisivät ihmisiä, jotka sitoutuvat työskentelemään yhteisen hyvän puolesta, ja etsisivät jatkuvasti uusia kansainvälisen yhteistyön teitä.
December
Vi ber att ideella organisationer som främjar mänsklig utveckling, finner personer villiga att engagera sig för det allmänna bästa och ständigt söker nya vägar till internationellt samarbete.
Tammikuu
Rukoilemme kasvattajien puolesta, jotta he olisivat uskottavia todistajia, opettaisivat enemmän veljeyttä kuin kilpailua ja auttaisivat ennen kaikkea haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoria.
Januari
Vi ber att pedagoger kan bli trovärdiga vittnen, genom att lära ut medmänsklighet snarare än konkurrens och framförallt hjälpa de yngsta och mest sårbara.