Ristin tiellä Jerusalemissa
Jeesuksen pikkusisaret maailmalla
Jeesuksen pikkusisarten yhteisö sijaitsee Jerusalemissa Ristin tien kuudennella asemalla, missä Veronica kohtaa Jeesuksen. He ovat saaneet asua siellä, kun he vastavuoroisesti ovat huolehtineet asemalla sijaitsevasta kirkosta ja Via Dolorosalla kulkevista, kirkkoon poikkeavista pyhiinvaeltajista. He valmistavat pieniä esineitä pyhiinvaeltajille, jotka mielellään ostavat jotakin muistoksi vaellukseltaan. Mutta se oli aikana ”ennen virusta”, nyt hiljaisuus vallitse eikä Jerusalemin kaduilla liiku juuri ketään.
Olemme niin lähellä Betlehemiä, kirjoittaa pikkusisar Macha. Vain yhdeksän kilometriä, mutta muurin vuoksi useimmat miehitettyjen alueiden palestiinalaiset eivät pääse sinne. Täällä vanhan kaupungin sydämessä kristityt ja muslimit yhtä lailla tuntevat, että heidän kaupunkinsa ei enää kuulu heille. Se on täynnä sotilaita, jotka saavat tehdä mitä haluavat. Siellä on myös juutalaisia siirtokuntalaisia, jotka yhä enemmän valtaavat arabialueita. Joka aamu näemme, miten heidän lapsensa menevät kouluun vartijoiden saattamana. Täällä kaksi maailmaa elää rinnatusten ja ympäristö on vihamielinen. ”Olemme menettäneet Jerusalemin”, naapuruston asukkaat sanoivat, kun USA:n lähetystö siirrettiin Jerusalemiin. Ympäri maata eletään samoissa menetyksen tunnelmissa. Luemme uutisista, miten ihmisiä pidätetään, heidän talonsa hajotetaan, siirtokuntalaisten yhteisöt laillistetaan ja me olemme voimattomia, koko maailman hylkäämiä.
Risti kuuluu seimeen, seimessä on Hän, joka otti harteilleen epätoivomme, pelkomme ja umpikujamme. Seimi kutsuu katsomaan nukkuvaa pienokaista, joka ohjaa pois kuoleman varjon maasta ylösnousemuksen kirkkauteen.
Me asumme keskellä tätä kaikkea. Kuudennen aseman yhteisö on muuttunut paljon. Pikkusisar Rosa Luise lähti Abu Disin hoitokotiin vietettyään täällä lähes 50 vuotta. Uusi alku on muotoutumassa ja otamme iloiten vastaan uudet haasteet.
Jeesuksen pikkusisar Maria Chiara palasi takaisin Palestiinaan oltuaan monta vuotta työssä Roomassa yhteisön keskustalossa. Hän kertoo palanneensa mielellään Jerusalemiin, mutta hiukan peloissaan miettien, miten sopeutuisi uuteen elämään. ”Tunnustan, että pelkäsin paluuta tänne ratkaisemattomien konfliktien maahan, jossa on paljon jännitteitä ja kärsimystä. Niitä me hengitämme täällä”, hän sanoo. ”Sitten saapuivat pikkusisaret Katia ja Ae Soun, ja suunnittelemme yhdessä, miten valmistamme ikoneita ja muita muistoesineitä: kuka leikkaa, liimaa ja maalaa tai kuka myy esineet,” muistelee pikkusisar Maria Chiara. ”Samalla toivotamme pyhiinvaeltajat ja naapurit tervetulleiksi luoksemme. Opin rakastamaan tätä työtä, voin nähdä omien käsieni hedelmät. Ensimmäisen kerran olen tehnyt työtä käsilläni ja ymmärtänyt sen merkityksen, olen osallistunut oman elinkeinomme hankkimiseen. On hienoa, että me olemme tällainen tiimi. On suuri iloa tavata taas ihmisiä, kuulla heidän iloistaan ja suruistaan. Kun katsomme heitä silmiin, voimme nähdä kätketyn alistumisen ja surun, lähes epätoivon, vaikka ihmiset yrittävät antaa kuvan, että kaikki on hyvin. Tuntuu kuin tuli olisi kytemässä tuhkan alla, on tukahdutettua vihaa ja nöyryytystä, toivottomuutta, ulkopuoliseen maailmaan ei enää luoteta, sillä se on pettänyt palestiinalaiset, omiin johtajiin ei enää luoteta. Onko vapaus enää vain toteutumaton unelma? Rukoilkaa puolestamme”, pyytää sisar Maria Chiara.
Jeesuksen pikkusisar Katia kirjoittaa kysellen: Mitä me voimme tehdä rauhan puolesta tässä haavoittuneessa maassa? Ehkä ei paljon, mutta voimme alkaa rakentaa rauhaa keskuudessamme. Voimme auttaa toisiamme sisarellisella tavalla ylläpitämällä uskon, toivon ja rakkauden henkeä todellisuudessa, joka päivittäin pommittaa meitä uutisilla väkivallasta, epäoikeuden mukaisuudesta ja epäluottamuksesta. Voimme tukea toisiamme pyrkiessämme suhtautumaan avoimesti jokaista tapaamaamme ihmistä kohtaan.
Elina Grönlund, obl.OSSS
