Hyppää sisältöön

Pyhiinvaellus Köyliöön bussilla 19.6.2022

Hiippakunnan perinteinen pyhiinvaellus Köyliöön piispa Henrikin surmapaikalle tehdään sunnuntaina 19. kesäkuuta. Messu Kirkkokarilla alkaa klo 13.00.

Bussi Köyliöön lähtee Pyhän Henrikin kirkolta 19.6. klo 9.00. Ilmoittautumiset Henrikin pappilaan p. 09-637853 tai sähköpostilla henrik@katolinen.fi.

Matkan hinta 30 euroa maksetaan bussissa. Lisäksi tarvitaan 5 euroa edestakaista venematkaa varten. Sekä mennessä että tullessa kahvitauko Humppilassa, missä mahdollisuus myös pikku ostoksiin. Takaisin Helsingissä olemme n. klo 19.

Piispa Henrikin surmapaikalle tehtävällä pyhiinvaelluksella on juurensa jo 1100-luvulla. Perinne katkesi reformaatioon, mutta elvytettiin uudelleen, kun katolisuus jälleen hyväksyttiin Suomessa. On kunnia-asia, että me pidämme yllä perinnettä, jonka esivanhempamme ovat aloittaneet, ja lähdemme joukolla kunnioittamaan ensimmäistä piispaamme ja rukoilemaan Jumalalta suojelusta itsellemme ja maallemme.

Jaa somessa:


Muut aihepiirit