Paavi Franciscuksen viesti 56. Maailman rauhanpäivää varten 1. tammikuuta 2023
Kukaan ei voi pelastua yksin.
Uusi alku Covid-19:n jälkeen kulkien yhdessä rauhan polkuja
”Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.” (pyhän Paavalin 1. kirje tessalonikalaisille 5:1-2).
1. Näillä sanoilla apostoli Paavali kehotti tessalonikalaisia pysymään lujina Herran kohtaamista odottaessaan, jalat ja sydän lujasti maassa, kiinnittäen katseensa todellisuuteen ja historian tapahtumiin. Vaikka elämämme tapahtumat näyttävät traagisilta ja tunnemme joutuneemme synkkään ja vaikeaan vääryyden ja kärsimyksen tunneliin, meitä kutsutaan pitämään sydämemme avoinna toivolle, luottaen Jumalaan, joka on läsnä ja saattaa meitä rakkaudellaan, tukee meitä vaivoissamme ja ennen kaikkea ohjaa tietämme. Siksi pyhä Paavali kehottaa seurakuntaa jatkuvasti valvomaan, etsimään hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja totuutta: ”Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina” (5:6). Se on kutsu pysyä valveilla, olla sulkeutumatta pelkoon ja suruun, olla luovuttamatta ja lannistumatta. Meidän on oltava vartijoita, jotka valvovat ja huomaavat aamunkoiton sarastuksen varsinkin synkimpinä hetkinä.
2. Covid-19 syöksi meidät synkkään yöhön, horjutti jokapäiväistä elämäämme, ajoi kaaokseen suunnitelmamme ja rutiinimme, häiritsi vauraimpienkin yhteiskuntien näennäistä rauhaa, aiheutti neuvottomuutta, kärsimystä ja lukemattomien veljiemme ja sisartemme kuoleman.
Odottamattomien haasteiden pyörremyrskyssä ja tilanteessa, joka ei tieteelliseltäkään kannalta ollut selvä, terveydenhuollon työntekijät koko maailmassa ryhtyivät lievittämään kärsimystä ja etsimään parannuskeinoa. Myös poliittisten auktoriteettien oli ryhdyttävä toimenpiteisiin hätätilanteen hoitamisen organisoimiseksi ja hallitsemiseksi.
Fyysisten oireiden ohella Covid-19 aiheutti pitkäkestoisestikin vaikuttaen yleistä pahoinvointia monille ihmisille ja perheille. Sitä voimistivat pitkät eristäytymisjaksot ja vapauden rajoitukset, eikä sen seurauksia voi jättää huomiotta.
Emme myöskään voi unohtaa, että pandemia paljasti tiettyjä yhteiskunta- ja talousjärjestyksen arkoja kohtia ja toi esiin ristiriidat ja epätasa-arvon. Se vaaransi monien työpaikat ja pahensi yhteiskunnissamme yhä yleisempää yksinäisyyttä etenkin heikoimpien ja köyhimpien osalta. Ajatelkaamme esimerkiksi miljoonia epävirallisia työntekijöitä monissa osissa maailmaa, jotka jäivät vaille työtä ja mitään tukea koko sulkuaikana.
Harvoin yksilöt ja yhteiskunta saavuttavat edistystä tilanteissa, jota synnyttävät tuollaista toivottomuutta ja katkeruutta: se heikentää rauhanpyrkimyksiä ja aiheuttaa sosiaalisia konflikteja, turhautumista ja monenlaista väkivaltaa. Tässä mielessä pandemia näyttää järkyttäneen maailmamme rauhanomaisempiakin alueita ja tuoneen ilmi monenlaista heikkoutta.
3. Kolmen vuoden jälkeen on aika pysähtyä kysymään, oppimaan, kasvamaan ja muuttumaan yksilöinä ja yhteisönä; otollinen aika valmistautua “Herran päivään”. Olen usein toistanut, että kriisihetkistä ei koskaan selvitä samanlaisina, vaan joko parempina tai pahempina. Tänään meidän on kysyttävä: mitä olemme oppineet pandemiatilanteesta? Mitä uusia polkuja meidän on kuljettava karistaaksemme vanhojen tapojemme kahleet, ollaksemme paremmin valmistautuneita, rohjetaksemme ryhtyä uusiin asioihin? Mitä elämän ja toivon merkkejä voimme nähdä kulkeaksemme eteenpäin ja pyrkiäksemme parantamaan maailmaamme?
Varmasti, koettuamme konkreettisesti, kuinka hauras inhimillinen todellisuus ja oma elämämme on, voimme sanoa, että tärkein Covid-19:n meille antama opetus on tietoisuus siitä, että me kaikki tarvitsemme toisiamme: että suurin mutta myös haurain aarteemme on ihmisten veljeys, joka perustuu siihen että olemme Jumalan lapsia, ja että kukaan ei voi pelastua yksin. On siis äärimmäisen tärkeää etsiä ja edistää yhdessä yleismaailmallisia arvoja, jotka ohjaavat tietä tähän ihmisten veljeyteen. Olemme myös oppineet, että luottaminen edistykseen, teknologiaan ja globalisaation vaikutuksiin on paitsi ollut liiallista myös muuttunut individualistiseksi, päihtyneeksi epäjumalanpalvonnaksi, vaarantaen sen oikeudenmukaisuuden, sopusoinnun ja rauhan, jota toivoimme. Nopeasti muuttuvassa maailmassamme laajalle levinneet epätasa-arvon, epäoikeudenmukaisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen ongelmat usein ruokkivat pahoinvointia ja konflikteja ja synnyttävät väkivaltaa ja sotia.
Yhtäältä pandemia on tuonut esiin kaiken tämän, mutta toisaalta olemme voineet havaita myönteisiäkin vaikutuksia: terveellisen nöyryyden paluu; liiallisen kulutuskeskeisyyden hillintä; uusi solidaarisuuden taju, joka rohkaisee unohtamaan itsekkyytemme ja huomioimaan toisten kärsimyksen ja tarpeet. Monet ihmiset, joskus todella sankarillisesti, antoivat kaikkensa, jotta kaikki selviytyisivät hätätilanteesta niin hyvin kuin mahdollista.
Tuosta kokemuksesta johtuu vahvempi tietoisuus siitä, että kaikkien, kansakuntien ja kansojen, on palautettava keskipisteeksi sana “yhdessä”. Yhdessä, veljeydessä ja solidaarisuudessa, rakennamme rauhaa, takaamme oikeudenmukaisuuden, selviydymme suurimmista katastrofeista. Tehokkaimmat vastaukset pandemiaan ovat olleet niitä, joissa yhteiskuntaryhmät, julkiset ja yksityiset instituutiot ja kansainväliset järjestöt pyrkivät vastaamaan haasteeseen yhdessä, sivuuttaen erityisintressit. Vain veljellisestä ja pyyteettömästä rakkaudesta syntyvä rauha voi auttaa meitä voittamaan henkilökohtaiset, sosiaaliset ja maailmanlaajuiset kriisit.
4. Juuri kun rohkenimme toivoa, että Covid-19-pandemian synkimmät hetket olisivat ohi, uusi kauhistava katastrofi kohtasi ihmiskuntaa. Ilmeni uusi vitsaus: uusi sota, joka on osin verrattavissa Covid-19:een, mutta sen aiheuttaneet ratkaisut ovat ihmisten syytä. Sota Ukrainassa aiheuttaa viattomia uhreja ja levittää turvattomuutta, ei ainoastaan niille joita se suoranaisesti koskettaa, vaan laajasti ja umpimähkäisesti kaikille, niillekin, jotka tuhansien kilometrien päässä kärsivät sen sivuvaikutuksista – ajatellaanpa vain viljan saatavuusongelmia ja polttoaineen hintaa.
Varmastikaan emme toivoneet emmekä odottaneet tällaista Covidin jälkeistä aikaa. Tuo sota, yhdessä muiden konfliktien kanssa ympäri maailmaa, on tappio koko ihmiskunnalle eikä pelkästään suoranaisille sodan osapuolille. Covid-19:een löytyi rokote, mutta sotaan ei ole vielä löytynyt asianmukaisia ratkaisuja. Varmasti sodan virus on vaikeampi voittaa kuin ihmisruumiin virukset, koska se ei tule ulkoa, vaan synnin turmeleman ihmissydämen sisältä (vrt. Markuksen evankeliumi 7:17-23).
5. Mitä meidän on siis tehtävä? Ennen kaikkea annettava kokemamme kriisin muuttaa sydämemme eli annettava tämän historian hetken kautta Jumalan muuttaa tavanomaiset kriteerimme tulkita maailmaa ja todellisuutta. Emme voi enää ajatella vain omien henkilökohtaisten tai kansallisten intressiemme varjelemista, vaan meidän on ajateltava yhteisen hyvän valossa, yhteisöllisesti, “meinä”, pyrkien yleismaailmalliseen veljeyteen. Emme voi pyrkiä suojelemaan vain itseämme, vaan kaikkein on pyrittävä toimimaan yhteiskuntamme ja planeettamme parantamiseksi, luomaan oikeudenmukaisemman ja rauhanomaisen maailman perustuksia, vakavasti sitoutuen etsimään todellista yhteistä hyvää.
Niin tehdäksemme ja elääksemme paremmin Covid-19-hätätilan jälkeen on muistettava perustavanlaatuinen tosiseikka: monet kokemamme moraaliset, sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset kriisit liittyvät toisiinsa, ja irrallisina pitämämme ongelmat ovat todellisuudessa toistensa syy tai seuraus. Siksi meidän on kohdattava maailmamme haasteet vastuullisesti ja myötätuntoisesti. Meidän on ajateltava uudelleen kansanterveyttä kaikille; edistettävä rauhan tekoja lopettaaksemme konfliktit ja sodat, jotka jatkuvasti synnyttävät uhreja ja köyhyyttä; huolehdittava yhdessä yhteisestä kodistamme ja ryhdyttävä selviin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen vastustamiseksi; taisteltava epätasa-arvon virusta vastaan ja taattava ravinto ja arvokas työ kaikille, tukien niitä joilla ei ole edes minimipalkkaa ja jotka ovat suurissa vaikeuksissa. Se, että kansat näkevät nälkää, on avoin haava. Meidän on kehitettävä soveliaita vastaanottamis- ja integraatio-ohjelmia erityisesti siirtolaisia ja yhteiskuntiemme hylkäämiä ihmisiä kohtaan. Vain tekemällä pyyteettömästi voitavamme näissä tilanteissa, innoitteenamme Jumalan ääretön ja armahtava rakkaus, voimme rakentaa uutta maailmaa ja auttaa rakentamaan Jumalan valtakuntaa, joka on rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan valtakunta.
Näiden ajatusten myötä toivon, että uutena vuonna voisimme kulkea yhdessä, vaalien sitä, mitä historia meille opettaa. Esitän parhaat terveiseni valtioiden ja hallitusten, kansainvälisten järjestöjen ja eri uskontojen johtajille. Toivon, että kaikki hyvän tahdon miehet ja naiset rakentaisivat päivästä päivään rauhantekijöinä uutta vuotta! Tahraton Maria, Jeesuksen äiti ja rauhan kuningatar, rukoilkoon meidän puolestamme ja koko maailman puolesta.
Vatikaanissa 8. joulukuuta 2022
Franciscus