Paavi Franciscuksen paastoviesti 2021
”Me menemme nyt Jerusalemiin…” (Matt. 20:18). Paasto: aika uudistaa usko, toivo ja rakkaus.
Rakkaat veljet ja sisaret,
Kun Jeesus puhui opetuslapsilleen kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan täyttäen Isän tahdon, hän paljasti heille lähetystehtävänsä syvän merkityksen ja kutsui heitä osallistumaan siihen maailman pelastumiseksi.
Paastonajan matkallamme kohti pääsiäisen viettoa muistamme häntä, joka ”alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:8). Tänä kääntymyksen aikana uudistakaamme uskomme, ammentakaamme toivon ”elävää vettä” ja vastaanottakaamme avosydämin Jumalan rakkaus, joka tekee meistä veljiä ja sisaria Kristuksessa. Pääsiäisyönä uudistamme kastelupauksemme syntyäksemme Pyhän Hengen kautta uusina miehinä ja naisina. Mutta paaston tietä, kuten kristityn koko vaellusta, valaisee jo ylösnousemus, joka innoittaa Kristusta seuraavien ajatuksia, asenteita ja valintoja.
Paasto, rukous ja almut, kuten Jeesus niitä julistaa (vrt. Matt. 6:1-18), ovat kääntymyksemme edellytys ja ilmaus. Köyhyyden ja itsekieltäymyksen tie (paasto), rakastava huolenpito köyhistä (almut) ja lapsenomainen vuoropuhelu Isän kanssa (rukous) auttavat meitä toteuttamaan elämässämme vilpitöntä uskoa, elävää toivoa ja vaikuttavaa rakkautta.
1. Usko kutsuu meitä vastaanottamaan totuuden ja todistamaan siitä Jumalan ja kaikkien veljiemme ja sisartemme edessä.
Tänä paastonaikana Kristuksessa ilmoitetun totuuden vastaanottaminen ja todeksi eläminen tarkoittaa ennen kaikkea avautumista Jumalan sanalle, jonka kirkko meille välittää sukupolvesta toiseen. Tämä totuus ei ole abstrakti käsite, joka on varattu harvoille valituille ylivertaisille, vaan sanoma, jonka vastaanotamme ja voimme ymmärtää sydämen ymmärryksellä, avoimina Jumalan suuruudelle, joka rakastaa meitä jo ennen kuin me itse sitä tiedostamme. Tämä totuus on itse Kristus, joka omaksuessaan loppuun saakka ihmisyytemme teki itsensä tieksi – vaativaksi mutta kaikille avoimeksi – joka johtaa elämän täyteyteen.
Paasto itsekieltäymyksen kokemuksena auttaa niitä, jotka toteuttavat sitä vilpittömin sydämin, löytämään Jumalan lahjan ja ymmärtämään todellisuuttamme hänen kuvakseen ja kaltaisikseen luotuina ihmisinä, jotka löytävät täyttymyksensä hänessä. Hyväksyen vapaaehtoisesti köyhyyden kokemisen paastoava ihminen tulee köyhäksi köyhien kanssa ja ”kokoaa” vastaanotetun ja jaetun rakkauden rikkautta. Näin ymmärrettynä ja harjoitettuna paasto auttaa rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, sillä, kuten pyhä Tuomas Akvinolainen opettaa, rakkaus on liike, joka kiinnittää huomion toiseen katsoen häntä yhtenä itsensä kanssa (vrt. kiertokirje Fratelli tutti, 93).
Paastonaika on aika uskoa, eli vastaanottaa Jumala elämäämme ja antaa hänen ”tulla asumaan” luoksemme (vrt. Joh. 14:23). Paastoaminen tarkoittaa elämämme vapauttamista siitä, mikä kuormittaa, myös ylenmääräisestä informaatiosta – on se oikeaa tai väärää – ja kuluttamisesta, avataksemme sydämemme ovet hänelle, joka tulee luoksemme köyhänä kaikesta, mutta ”täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:14): Jumalan Poika, Pelastaja.
2. Toivo, ”elävä vesi” joka sallii meidän jatkaa matkaamme
Samarialaisnainen, jolta Jeesus pyytää juotavaa kaivolla, ei ymmärrä, kun Jeesus sanoo voivansa tarjota hänelle ”elävää vettä” (Joh. 4:10). Aluksi hän ajattelee luonnollisesti aineellista vettä, Jeesus taas tarkoittaa Pyhää Henkeä, jonka hän antaa yltäkylläisesti pääsiäissalaisuudessa ja joka vuodattaa meihin toivon, joka ei petä. Jo puhuessaan kärsimyksestään ja kuolemastaan Jeesus julisti toivoa sanoessaan: ”Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista” (Matt. 20:19). Jeesus puhuu meille tulevaisuudesta, jonka Isän laupeus avaa. Toivo hänen kanssaan ja hänen kauttaan tarkoittaa uskoa siihen, että historia ei pääty virheisiimme, väkivaltaamme ja vääryyksiimme eikä syntiin, joka ristiinnaulitsee Rakkauden. Se tarkoittaa, että ammennamme hänen avatusta sydämestään Isän anteeksiannon.
Nykykontekstissa täynnä huolia, kun kaikki näyttää hauraalta ja epävarmalta, toivosta puhuminen voi tuntua provokaatiolta. Paastonaika on juuri aika toivoa, kääntyä takaisin kärsivällisen Jumalan puoleen, joka jatkuvasti pitää huolta luomakunnastaan, kun taas me olemme usein kohdelleet sitä kaltoin (vrt. kiertokirje Laudato si’, 32-33.43-44). Se on toivoa sovinnosta, johon pyhä Paavali voimakkaasti meitä kehottaa: ”suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor. 5:20). Vastaanottaen anteeksiannon sakramentissa, joka on kääntymisprosessimme ydin, mekin voimme levittää anteeksiantoa: saatuamme itse anteeksiannon voimme tarjota sitä toisille, kun kykenemme huomaavaiseen vuoropuheluun ja teoillamme tuomaan lohtua haavoittuneille. Jumalan anteeksianto, jota tarjotaan myös meidän sanojemme ja tekojemme kautta, auttaa kokemaan pääsiäisen veljellisesti.
Paastonaikana kiinnittäkäämme huomiota siihen, että sanomme ”rohkaisevia sanoja, jotka tukevat, antavat voimaa, lohduttavat, innoittavat, eikä sanoja, jotka nöyryyttävät, tekevät surulliseksi, ärsyttävät tai halveksivat” (vrt. kiertokirje Fratelli tutti, 223). Toisinaan toivon antamiseksi riittää, että on ”lempeä ihminen, joka panee sivuun huolensa ja kiireensä kiinnittääkseen huomiota, lahjoittaakseen hymynsä, sanoakseen rohkaisevan sanan, antaakseen tilaa kuuntelemiselle keskellä välinpitämättömyyttä” (ibid., 224).
Mietiskelyssä ja hiljaisessa rukouksessa toivo lahjoitetaan meille innoitteena ja sisäisenä valona, joka valaisee lähetystehtävämme haasteita ja päätöksiä. Siksi on tärkeää hiljentyä rukoukseen (vrt. Matt. 6:6) ja kohdata, salassa, hellyyden Isä.
Paastonajan eläminen toivossa tarkoittaa, että ymmärrämme olevamme Jeesuksessa Kristuksessa todistajia uudesta ajasta, jona Jumala ”tekee uudeksi kaiken” (vrt. Ilm. 21:1-6). Se tarkoittaa, että vastaanotamme Kristuksen toivon, hänen joka antaa elämänsä ristillä ja jonka Jumala herättää kuolleista kolmantena päivänä, ollen ”aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu” (1. Piet. 3:15).
3. Rakkaus, jota eletään Kristuksen jälkiä seuraten, huomioiden myötätuntoisesti jokaisen ihmisen, on korkein ilmaus uskostamme ja toivostamme.
Rakkaus iloitsee nähdessään toisen kasvavan. Siksi se kärsii toisen ollessa ahdingossa: yksin, sairaana, kodittomana, halveksittuna, puutteessa… Rakkaus on sydämen loikka, joka saa meidät lähtemään ulos itsestämme ja joka synnyttää jakamisen ja yhteyden siteen.
”Yhteiskunnallisesta rakkaudesta lähtien on mahdollista edetä kohti rakkauden sivilisaatiota, johon kaikki voimme tuntea olevamme kutsuttuja. Yleismaailmallisella dynamiikallaan rakkaus voi rakentaa uutta maailmaa, sillä se ei ole hedelmätön tunne, vaan pikemminkin paras tapa saavuttaa tehokkaita kehitysteitä kaikkia varten” (Fratelli tutti, 183).
Rakkaus on lahja, joka antaa elämällemme merkityksen ja jonka ansiosta pidämme puutteessa olevia perheenjäseninä, ystävinä, veljinä. Pienikin määrä rakkaudella annettuna on loppumaton, siitä tulee elämän ja onnen lähde. Niin kävi Sarpatin lesken jauhoille ja öljylle, kun hän tarjosi leivän profeetta Elialle (vrt. 1. Kun. 17:7-16), ja leiville, jotka Jeesus siunaa, murtaa ja antaa opetuslapsille jaettavaksi väkijoukolle (vrt. Mark. 6:30-44). Niin käy meidän almullemme, on se pieni tai suuri, kun annamme sen iloiten ja vilpittömästi.
Paastonajan eläminen rakkaudessa tarkoittaa huolenpitoa niistä, jotka kärsivät tai ovat hylättyjä ja pelokkaita Covid-19-pandemian takia. Tänä aikana, kun tulevaisuus näyttää hyvin epävarmalta, muistakaamme Jumalan sanat palvelijalleen: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut” (Jes. 43:1). Osoittaessamme lähimmäisenrakkautta tarjotkaamme rohkaisevia sanoja, jotta toinen tuntisi, että Jumala rakastaa häntä kuin omaa lastaan.
”Vain rakkauden muuttama katse johtaa käsittämään toisten arvokkuuden, jolloin köyhät tunnustetaan ja heitä pidetään arvossa valtavassa arvokkuudessaan, heidän omaa tyyliään ja kulttuuriaan kunnioitetaan ja siksi heidät todella integroidaan yhteiskuntaan” (Fratelli tutti, 187).
Rakkaat veljet ja sisaret, jokainen elämänvaihe on aika uskoa, toivoa ja rakastaa. Tämä kutsu elää paastonaikaa kääntymisen, rukouksen ja omastamme jakamisen tienä auttakoon meitä yhteisönä ja henkilökohtaisesti elvyttämään uskon, joka tulee elävältä Kristukselta, toivon, jonka Pyhän Hengen henkäys antaa, ja rakkauden, jonka ehtymätön lähde on Isän laupias sydän.
Maria, Pelastajan äiti, joka oli uskollisena ristin juurella ja on sitä kirkon sydämessä, auttakoon meitä rakastavalla läsnäolollaan, ja Ylösnousseen Herran siunaus saattakoon meitä tiellä kohti pääsiäisen valoa.
Roomassa, Lateraanibasilikassa 11. marraskuuta 2020, pyhän Martinuksen muistopäivänä
Franciscus
