Mu süda, ärka üles! – Herää, sydämeni!
Paavi Franciscuksen Baltian vierailu huipentui, ainakin meidän suomalaisten mielissä, siihen, kun hän tiistaina 25.9.2018 lensi päiväksi Tallinnaan. Lähemmäksi Suomea ei paavi voisikaan tulla täällä varsinaisesti käymättä, siksi paikalla oli Suomesta varovaisestikin arvioiden ainakin 600-700 katolilaista. Viron vierailun motossa herätetään sydäntä, ja juuri niin kävikin.
Viroon matkasi paavia tapaamaan useita suomalaisryhmiä. Suurimman yksittäisen ryhmän muodosti katedraaliseurakunnan päivämatkalle osallistunut yli 400 seurakuntalaisen joukko, toinen suuri ryhmä oli jo edellisenä päivänä Tallinnaan matkannut nuortenryhmä, jossa oli toistasataa ”pyhiinvaeltajaa”. Lisäksi muita pienempiä ryhmiä oli useita, samoin yksittäisiä matkaajia ja tietojen mukaan ryhmiä myös joistakin luterilaisista seurakunnista. Fides kyseli Tallinnassa käyneiden tunnelmia ja sai oikeastaan vain innostuneita vastauksia.
Nuoret pyhiinvaeltajina – ja kaikki muutkin
Nuorten matka ja pyhiinvaellus alkoi rippiliturgialla Tapanilan kirkossa jo matkaa edeltävänä sunnuntaina. Mukana ollut isä Oskari Juurikkala kertoi, että ”tilanne oli hyvin vaikuttava; monet kävivät ripillä ja saattoi huomata, että se merkitsi heille paljon”. Valmistautuminen oli toki aloitettu jo paljon aikaisemmin. Katedraaliseurakunnan kirkkoherra isä Marco Pasinato kantoi matkan järjestelyistä ison vastuun.
Maanantaina, päivää ennen paavin saapumista, nuorten ryhmä saapui Tallinnaan. Jo Helsingin terminaalissa erikoinen tunnelma oli käsinkosketeltava, täynnä odotusta. Mukana ollut Jyri Soria sanoi, että oli innostavaa nähdä ”niin paljon sekä tuttuja että uusia kasvoja. Meitä oli varmaan kaiken kaikkiaan yli 150 nuorta ja aikuista, valtaosa 15-25-vuotiaita. Totuttujen Tallinnan-matkalaulujen sijaan tällä kertaa kuultiin laivalla rukouksia ja todistuksia.”
Samassa laivassa oli myös Cisse Monni: ”Olin varannut almanakkaan pitkän vapaan heti, kun varmistui, milloin paavi vierailee Baltiassa. Puolen vuoden odotuksen jälkeen olimme sitten maanantaina 24.9. satamassa… ja yllätykseksemme myös suuri nuorten joukko. Saimme heidän kanssaan osallistua isä Marcon laivalla pitämään hartaushetkeen. – Sen jälkeen emme olleet vain me, vaan olimme pyhiinvaeltajia.”
”Sen jälkeen emme olleet vain me, vaan olimme pyhiinvaeltajia.”
Maanantai-iltana nuoret kokoontuivat messuun ja vigiliaan Pyhän Hengen kirkkoon Tallinnan vanhassa keskustassa. ”Ilmapiiri oli monilta osin vaikuttava: keskiaikainen kirkko, monia nuoria kaikkialta Suomesta, hiippakuntamme pappeja eri puolilta. Vigilian aikana rukoilimme ruusukon ja sen jälkeen hiljennyttiin adoraatioon. Se oli hyvin koskettavaa, vaikka yli 700 vuotta vanhan rakennuksen epäsymmetrian takia joidenkin oli vaikea nähdä alttarille. Vigilian jälkeen olimme jo aika väsyneitä ja menimme syömään lähellä olevaan ravintolaan”, Jyri Soria kertoo.
Uni olisi jo maistunut, mutta kaikille ei ollut vielä sen aika. Jyrin puhelin pirisi vielä illalla, ja apua pyydettiin paavinmessun tuolien järjestämiseen. ”Luulimme, että aamulla, mutta ei, aukiolle piti mennä saman tien! Oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä auttamaan alttarin valmistelussa, laittamaan papiston tuolien päälle suojakankaita ja valmistelemaan osallistujien paikkoja.”
”Jossain vaiheessa, vähän ennen kello yhtä aamulla, huomasin, että yksi ryhmämme nuorista oli aika hiljainen, joten kysyin, haluaisiko hän mennä jo nukkumaan. Hän sanoi, ettei; hän oli hiljainen, koska hän yritti rukoilla niiden puolesta, jotka seuraavana päivänä istuvat näillä tuoleilla. Minä olin sanaton, mutta hänen selityksensä oli kaiken kattava: ’Viron kansa on vuosisatojen varrella kärsinyt paljon ja siltä on viety, monien muiden asioiden lisäksi, myös uskon iloa. Huomisesta tulee historiallinen päivä, ja on tärkeää, että kaikki on tehty hyvin heitä varten.’”
Pitkä päivä …
Tallinnan lentokenttä on tunnetusti lähellä kaupungin keskustaa ja nousevia ja laskeutuvia koneita näkee korkeiden hotellien ikkunoista. Tällä kertaa Cisse Monni onnistui bongaamaan myös paavin lentokoneen. ”Ei voi olla pelkkää tuuria, että saimme huoneen hotellista, joka avasi parhaat mahdolliset näkymät siihen, minkä takia olimme tulleet. Emme voineet aavistaa etukäteen, että näkisimme huoneemme ikkunasta paavin koneen laskeutuvan Tallinnaan. Seurasimme samalla tapahtumia televisiosta, ja, kun paavin saattue saapui kaupunkiin, tiesimme ottaa siitä valokuvia.”
Lentokentältä paavi Franciscus itse asiassa ajoi ensin suoraan Viron presidentinlinnaan tervehtimään maan presidenttiä ja tapaamaan diplomaatteja ja muita julkisen vallan edustajia. Vasta sitten alkoi matkan hengellinen osuus. Ensimmäisenä paavin autosaattue suuntasi kulkunsa suureen Kaarlin kirkkoon, jonne aamun kuluessa oli kerääntynyt yli puolitoista tuhatta nuorta, pääosin tietysti Virosta, mutta satoja nuoria oli tullut myös muista maista.
Isä Oskarin mukaan nuortentapaaminen oli hieno kokemus, koska jotkut pääsivät niin lähelle paavia, että eivät meinanneet uskoa sitä todeksi. Jopa isä Federico Spanò sanoi, että vaikka hän on kotoisin Roomasta, ei hän ole koskaan ollut niin lähellä paavia. Isä Oskarin ja monien muidenkin mukaan ”nuorten todistukset olivat hienoja ja puhuttelevia, erityisesti luterilainen tyttö, jonka isä oli alkoholisti. Rankka ja kaunis tarina. Paluumatkalla laivalla näimme vielä, että hän puhui televisiossa. Oli uskomatonta, että sellaista todistusta uskosta ja Jumalan voimasta voi nähdä Viron televisiossa!”
… jonka huipensi paavinmessu
Nuortentapaamisen päätyttyä pyhiinvaeltajat suuntasivat kulkunsa kohti keskustaa, jossa käytiin lounaalla. Aikaa ei jäänyt paljon siihen, että portit paavinmessun pitopaikalle, Vapaudenaukiolle, avattiin. Nuorten poistuessa kirkosta myös juuri maihin saapunut suomalaisten pääjoukko vaelsi kohti Vapaudenaukiota. Tuntui siltä, kuin ei enää oltaisikaan vieraassa maassa.
Vapaudenaukio oli jaettu eri osastoihin, joista vain osassa oli istumapaikkoja. Seisomapaikkoja riitti. Viileä ja tuulinen sää aiheutti varmaankin sen, että jotkut uteliaat ei-katolilaiset jättivät lopulta tulematta messuun. Paikalla oli varmasti kuitenkin vähintään yhtä paljon ihmisiä kuin katolilaisia on koko maassa, 6-7 tuhatta.
”Messu oli once in a lifetime -kokemus ja sen jälkeen puheliaskin ihminen oli hiljainen.”
Cisse Monnille paavinmessu oli suuri elämys: ”Messussa pääsimme ennakkoodotuksista poiketen istumaan, näimme paavin metrin päästä, ja muisto hänen iloisesta hymystään säilyy ikuisesti sydämessä. Messu oli once in a lifetime -kokemus ja sen jälkeen puheliaskin ihminen oli hiljainen. Aurinko paistoi taivaalla, mutta myös mielessä.”
Samoja tuntemuksia jakoi myös Femi Joseph: ”Liikutuin kyyneliin nähdessäni rakkaan paavimme lähestyvän papamobiililla riemuitsevien ihmisten keskellä. Ilon ja surun kyyneliä. Ilon kyyneliä, koska sain nähdä katolisen kirkon pään ensimmäistä kertaa niin läheltä – ja hänen suuren hymynsä. Mutta myös surun kyyneliä, koska hän näinä päivinä varmasti kokee surua ja murhetta kirkon skandaalien ja vaikeuksien takia. Saman tien halusin rukoilla hänen puolestaan, että Jumala antaisi hänelle voimaa ja rohkeutta viedä kirkkoa eteenpäin kaikesta huolimatta. Rukoilin Terve Marian, ja se toi minullekin heti rauhaa ja lohdutusta. Tämä oli todellakin autuaallinen hetki.”
Messun niin kuin muidenkin tapahtumien järjestelyt oli ”erinomaisesti toteutettu ja musiikki oli todella korkealaatuista. Se osoitti hyvää makua ja kypsää, kunnioittavaa ymmärrystä tilaisuuden merkityksen suhteen”, totesi myös Osmo Vartiainen. Hänen teini-ikäiset poikansa olivat viihtyneet nuortenryhmässä hyvin ja tulivat kotiin ”selkeästi täynnä iloa ja lisääntynyttä luottamusta sekä itseensä että kirkkoon. Oli sydäntä lämmittävä ilo seurata nuorten tervehenkistä yhdessäoloa laivaa odotellessa sekä laivalla, kun palasimme takaisin Suomeen.”
Jälkitunnelmia
Vaikuttaa siltä, että kaikki paavin Tallinnan-vierailuun osallistuneet haluaisivat sanoa saman, mitä Jyri Soria: ”Mahdollisuus osallistua paavinmessuun oli todellinen etuoikeus. Mielessä toki pyöri, että vaikka paavi ei tullut Suomeen – mitä olisimme kovasti toivoneet – hän kuitenkin tuli Viroon, Marianmaalle, niin lähelle kuin vain on mahdollista, ja tämä on saanut sekä Suomen että Baltian maiden katolilaiset liikkeelle aivan uudella tavalla.”
”Tuntui siltä, että puolet laivan matkustajista olivat katolilaisia!”
Todellakin, jollakin tavalla paavin vierailu lähensi meitä suomalaisiakin ei vain eteläiseen naapurimaahamme ja siellä asuviin katolilaisiin, vaan myös toisiimme. Isä Oskarin sanat täydentävät vaikutelman: ”Oli vaikuttavaa olla yhdessä niin ison ryhmän kanssa. Varsinkin paluumatka laivalla oli hyvin erityinen. Tuntui siltä, että puolet laivan matkustajista olivat katolilaisia! Harvoin meitä on niin paljon samassa paikassa, ei edes hiippakuntajuhlassa! Ja tunnelma oli hyvin erityinen, liikuttunut, yhteinen.
Marko Tervaportti
