Valitse Sivu

Lukijan ja akoluutin palvelutehtävään voidaan asettaa myös naisia

Lukijan ja akoluutin palvelutehtävään voidaan asettaa myös naisia

Paavi Franciscus on päättänyt muuttaa kirkkolain kaanonia 230 § 1 siten, että jatkossa myös naisia voidaan piispan päätöksellä asettaa erityisessä liturgisessa riitissä lukijan (lehtorin) ja akoluutin palvelutehtävään.

Paavi Paavali VI päätti vuonna 1972 poistaa ns. ”alemmat vihkimykset” ennen ”ylempiä vihkimyksiä”; vihkimyksen sakramentin ensimmäinen aste on diakoniksi vihkiminen. Lukijan ja akoluutin tehtävät säilytettiin, mutta ”alemman vihkimyksen” sijaan niistä tuli käyttää nimitystä ”palvelutehtävään asettaminen”. Hän päätti myös, että noita palvelutehtäviä ei enää pidetty yksinomaan diakoni- ja pappiskandidaateille varattuina (vaikkakin heidän täytyy vastaanottaa ne ennen vihkimystä), vaan ne oli mahdollista uskoa myös maallikoille – kuitenkin vain miehille. Paavi Franciscuksen päätöksellä nuo maallikkojen palvelutehtävät ovat siis avoimia sekä miehille että naisille.

Käytännössä paavin päätös ei välttämättä juuri näy seurakunnissamme mitenkään, sillä esimerkiksi messussa lukijana toimimiseen ei vaadita, että olisi erityisesti asetettu lukijan palvelutehtävään, ja lukijoina on nytkin säännöllisesti sekä naisia että miehiä.

KATT/VIS   

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...