Pyhän istuimen valtiosihteeristön valtiosuhteiden sihteeri, arkkipiispa Paul Richard Gallagher totesi etäyhteyksin järjestetyssä ETYJ-kokouksessa 3.12.2020 pitämässään puheessa, että ”Pyhä istuin on hyvin huolestunut lisääntyneistä terrori-iskuista, viharikoksista ja muista suvaitsemattomuuden ilmauksista ihmisiä, jumalanpalvelustiloja, hautausmaita ja muita uskonnollisia kohteita vastaan ETYJ-alueella ja sen ulkopuolella”.
Arkkipiispa Gallagherin mukaan ”se, että monet näistä väkivallanteoista on toteutettu rukoilemaan kokoontuneita uskovia vastaan jumalanpalvelustiloissa, tekee niistä erityisen hirvittäviä: rauhan ja tyyneyden satamista tulee äkkiä teloituskammioita, kun puolustuskyvyttömät lapset, naiset ja miehet menettävät henkensä, kun he ovat kokoontuneet harjoittamaan uskoaan”.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonjärjestöön kuuluu 57 jäsenmaata Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Länsi- ja Keski-Aasiasta. Sen työ perustuu Helsingissä vuonna 1975 järjestetylle ensimmäiselle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssille ja kohdistuu poliittis-sotilaallisiin, taloudellis-ympäristöllisiin ja ihmisoikeuskysymyksiin.
Raportti viharikoksista kristittyjä vastaan
ETYJ julkaisi tänä syksynä raportin, jossa luetteloitiin yli 500 kristittyjä vastaan tehtyä viharikosta Euroopassa vuonna 2019. Joukossa oli muun muassa hyökkäyksiä katolisia pappeja vastaan, katolisten kirkkojen tuhopolttoja, Neitsyt Marian patsaiden tuhoamista, neuvoloiden vandalisointia ja pyhitettyjen hostioiden varastamista.
Gallagher kiitti ETYJ:iä siitä, että se on yksi ensimmäisistä kansainvälisistä organisaatioista, joka on kiinnittänyt huomiota suvaitsemattomuuteen ja syrjintään kristittyjä vastaan. Viitaten viime aikojen terrori-iskuihin hän totesi, että ”on vielä valitettavampaa, että jotkut näistä hyökkäyksistä on toteutettu ’uskonnon nimessä'”.
Arkkipiispa Gallagher painotti kuitenkin, että ”väkivalta ei ole lähtöisin uskonnosta vaan sen väärästä tulkinnasta tai sen muuttamisesta ideologiaksi”. ”Väkivalta, vaino ja tappaminen Jumalan nimessä ei ole uskontoa vaan radikalismia, jota vastaan kaikkien on taisteltava kaikin laillisin keinoin.”
Lopuksi arkkipiispa totesi, että ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja vakaumuksen vapauden puolustaminen edellyttää myös jumalanpalvelustilojen turvaamista. ”Jotta ETYJ voisi edistää ihmisen arvokkuutta kokonaisvaltaisesti, sen on tehokkaasti toimittava kristittyjen, juutalaisten, muslimien ja muiden uskontojen jäsenten kokemaa suvaitsemattomuutta ja syrjintää vastaan ilman ennakkoluuloja ja arvoasetelmia.”
Koronatoimista
Arkkipiispa Gallagher käsitteli puheessaan myös eri maiden koronatoimenpiteiden rajoja: ”Joillakin toimenpiteillä, joita valtioissa on otettu käyttöön Covid-19-pandemian vastaisessa taistelussa, on ollut syvällisiä vaikutuksia perusvapauksiin, mukaan lukien vapauteen harjoittaa omaa uskontoa tai vakaumusta. Ne ovat myös rajoittaneet uskonyhteisöjen uskonnollista toimintaa ja kasvatus- ja hyväntekeväisyystyötä.”
”Tässä mielessä viranomaisten tulisi aina pitää mielessä, että tällaisilla rajoitteilla voi olla vakavia seurauksia vakaumus- ja uskonyhteisöille, joilla on tärkeä tehtävä tämän kriisin hoitamisessa niin tarjoamiensa terveys- ja sosiaalipalvelujen kautta kuin myös antamansa hengellisen ja henkisen avun kautta ja välittämällä solidaarisuuden ja toivon sanomaa.”
KATT / VIS / CNA