Ramus virens olivarum per columbam panditur …
Rauhan oksan kyyhky tuopi … (Cantemus 222, 221)
Pyhä Henrik, rukoile puolestamme!
Kesä-Heikkinä, 15.6.2025, suuri joukko vaeltajia kokoontui yhteiseen piispanmessuun Kirkkokarille Köyliönjärven pieneen saaren.
Pyhiinvaellus oli alkanut jo maanantaina 9.6. Pyhän Marian ja Pyhän Henrikin katedraalista eli Turun tuomiokirkosta. Matkan aloittivat ekumeenisen Pyhän Henrikin vaellus ry:n vaeltajat. Kuudetta kertaa reittiä vaeltava ja tämän vuoden reittivastaava sekä hengellinen vastuunkantaja Lea Purhonen kertoi, että he kulkivat Turusta Ruskon, Nousiaisen, Mynämäen, Yläneen ja Säkylän kautta Köyliön Kirkkokarille maanantaista sunnuntaille. Matkaa kertyi kaikkiaan yli 120 km. Vaihtelevissa säissä joukko vaelsi rukoillen Jumalan rauhaa koko maailmalle sekä yhdessä että yksityisesti.
Yläneellä joukko kasvoi, kun katolilaiset aloittivat vaelluksensa piispa Raimo Goyarrolan ja isä Anders Hambergin paimentaessa kansaa. Pyhän Henrikin vaellukselle lähti 27 katolilaista 15 ekumeenisen vaeltajan vahvistukseksi. Isä Anders on jo useana vuonna koordinoinut Köyliöön vaeltavia. Tänä vuonna hän on saanut paljon apua vapaaehtoisilta ja joukko on kasvanut. Tämä tietänee hyvää tulevaisuutta Köyliön Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksille tulevinakin vuosina. Lauantaipäivän 30 km:n vaellus vei Lallin koululle, josta sunnuntaiaamuna vaellus jatkui Pyhän Henrikin tietä vielä 12 km.
Sunnuntaina puolen päivän aikaan Köyliössä vaeltajien joukko jälleen vahvistui bussilastillisella Helsingistä juhlamessuun kiiruhtaneista tulijoista. Viimeisellä vaelluksen osuudella vaeltava joukko oli kasvanut liki satapäiseksi. Lautturi ja veneet saivat aurinkoisessa säässä kuljettaa monen monta lastillista messuväkeä Kirkkokarille.
Pieni Kirkkokari, vihreä keidas keskellä auringonsäteistä kimmeltävää järveä, oli kuin pieni luonnon katedraali — ei ihmiskäsin rakennettu vaan Jumalan luoma. Sen apsiksena kivisen alttarin yllä kesäinen sinitaivas. Lempeä kesätuuli ajoi hyttyset pois ja suloisessa kesän lämmössä ja valossa kansa hiljeni odottamaan messun alkua. Piispa Raimo ja apujoukot valmistivat metsäkatedraaliin Herran aterian ja yhteinen vietto sai alkaa.

… Ergo plebs Fennonica, gaude de hoc dono quod facta es catholica verbi Dei sono.
… Niinpä, kansa Suomen maan, iloitse, kun kerran sun katoliseks’ armossaan teki sana Herran. (Cantemus 222, 221)
Sancte Henrice, ora pro nobis.
Eva Vitikka-Annala