Hyppää sisältöön

Katolisen uskon innoittama kirjailija

Lemmikki Valkeameri (os. Louhimies) muistetaan muun muassa televisio- ja mainoselokuvien ohjaajana sekä MTV:llä esitetyn Ariadnen langan juontajana. Valkeameri on myös työskennellyt muun muassa mainos- ja televisioelokuvien ohjaajana ja juontajana, viestinnän yliopettajana Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä taidemaalarina ja kirjailijana.

Katolisen kirkon Valkeameri löysi muutettuaan Maltalle, jonka leppeä uskonnonharjoitus teki taiteilijaan vaikutuksen. Maltalle lähtiessään Valkeameri oli omien sanojensa mukaan tavallinen, aktiivinen luterilainen, joka tykkäsi myös käydä retriiteissä.

‒ Maltan reipas, varma ja värikäs katolisuus teki minuun vaikutuksen. Saman iloisuuden olen löytänyt myöhemmin Turun seurakunnasta, jonka jäsenenä olen saanut olla nyt yhdeksän vuoden ajan, Valkeameri kertoo.

Maltalla Valkeameren taiteilijaystävät, kuten enemmistö muutenkin, olivat katolilaisia. Se oli Maltalla normaalia, eikä vastakkainasettelua taiteen ja uskonnon välillä Valkeameren mukaan ollut.

Katolinen usko on innoittanut Valkeamerta itseäänkin kirjoittamaan 13 kirkossa eletyn vuoden aikana kymmenen kirjaa. Kirjoittaminen alkoi rukousrunoilla, joita Valkeameri alkoi kirjoittaa jo Maltalla ollessaan.

Sittemmin syntyneet kirjat ovat kertoneet muun muassa katolilaiseksi kääntyneestä Ruotsin kuningatar Kristiinasta. Seuraava kirja Kaivo ja Oliivipuu kertoi Maltasta, katolisuudesta ja Jumalanäidistä. Kastevedessä appelsiininkukka taas kertoi Valkeameren keskusteluista oman isoäitinsä kanssa ja Murhan kuiske oli kirjoitettu abortin vastaiseksi kirjaksi. Lisäksi on julkaistu ikonikirja Ikoni katsoo maalaria sekä viimeisin Turun ihmeitten yö, joka fantasioi katolisuuden paluuta maahan valta-asemaan.

Valkeameri kertoo nauttivansa siitä, että saa itsekin osallistua taiteen kautta luomistyöhön ja tuoda siten esille omaa uskoaan ja suhdettaan Jumalaan.

‒ Jumala on kauneus ja totuus. Ikonimaalaus on raottanut tätä kauneuden maailmaa minulle. Serafim Seppälä, ortodoksinen pappismunkki, on kirjoittanut kirjan Kauneus, joka on puhutellut minua paljon.

Armenian kirkon rukoukset puhuttelevat Valkemerta muutenkin, koska ne ovat syviä, runollisia, tosia ja kauniita.

– Moni runoista päättyy armonpyyntöön: armahda minua, monin tavoin syntistä.

Valkeamerta surettaa, että Suomessa uskonnonvastaista kirjallisuutta tunnutaan helpommin pitävän ”oikeana” kirjallisuutena uskonnolliseen kirjallisuuteen verrattuna.

– Itselleni usko merkitsee kaikkea. Hengitystä, päämäärää, iloa, varmuutta. Se on voimanlähteeni ja syy elää, Valkeameri pohtii.

Myös oman lukijakunnan löytäminen uskonnollisille kirjoille on välillä ollut haastavaa. Valkeameri haluaisi tavoittaa kirjoillaan esimerkiksi luterilaisia etsijöitä, jotka haluaisivat löytää väkevämpää uskoa. Myöskään katolilaisten keskuudessa kirjat eivät ole vielä löytäneet vahvaa jalansijaa.

– Kaikkea ei voi kuitenkaan saada. Kirjoittaminen on aina oma palkintonsa. Luotan siihen, että Jumalalla on suunnitelma kaiken varalle ja tämä luottamus tuo merkityksen kirjoittamiseen.

Aino Salmi

Jaa somessa:


Muut aihepiirit