Joulukirje Alankomaista

Isä Frans Voss SCJ kirjoittaa kaikille Fideksen lukijoille

Hyvät ystävät!

Vuodenvaihteen ja Herramme syntymäjuhlan lähestyessä haluan kirjoittaa teille pienen yleiskatsauksen kuluneen vuoden tapahtumista elämässäni. Usein oletetaan, että lepokodeissa, jopa sellaisessa luostarimaisessa yhteisössä, jossa minä elän, ei yleensä tapahdu paljon jakamisen arvoista. Sanotaan, että siellä keskustellaan vain säästä, menneisyydestä, yhteisistä tuttavista, toinen toistemme terveydestä, poisnukkuneista ja vierailijoista. Todellisuus on toisenlaista, ainakin minun kokemukseni mukaan. 

Nyt minulla on runsaasti vapaa-aikaa lukea ja syventyä niihin kysymyksiin, joita aikaisemmin en ole ehtinyt tutkia. Sen lisäksi, kun jokaisella on huoneessaan televisio ja tietokone, pystymme seuraamaan maailman tapahtumia, kuten esimerkiksi Suomen pyrkimystä yhdessä Ruotsin kanssa liittyä Natoon turvatakseen maansa Venäjän uhan alla. Pakolaisten, nimenomaan ukrainalaisten, lukumäärä yhä nousee meillä niin kuin Suomessakin. Samasta syystä kaasun ja öljyn hinnat ovat meillä nousseet pilviin asti. Sen lisäksi ilmastonmuutoksen ongelmat vaivaavat meitä. Tästä kaikesta johtuen myös elinkustannukset ovat nousseet. Ruokapankki saa lisää asiakkaita. Valtio pyrkii taistelemaan inflaatiota vastaan ja avustamaan auliisti niitä ihmisiä, jotka eivät enää pysty maksamaan laskujaan. Toisaalta lentokentillä on nykyisin enemmän matkustajia kuin ennen korona-epidemian puhkeamista. Kaikesta huolimatta ihmiset kaipaavat taas vaihtelua ja lomamatkoja ulkomaille.

Vuoden alussa nukkuivat Herrassa pois peräjälkeen sisar Simplicitas ja isä Jan Aarts. Molemmat työskentelivät pitkään Suomessa. Sisar Simplicitas Helsingin Pyhän Henrikin seurakunnassa. Hän tuli tunnetuksi sen lastenkerhon hoitajana. Isä Jan Aarts toimi piispa Paul Verschurenin yleisvikaarina ja hiippakunnan teologina. Hän oli myös Marian seurakunnan kirkkoherra Suomesta lähtöönsä saakka. Kaipaan heidän läsnäoloaan, mutta heidän esirukouksiaan tarvitaan myös. Onneksi kanssani yhä on kaksi Jeesuksen Sydämen sisarta: Immolata ja Virgo. Iloisesti he palvelivat monta vuotta Suomessa, ensin Turussa lastenkodissa ja myöhemmin Helsingissä piispantalossa. Tapaamme toisiamme säännöllisesti entisiä aikoja muistellen. 

Mitä kuntooni tulee minulle ei ole mitään valittamista. Yritän elää niin kuin Jeesuksen Sydämen papin sopii. Tässä heikko sydämeni asettaa rajoituksia; käytännössä se merkitsee, että minun on vähennettävä vauhtia, jotta en stressaantuisi liikaa. Tämä ei tietysti aina ole helppoa minulle. 

Äskettäin Alankomaiden katoliset piispat kävivät yhdessä Roomassa ad limina -vierailulla. Jokainen piispainkokokous tekee tällaisen matkan kerran viidessä vuodessa. Piispamme veivät mukanaan raportin paikalliskirkkomme nykytilanteesta ja sen kehityksestä. Raportti oli vilpitön eikä pyrkinyt peittämään ongelmia kuten kirkon jäsenten vieraantumista uskosta ja eukaristian vietosta. Erään piispan mielestä tulevaisuuden kirkko ei enää olisi kansankirkko vaan monien hyvin toimivien pienten uskonnollisten ryhmien yhteisö. Pappispulan vuoksi piispat ovat joutuneet jo yhdistämään useita seurakuntia yhteen ja jopa myymään kirkkorakennuksia seurakuntalaisten vapaaehtoisten avustusten vähenemisen vuoksi. Meillä Alankomaissa ei ole koskaan ollut valtiollista verotusoikeutta, joka kerää kirkon puolesta jäsenmaksut. 

Paavi Franciscus rohkaisi piispojamme jatkamaan tehtäväänsä. Hän rohkaisi heitä: ”Älkää menettäkö luottamusta Kristuksen ja Pyhän Hengen läheisyyteen.” Hän sanoi myös ymmärtävänsä hyvin maamme monimutkaista tilannetta ja muistutti kirkon missionaarisesta tehtävästä, joka koskee kaikkia kirkon jäseniä. 

Mitä paavi oikeastaan tarkoitti puhuessaan Alankomaiden monimutkaisesta kehityksestä? Ajattelen huomioitani maani yhteiskunnallisen ja kirkollisen elämän muutoksista, joita olen tehnyt palattuani Alankomaihin vuonna 2015. Näen useita syitä muutokseen. Toisen maailman sodan jälkeen syntyi vakava kaipaus rakentaa sellaista maailmaa, jossa ei enää toistuisi maailmansodan  julmuus, epäoikeudenmukaisuus ja rauhattomuus vaan jossa pysyvän rauhan ja hyvinvoinnin tila voisi tavoittaa kaikki kansat. Samalla kristikunnassa on pyritty uudistamaan uskonelämää ja kunnioittamaan enemmän ihmisarvoa ja edistämään kirkon näkyvää ykseyttä maan päällä. Toisin sanoen on pyritty   korjaamaan hengellistä, henkistä ja aineellista köyhyyttä, josta ihmiskunta kärsii. 

Tämän takia paavi Johannes XXIII Pyhän Hengen innoittamana kutsui kirkon kaikki piispat Roomaan. Siellä pidettiin neljässä vaiheessa (1962-1965)  Vatikaanin II kirkolliskokous. Kirkon tekemiä uudistuksia ei ole viety yhtä nopeasti läpi kaikkialla. Alankomaiden katolilaiset ottivat kirkolliskokouksen ohjeet innokkaasti vastaan ja ryhtyivät ahkerasti toteuttamaan niitä kirkon sisällä. 

Innostus oli joidenkin mielestä liian suurta, jopa uhkarohkeaa. Polarisoitumista tapahtui niin minun kotimaassani kuin kaikkialla maailmassa aina Roomaa myöten. Sekä entisen linjan puolustajia ja vastustajia että uuden linjan puolustajia ja vastustajia löytyy kirkon kaikista rakenteista ylimmistä alimpiin asti. Tilanteen rauhoittamiseksi kirkon ylin johto oli varovainen Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen. Se piti osin kiinni entisestä linjasta. Tästä syystä uudistusmieliset ovat saaneet huonon maineen. Alankomaiden katolilaisista tuli syntipukki, joka vaaransi kirkon ykseyttä. Tällä hetkellä tilanne on tasaantumassa paavi Franciscuksen ansiosta.  

Meillä on nyt pieniä, mutta hyviä aloitteita maamme kirkollisen yhteisyyden parantamiseksi. Esimerkiksi hiljattain muutamat miehet ja naiset liittyivät Pyhän Dominicuksen hengelliseen perheeseen ja sitoutuivat hänen perustamaansa evankeliseen luostarijärjestöön. Aikuisten kiinnostus jatko-opetukseen uskon ja kirkon elämästä on suuri. Heistä on kasvamassa joukko uusia, itsetietoisia kristittyjä ja katolisia, jotka tulevaisuudessa voivat kantaa vastuuta seurakunta- ja hiippakuntaelämästä. Samoin on tulevaisuudessa tärkeä kehittää lasten ja nuorten uskonnonopetusta koulun ulkopuolella. Tällöin vanhemmat voivat saada apua lapsiensa kasvatuksessa. Paavi Franciscus korosti piispoillemme myös tätä näkökulmaa. 

Puhuessaan kerran kirkon polarisoitumisesta paavi Franciscus sanoi, että  hänen mielestään sen, joka arvostelee paikalliskirkon elämää, on otettava aina huomioon myös kyseisen maan historiallinen kehitys ja ihmisten luonne.  Alankomaiden omassa historiassa on ollut monia erillisiä tekijöitä, jotka satojen vuosien aikana ovat vaikuttaneet mm. maan sekularisoitumiseen.  Samoin ne ovat muokanneet alankomaalaisista avomielisiä, vapaudenhaluisia ja innovatiivisia ihmisiä. Eikä pidä unohtaa niitä tekijöitä, jotka ovat myös kasvattaneet heidän malttiaan, myötätuntoaan ja suvaitsevaisuuttaan vaikeissa tilanteissa. 

Tämän pienen mietiskelyn jälkeen on nyt tullut sopiva hetki lopettaa kirjeeni. Toivotan teille kaikille siunattua joulua ja uutta vuotta, terveyttä ja hyvää mieltä jokaiselle päivälle. 

Ottakaa Herramme Jeesuksen Kristuksen kädestä kiinni!  Hän johdattaa meitä tämän ajan vaihtelevaisuuksien keskeltä Taivaan Isän kotiin yhdessä niiden   ihmisten kanssa, jotka kaipaavat Hänen läheisyyttään. 

Sydämelliset terveiset! 

Nijmegenissa, marraskuun lopussa 2022

isä Frans Voss SCJ