In memoriam Ulla Salomäki 

31.1.1961–11.9.2023

Vuonna 2017 olin kurssilla liittyäkseni katoliseen kirkkoon. Minulle kerrottiin jo varhaisessa vaiheessa, että minulla pitää olla vahvistuskummi.

Joulukuisen sunnuntain kirkkokahveilla edessäni jonotti minulle tuntematon nainen. Hän asetti joulutortun lautaselleen, jolloin aivoissani välähti sana ”kummi”. Olin hetkeä aikaisemmin nähnyt tämän naisen vilaukselta kirkossa. Istuimme samaan pöytään ja hän kertoi olevansa Ulla. Kirjasin päiväkirjaani kysymyksen ”olenko löytänyt kummini?”

Seuraavalla kerralla, joka oli uudenvuodenaatto, istuimme jälleen samaan pöytään ja Ulla kysyi, tiedänkö jo, milloin minulla on kirkkoon otto, jos hän vaikka pääsisi katsomaan. Kuulin suuni sanovan: ”Tottahan sinä pääset, koska olet minun kummini”. En tiedä kumpi meistä hämmästyi enemmän.

Ulla otti asiakseen tehdä tieni lempeäksi ja onnelliseksi, kun hän kulki vierelläni kohti puolen vuoden kuluttua tapahtuvaa kirkkoon ottoa. Opin yhä paremmin tuntemaan Ullan, iloisen, reippaan ja oikeudenmukaisen, uskossaan vahvan ihmisen. Tapasimme Ullan kanssa kerran-pari kuukaudessa kotonani ja hänellä oli aina mielessään jokin asia, josta minun oli hyvä tietää enemmän. Toki kurssilla oli paljon asioita, mutta Ulla tarkensi ja avasi silmäni. Opin näkemään kauneutta, mutta myös realismia. Ulla sanoikin ystävällisesti, että ”nyt tuntuu, että taivaalta tippuu karkkia. Tulet huomaamaan, että välillä tulee myös vastoinkäymisiä ja pettymyksen tunteita. Turvaudu silloin Jeesukseen ja rukoile”.

Koska näimme usein, meillä syntyi ystävyys, jonka puheenaiheina oli muukin elämä. Juttelimme asioista, joista jutellaan vain harvoille ja valituille tai ei kenellekään. Ulla sai tietää minun menneisyydestäni kipeitäkin asioita ja hän ymmärsi, koska hänenkään tausta ei ollut kivutonta ruusuilla tanssimista. Hän kertoi kauniisti, että vaikka vaikeita hetkiä oli ollut, niin hänellä oli kuitenkin aina Jeesus, omat lapset ja pikku lapsenlapsi mielessä. Kaikkein vaikeimpinakin hetkinä Ulla rakasti ja kunnioitti heitä ja näki heissä parhaat puolet.

Ulla oli terve, positiivinen ja älykäs. Hän matkusteli paljon, näki maailmaa ja saattoi asua matkoillaan nunnien ja askeettisen elämän parissa. Ullalle tärkeää oli elää, auttaa ja rukoilla, eikä hän lannistunut kun välillä oli työtön ja rahat lopussa. Hän tiesi, että Jeesus huolehtii hänestä.

Ullalla näytti olevan valoisa tulevaisuus, mutta hän joutuikin kohtaamaan suuria koettelemuksia. Kotiuduttuaan vuoden 2019 lopussa hyväntekeväisyystyöstä Myanmarista, hän kärsi hankalasta  infektiosta, mutta toipui siitä. Myöhemmin kohdalle tuli äänen käheyttä. Seurasi terveyshaasteita, jotka saatiin hoidettua. Äänen käheys jäi kuitenkin pysyväksi ja johti vähitellen puheen tuottamisen vaikeuteen. Tämän seurauksena lääkäri alkoi noin vuosi sitten epäillä vakavaa diagnoosia, joka lopullisesti varmistui menneenä keväänä. Vaikka kyseisestä sairaudesta ei voi parantua, Ulla jaksoi uskoa pitkään, että ihme voi tapahtua. 

Ulla ei lannistunut, vaikka sairaus eteni nopeasti. Kommunikaattori oli näppärä apu ja Ulla oli uskossaan järkkymätön. Tiesin, että hänen taipaleensa oli loppusuoralla ja silti hän jaksoi lähetellä pieniä positiivisia viestejä. Nämä viestit ovat minulla tallessa, kuten kaikki muutkin kuuden vuoden aikana eri viestintäkanavissa olevat viestimme, sähköpostit ja myös häneltä saamani postikortit ja pienet lahjat. Ne ovat kaikki materiaa, mutta ne ovat tässä tilanteessa korvaamattomia ja lohtuna, koska voin palata niihin milloin siltä tuntuu.

Ulla eli monimuotoisen ja merkityksellisen elämän kanssaihmisistä välittäen ja huolehtien. Hänelle rukous, Jeesus ja Maria olivat keskeisiä tukipilareita, joihin hän turvautui ja joista hän sai voimaa ihan viimeiseen asti.

Ulla nukkui, kun alle kaksi vuorokautta ennen hänen menehtymistään istuin hänen vierellään kyyneleet valuen. Sain kiireettömästi pidellä häntä kädestä, sivellä hänen poskeaan ja kuunnella hänen rauhallista hengitystään. Tiesin, että emme enää kohtaisi.

Rakas vahvistuskummini ja ystäväni ei ole enää täällä meidän keskuudessamme. Mutta uskon, että Ulla kuitenkin on jättänyt jäljen itsestään meidän kaikkien sydämeen.

Jälleennäkemisen toivossa

Christel Monni